Sota kaunokirjallisuudessa (Artikkeli)

Sota kaunokirjallisuudessa (Artikkeli)

Sota kaunokirjallisuudessa
Kirjailija: Markku Soikkeli
Kustantaja: Vastapaino
Julkaistu: 2026
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 404

Sota ja väkivalta ovat yhtä ikuisia taiteen aiheita kuin rakkaus ja romanssit. Sodista ovat syntyneet suurimmat sankaritarinat, mutta myös kertomukset uhrikuoleman naurettavuudesta ja armeija-elämän ahdistavuudesta. Kirjailijan tehtävä on ollut täydentää ja kommentoida sitä, kuinka sodat muistetaan. Todentuntuiseen kuvaukseen on tarvittu paljon muutakin kuin historiapitoinen tai päiväkirjamainen tarkkuus. Väkivallan järjestelmällisyys ja koneaseiden tuhovoima ovat muuttaneet käsityksiä, mitä tosi ja todellinen sodassa tarkoittavat. Sota kaunokirjallisuudessa tarkastelee sotakuvausten perinnettä antiikin runoelmista atomisodan pelotelmiin, maailmansotien muistelmiin ja moderniin sotaviihteeseen. Mukana ovat niin Shakespearen näytelmät kuin Tolstoin, Remarquen ja Hellerin romaaniklassikot. Siirtomaasotien perinnettä jatkavat 2000-luvun tarinat Afganistanista ja Irakista. Niissä sota koetaan monitorin lävitse tai terrorina siviilien silmin. Markku Soikkelin Sota kaunokirjallisuudessa on ansiokas katsaus maailmankirjallisuuden keskeiseen lajiin, kuvitelmiin voittajista ja tunnustuksiin häviäjistä.

Sota on järjestäytyneiden yhteisöjen välinen aseellinen konflikti. Sodan vastakohta on rauha, jota pidetään sodan poissaolona (niin sanottu negatiivinen rauha) tai mahdollisesti sotaan johtavien rakenteellisten tekijöiden puuttumisena (niin sanottu positiivinen rauha). Sodankäynti on sodan toteuttamista käytännössä. Nykyisin sitä säätelevät sekä kansainväliset sopimukset (Geneven sopimukset) että kansainvälinen humanitaarinen tapaoikeus. Sodan etiikkaa käsittelee moraalifilosofian osa-alue (sodan etiikka). Sotakirjallisuus on kirjallisuuden lajityyppi eli genre, jonka aiheena on sota. Se jakaantuu kuvitteelliseen ja tosiasioihin perustuvaan kirjallisuuteen, joita ovat sotamuistelmat, sotapäiväkirjat ja sotaromaanit. Sotakirjallisuus sisältää sekä proosaa että lyriikkaa. Sotaa käsitteleviä romaaneja on kirjoitettu aina ajankohdasta ja paikasta riippumatta. Maailman vanhimpia sotakirjoja lienee Raamatun Vanha testamentti, joka on oikeastaan sodankäynnin varhainen käsikirja. Suomessa sotakirjallisuuden aiheina ovat yleisesti olleet Suomen sisällissota sekä talvi- ja jatkosota sekä Lapin sota, mutta myös vanhempia sotia käsitteleviä kirjoja on. Esimerkiksi Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat kertoo suomalaissotilaiden Suomen sodassa osoittamasta urheudesta. Teokseen kuuluu yhteensä 35 runoa. Kokoelman avausruno Maamme (Vårt land) tunnetaan nykyään Suomen kansallislauluna. Tunnetuin suomalainen nykysotakirja on Väinö Linnan Tuntematon sotilas vuodelta 1954. Sen tunnettavuutta ovat lisänneet erityisesti siitä tehdyt kolme elokuvaversiota. Myös muut sotakirjat ovat olleet suosittuja elokuvan aiheita. Suomalainen sotakirjallisuus on luonteeltaan kansallista surutyötä, jossa kerrataan vaikeita sota-aikoja ja niistä seuranneita traumoja.

Ennen toista maailmansotaa Suomessa ilmestyi paljon sisällissotaa käsittelevää kirjallisuutta, joka oli kuitenkin hyvin pitkälti asenteellista puoleen taikka toiseen, sillä kirjailijat olivat yleensä itse olleet osallisina sodassa. Valkoisen osapuolen voitosta johtuen 1920–1930-lukujen sisällissotakirjallisuus kertoi usein tapahtumista lähinnä vain valkoisten näkemyksen. Ulkomaille, pääasiassa Neuvostoliittoon paenneet punaiset julkaisivat omia muistelmateoksiaan ja koettivat siten pitää vallankumouksen muistoa ja henkeä yllä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtuneen poliittisen ilmapiirin muuttumisen jälkeen Suomessakin alettiin julkaista entistä enemmän punaista näkökulmaa sisältäviä teoksia. Tästä hyvä esimerkki on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Sotakirjallisuudella on ollut valtava merkitys sille, kuinka suuri yleisö on nähnyt sodan. Sotakirjallisuudella on ollut myös tärkeä rooli kansallisen identiteetin luomisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, jolla oli vaikutus suomalaisen identiteetin kehittymiseen erityisesti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Nykyaikaiset tiedotusvälineet ovat tehneet Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta oleellisen osan suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Länsirintamalta ei mitään uutta (saks. Im Westen nichts Neues) on Erich Maria Remarquen kirjoittama ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva romaani. Kirja ilmestyi Saksassa vuonna 1929 Ullstein Verlagin julkaisemana. Se oli hyvin suosittu, ja sitä myytiin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana 2,5 miljoonaa kappaletta 25 eri kielellä. Aikojen kuluessa kirja on käännetty 32 kielelle, ja sitä on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Remarque muutti 1931, jo ennen kansallissosialistien valtaannousua, ensin Sveitsiin ja sitten Ranskaan ja myöhemmin vielä Yhdysvaltoihin, ja menetti myös Saksan kansalaisuuden 1938. Kansallissosialistit eivät hyväksyneet pasifistiseksi katsomaansa teosta, vaan teos päätyi 1933 kirjaroviolle, koska se oli ”kirjallinen petos suursodassa sotineita kohtaan”. Kirja perustuu osittain Remarquen omiin kokemuksiin, kun hän osallistui sodan viimeisiin vuosiin Saksan armeijassa. Kirjan päähenkilöitä ovat 18-vuotiaina sotaan joutuneet Paul Bäumer, Leer, Albert, Müller, Kemmerich, Haie ja Tjaden, joiden vanhempi isähahmo on suutari Katczinsky. Kirjassa kuvataan tarkoituksettomia hyökkäyksiä ja rintamaelämän kurjaa arkea. Aluksi kuvataan koulutusvaihetta, jossa heitä kouluttaa simputtava korpraali. Kirjassa kritisoidaan myös poikien keskikouluopettajaa, joka innostaa sotaan tietämättä kuitenkaan, mitä se on, ja sitä kautta tuomitaan epäsuorasti myös kulttuuriin sisältyvät sotaisat asenteet. Teoksen paatoksellinen loppupuoli kumpuaa rintamalla haavoittuneen Remarquen vakaumuksesta, ettei sota anna ihmiselle mitään, mutta voi viedä häneltä kaiken. Teos toimi vastavetona Ernst Jüngerin sotaa ihannoivalle teokselle Teräsmyrskyssä (1920), joka puolestaan oli ollut Henri Barbussen sotaromaanin Tuli (1916) antiteesi. Sanonta ”länsirintamalta ei mitään uutta” sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan aikana. Lausahdusta käytettiin ilmaisemaan Saksan ja Ranskan rintamalinjojen muuttumattomuutta. Kumpikin rintamalinja pysyi paikoillaan, vaikkakin järjettömiä hyökkäyksiä riitti. Uudet aseet, etenkin konekiväärit tuhosivat hyökkääjän joukot tehokkaasti, mikä esti etenemisen mihinkään suuntaan.

Markku Soikkeli (kirjailijanimi M. G. Soikkeli, s. 1963) on suomalainen kirjallisuudentutkija, kriitikko ja tieteiskirjailija. Koulutukseltaan Soikkeli on filosofian tohtori ja hän on työskennellyt Tampereen yliopistossa Suomen kirjallisuuden assistenttina ja lehtorina. Lisäksi Soikkeli on toiminut Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden lehtorina ja myös vastaavana professorina. Soikkeli toimii myös kriitikkona ja arvostelee elokuvia sekä kirjallisuutta. Soikkeli oli mukana Yle TV1:n ohjelmassa Kirja A & Ö vuoteen 2000 asti. Kaunokirjailijana Soikkeli käyttää nimeä M. G. Soikkeli. Soikkeli on julkaissut useita novelleja, erityisesti Portti-lehdessä. Hänen novellikokoelmansa Marsin ikävä ja muita kertomuksia ilmestyi 2007 Turbator-kustantamon julkaisemana. Esseekokoelmassaan Hyvästä on helppo pitää (2007) Markku Soikkeli pohtii erilaisia nykyajan yhteiskunnan ja kirjallisuuden uusia ilmiöitä. Hänen ensimmäinen romaaninsa oli Vaskikirjat-kustantamon 2010 julkaisema Kuninkaantekijät. Soikkeli on ollut vuodesta 2013 vapaa kirjoittaja, kriitikko ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hän on kirjoittanut muun muassa scifiä käsittelevät teokset Tieteiskirjallisuuden käsikirja (2015) ja Tieteiselokuvan käsikirja (2016), tutkimuksen rakkauskirjallisuuden historiasta Tuttua lemmentouhua (2016) sekä rakkauselokuvaa käsittelevän Rakkauselokuvan käsikirja (2018). Vuosille 2020–2022 Soikkeli sai taiteilija-apurahan kulttuurijournalistin työhön. Lehtitekstien lisäksi häneltä ilmestyi vuonna 2020 fantasiaromaani Neljän miekan tanssi, esseekokoelma Suomalainen syykirja ja kirjoitusopas Maailmoja rakentamassa. Seuraavana vuonna häneltä ilmestyi perhepolitiikkaa käsittelevä tieto- ja keskusteluteos Pakollisesti lapselliset ja 2022 eroottisten fantasiarunojen kokoelma Arpapapitar. Vuonna 2023 ilmestyi novellikokoelma Fantastiset vankilat. Tätä seurasivat elokuva-aiheiset tietokirjat: johdantoteos (2023) Alfred Hitchcockin elokuviin, lajihistoriaa ja estetiikkaa esitellyt Eroottinen elokuva (2024) sekä romanssielokuvien pariin palannut 50 rakkauselokuvan klassikkoa (2025). Sota kaunokirjallisuudessa -teos on kattava kuvaus sodasta ja sodan käsittelystä kaunokirjallisuudessa. Soikkeli kirjoittama Sota kaunokirjallisuudessa tarkastelee sotakuvausten perinnettä antiikin ajan runoelmista atomisodan pelkokuviin, maailmansotien muistelmiin ja moderniin sotaviihteeseen. Mukana ovat niin Shakespearen näytelmät kuin Tolstoin, Remarquen ja Hellerin romaaniklassikot. Siirtomaasotien perinnettä jatkavat 2000-luvun tarinat Afganistanista ja Irakista. Soikkelin kirjoittama teos on luettavissa aiheensa perusteoksiin. Suositeltavaa luettavaa kirjahyllyihin!

Lähteet
Sota kaunokirjallisuudessa
Wikipedia