Ydinsota (Artikkeli)

Ydinsota (Artikkeli)

Ydinsota
Alaotsikko: Näin maailma tuhoutuisi
Kirjailija: Annie Jacobsen
Kuvittaja: Jason Booher
Kääntäjä: Jouni Avelin
Kustantaja: Bazar
Julkaistu: 2025
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 384

Maailmanlopun askelkuviot. Annie Jacobsenin tietokirja Ydinsota on hyytävän yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten maailman tuho etenisi ensimmäisestä ohjuksesta lähtien. Maapalloon törmäävän asteroidin lisäksi on vain yksi asia, joka aiheuttaisi maailmanlopun silmänräpäyksessä: ydinsota. Sen alkuun tarvitaan esimerkiksi vain yksi ydinohjus, joka on laukaistu Yhdysvaltoja kohti. Toimittaja Annie Jacobsen esittää tietokirjassaan Ydinsota skenaarion, jossa Yhdysvaltoihin hyökätään ydinohjuksin. Se riittää käynnistämään monimutkaisen päätöksentekojärjestelmän, jossa iskuihin vastataan vastaiskuilla ja jossa päätöksiä tehdään muutamien minuuttien harkinnan jälkeen osin puutteellisilla tiedoilla. Jacobsen on haastatellut lukuisia poliittisia ja sotilaallisia päättäjiä sekä asiantuntijoita selvittääkseen, miten ydinsota voisi alkaa ja miten se todennäköisesti etenisi. Ydinsota - Näin maailma tuhoutuisi on trillerimäisesti etenevä ja hyytävä kuvaus siitä, kuinka ydinsota tuhoaisi maailman.

Ydinsodalla tarkoitetaan pääosin ydinaseilla käytävää sotaa. Ydinsota voidaan jakaa rajoitettuun ydinsotaan ja rajoittamattomaan ydinsotaan. Rajoitettu ydinsota on vain muutamien ydinkärkien käyttöä ensisijaisesti vastustajan sotilaallisiin kohteisiin. Rajoittamattomassa sodassa vastapuoli pyritään tuhoamaan täydellisesti. Ydinaseita on käytetty sotatilassa vain toisen maailmansodan lopussa. Tällöin Yhdysvallat iski Japaniin ja pudotti pommit Hiroshimaan ja Nagasakiin. Ydinsodan alkaminen on kuitenkin ollut useampaankin otteeseen erittäin lähellä. Ydinaseiden kuljettamiseen ennalta valittuun kohteeseen käytetään mannertenvälisiä ohjuksia, strategisia pommikoneita ja sukellusveneistä laukaistavia ballistisia ohjuksia. Supervalloilla on käytössä kaikki kolme, jolloin puhutaan ydin- tai strategisesta triadista: ilmasta, mereltä ja maalta laukaistavista aseista. Pienemmillä ydinasevaltioilla näistä kuljetuslaitteista on yleensä käytössä vain yksi tai kaksi. 

Ydinaseiden vaikutukset ovat jaettavissa seuraavasti: 1. Lämpösäteily, 2. Paineaalto, 3. Radioaktiivinen ensi- ja jälkisäteily (laskeuma), 4. Sähkömagneettinen pulssi. Ydinaseen räjähtäessä syntyvä valonleimahdus voi vahingoittaa silmän verkkokalvoja jopa satojen kilometrien päästä uhrin katsoessa suoraan räjähdykseen. Palovammoja voi syntyä vielä kymmenien kilometrien säteellä. Ydinräjähdyksen aiheuttama paineaalto voi murskata rakennuksia kilometrien säteellä. Hyvinkin pitkillä etäisyyksillä ydinräjähdyksen rikkomista ikkunoista lentävä lasi voi haavoittaa ihmisiä. Radioaktiivinen säteily voidaan jakaa alkusäteilyyn, jonka uhrit ovat käytännössä niin lähellä räjähdystä, että eivät voi selvitä hengissä, sekä jälkisäteilyyn, eli radioaktiiviseen laskeumaan, joka leviää tuulen mukana jopa satojen kilometrien säteelle. Laskeuman määrään vaikuttaa paljon ydinaseen räjähdyskorkeus. Tuhottaessa kovia kohteita (eli ohjussiiloja tai bunkkereita) voidaan ydinase räjäyttää maanpinnalla, jolloin ilmakehään imeytyy enemmän radioaktiiviseksi muuttunutta ainesta, joka laskeutuu myöhemmin maahan laskeumana. Kaupunkeja tuhottaessa ydinase räjäytetään usein korkeammalla ilmakehässä, jolloin ydinaseen lämpö- ja painevaikutuksen aiheuttama tuho leviää laajemmalle alueelle, mutta laskeuma on heikompaa. Ydinase on myös mahdollista ”suolata”, eli sen ympärillä voi olla esimerkiksi kerros kobolttia. Tällainen ydinase aiheuttaa paljon enemmän säteilyä. Avaruudessa räjäytetyn ydinaseen synnyttämä sähkömagneettinen pulssi saattaa tuhota elektroniset järjestelmät satojen kilometrien säteellä.

Ensimmäiseksi tunnetuksi ydinasedoktriiniksi tuli Yhdysvaltain massiivisen kostoiskun oppi, joka sai nimensä ulkoministeri John Foster Dullesin 12. tammikuuta 1954 pitämän puheen mukaan. Siitä tuli myös NATOn ydinaseoppi (MC 14/2), joka hyväksyttiin toukokuussa 1957. Doktriini sai osakseen kovaa arvostelua jo 1950-luvulla ja Kennedy korvasi sen Robert McNamaran laatimalla joustavan vastaiskun doktriinilla. Se oli tarkoitettu ainoastaan liittolaisille, ja NATO hyväksyi sen joulukuussa 1967. Joustavan vastaiskun doktriini on ollut siitä lähtien käytössä. McNamara alkoi myös käyttää termiä molemminpuolinen varma tuho (MAD). Se tarkoittaa tilannetta, jossa ydinaseiden laajamittainen käyttö aiheuttaisi puolustajan ja hyökkääjän täydellisen tuhoutumisen. Sen mukaan vahvan ydinpelotteen rakentaminen olisi välttämätöntä samojen aseiden käytön estämiseksi. ”Kauhun tasapainon” opin mukaan kumpikaan osapuoli ei uskaltaisi laukaista ensi-iskua oman tuhonsa pelossa. MAD:n (molemminpuolinen varma tuho) on väitetty estäneen avoimen sodan kylmän sodan aikana 1950- ja 1960-luvuilla Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä, vaikkakin supervallat kävivät tavanomaisilla aseilla pienempiä sijaissotia eri puolilla maailmaa. Yhdysvallat itse noudatti operatiivisen ensikäytön doktriinia (first use) koko kylmän sodan ajan. Siihen sisältyi niin sanottu counterforce-painotus, eli vastustajan sotilaallisten kohteiden ja ydinasejärjestelmien tuhoaminen siviilikohteiden sijasta oli etusijalla. Ydinasetehtävät jaettiin kolmeen perustehtävään: 1. Tehtävä Alpha: asutuskeskusten ulkopuolella olevien Neuvostoliiton, Varsovan liiton maiden ja Kiinan strategisten ydinaseiden kantolaitteiden tuhoaminen sekä komentokeskusten tuhoaminen. 2. Tehtävä Bravo: Neuvostoliiton, Varsovan liiton maiden ja Kiinan tavanomaisten asevoimien tuhoaminen asutuskeskusten ulkopuolella (kasarmit, lentokentät). 3. Tehtävä Charlie: Neuvostoliiton, Varsovan liiton maiden ja Kiinan asutuskeskuksissa olevien ydinaseiden tuhoaminen, sekä 70 prosenttia teollisesta infrastruktuurista asutuskeskuksissa. Tehtäviin laadittiin SIOP -maalitussuunnitelmat (Single Integrated Operational Plan = SIOP) .

Ydinaseiden rajoitettua käyttöä alettiin tutkia 1970-luvulla puolustusministeri James Schlesingerin johdolla. Presidentti Nixon hyväksyi tammikuussa 1974 tällaisen rajoitetun suunnitelman, joka tuli tunnetuksi Schlesingerin doktriinina. Kennedyn hallinnon puolustusministeri Robert McNamara määritteli varmistetun tuhon käsittävän 40 % vastustajan väestöstä ja 70 % teollisuudesta. Yhdysvaltain puolustusministeriö laski tähän tarvittavan 400 kohteensa saavuttanutta yhden megatonnin ydinkärkeä. Eräässä presidentin muistiossa asetettiin Yhdysvaltain ohjusjoukkojen tavoitteeksi, että Neuvostoliitossa oli oltava iskujen päätteeksi vähemmän henkiin jääneitä kuin Yhdysvalloissa. Tämän varmistamiseksi Yhdysvalloilla oli 33 000 kärkeä vuonna 1967, mukaan lukien taktiset ydinaseet. Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reagan tarjosi 1980-luvulla Euroopan puolustukseksi rajoitettua ydinsotaa, mikä herätti levottomuutta Neuvostoliiton ohella myös Yhdysvaltojen omissa liittolaisissa. Rajoitetussa ydinsodassa Länsi-Eurooppa olisi joutunut käytännössä sekä vihollisen että omien ydinaseiden maalitauluksi. Ydinsota – tai sen välilliset epidemiologiset, taloudelliset ja ekologiset vaikutukset voisivat surmata suurimman osan maapallon väestöstä. Ydinsota saattaisi myös kaataa sivilisaation ja väliaikaisesti lopettaa tekniikan kehittymisen. Suurimpiin kaupunkeihin suunnattuna ydinsota saattaa koko valtion täydelliseen sekasortoon teknisen infrastruktuurin, kuten teiden, sairaaloiden, tietoliikenneyhteyksien, vesi- ja jätehuollon tuhoutuessa. Hallinnon, talouden, sodankäynnin, koulutuksen, tutkimuksen ja muiden osalta erikoistunein kerros häviää ja seurauksena voi olla koko valtion romahtaminen ja taantuminen paljon alkeellisempaan yhteiskuntamalliin. Kaupunkiin kohdennettuna yhden ydinräjähdyksen välitön uhriluku olisi kymmeniä-, ellei satojatuhansia ihmishenkiä, säteilyn ja muiden jälkivaikutusten myötä paljon suurempi. 

Ydinsota aiheuttaa myös laajoja säteilyhaittoja, erilaisia syöpiä, steriiliyttä ja epämuodostumia. Joissakin ydinsodan skenaarioissa on laskettu, että kyseisen ydinsodan seurauksena lapsista syntyy esimerkiksi 5–10 prosenttia epämuodostuneina. Säteily myös saastuttaa maaperää ja vaikuttaa paitsi ihmisiin, myös alueen kasvillisuuteen ja eläinkuntaan pitkän aikaa ydinräjähdyksen jälkeen. Ydinsodan seurauksena voi mahdollisesti olla ydintalvi. Ydintalvi syntyy, kun räjähdysten aiheuttamat tulimyrskyjen tuhot nostattavat valtavan häkäpilven, joka säilyy ilmakehässä vuosikausia. (vertaile vuoden 536 kaltainen katastrofi.) Häkäpilvi myös kerää auringon säteilyä ja näin ollen lämmittää ympäröiviä kaasuja, joka puolestaan ohentaa otsonikerrosta. Otsonikerroksen tuhoutumisen myötä maapallo altistuisi voimakkaalle uv-säteilylle, jolla on kauaskantoisia seurauksia ihmisiin ja eläimiin. Korkealla ilmakehässä räjäytettyjen ydinaseiden aiheuttama sähkömagneettinen pulssi voi tuhota tärkeimmät elektroniset ja sähköiset järjestelmät. Tämä voi lamauttaa tietoyhteiskunnan perustan. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikaisen mukaan ydinpelote ei estä vastustajaa käyttämästä ydinaseita, ellei pelote kata kaikkia voimankäytön tasoja pienimmästä käytöstä laajimpaan. Muuten vastustaja voi valita ydinaseiden käytön tason, jolla ei ole uskottavaa pelotetta. Vastaavasti Suomen ja muiden F-35-hävittäjien sertifiointi ydinasekelpoisiksi saisi aikaan sen, että Venäjän olisi vaikea tuhota kaikkia mahdollisia ydinasekantolaitteita, mikä vähentäisi ydinsodan uhkaa.

Jo rajoitetussa ydinsodassa (100 kappaletta Hiroshiman pommin kokoista ydinasetta) on arvioitu maapallon keskimääräisen lämpötilan laskevan 1,3 celsiusastetta häkäpilven johdosta. Tällä on huomattavia negatiivisia vaikutuksia viljan- ja rehuntuotantoon. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa maissintuotanto laskisi keskimäärin 12 prosenttia vuosikymmenen ajaksi, Kiinassa riisintuotanto laskisi 17 prosenttia, maissintuotanto 16 prosenttia ja syysvehnän tuotanto jopa 31 prosenttia. Tämä aiheuttaisi laajamittaista nälänhätää Kiinassa, jossa arviolta miljardi ihmistä joutuisi nälänhädän ja aliravitsemuksen uhreiksi vuosikymmenen ajan. Ruoan hinta tulisi globaalisti nousemaan. Ruoantuotannon vähenemisellä tuottajamaissa olisi suuri vaikutus myös etenkin kehitysmaille, joiden ravitsemus riippuu tuontiruoasta. Yhteensä rajoitetulla ydinsodalla olisi yli kaksi miljardia nälänhädän uhria, joista suurin osa ennestään huono-osaisia köyhiä. Aliravitsemuksen johdosta immuniteetti laskee ja myös kulkutaudit leviävät helpommin, etenkin maailman suurimmissa kaupungeissa. Nälänhädän ja ruoantuotannon epävarmuudella voi olla myös vaikutuksia yhteiskuntarauhaan, valtioiden sisäisiä ja kansainvälisiä levottomuuksia ja sotia voi puhjeta ihmisten vaatiessa ruokaa, mutta myös valtioiden suojellessa ruokavarastojaan. Rajoittamattoman ydinsodan vaikutukset olisivat paljon vakavammat. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän ydinaseiden räjäytykset nostattaisivat arviolta 150 miljoonan tonnin häkäpilven, joka laskisi maapallon keskimääräistä ilmaston lämpötilaa kahdeksalla celsiusasteella (Ydintalvi). Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa lämpötila laskisi 20–30 °C. Tämä tekisi maanviljelystä ja ruoantuotannosta mahdotonta. Ekosysteemit tuhoutuisivat ja suurin osa ihmiskunnasta kuolisi väistämättä nälkään.

Annie Jacobsen on yhdysvaltalainen tietokirjailija, joka on kirjoissaan erikoistunut sotaan, aseisiin ja kansalliseen turvallisuuteen. Jacobsen on amerikkalainen tutkiva toimittaja, kirjailija ja vuoden 2016 Pulitzer-palkinnon finalisti. Hän kirjoittaa ja tuottaa televisio-ohjelmia, mukaan lukien Tom Clancy's Jack Ryan Amazon MGM Studios:lle ja Clarice CBS:lle. Hän toimi Los Angeles Times -lehden avustavana toimittajana vuosina 2009–2012. Ydinsota - Näin maailma tuhoutuisi on hänen ensimmäinen suomennettu tietoteoksensa. Mainitsemisen arvoista on, että ohjaaja Denis Villeneuve on ostanut teoksen elokuvaoikeudet. Ydinsota -teos on selkeästi ja informatiivisesti kirjoitettu tietoteos ydinsodan alkamisesta: ydinaseilla käytävä rajoittamaton ydinsota. Annie Jacobsenin kirjoittamassa teoksessa esitellään ydinsodan eli niin sanotun kolmannen maailmansodan alkamisen ensimmäiset 72 minuuttia teoriassa (pahin mahdollinen skenaario) ja havainnollisen tarkasti tapahtumista kirjoittaen:  amerikkalaisesta näkökulmasta. Ydinsota -teos on siten erittäin yksityiskohtainen sisällöltään (lähteet, faktat ja realistisuus) ja edustaa historiantutkimuksessa sekä tieteellistä että kuvailevaa tutkimustraditiota. Mukavan kokoinen tietoteos ydinsodasta täyttää siten kiitettävästi paikkansa historiallisten tietokirjojen joukossa. Ydinsodassa ei ole voittajia, vaan kaikki häviävät!

Lähteet
Ydinsota
Wikipedia