Viimeiseen asti (Artikkeli)

Viimeiseen asti (Artikkeli)

 

Viimeiseen asti
Alaotsikko: Päämajan kaukopartio-osasto Vehniäinen 1943-1944
Kirjailija: Mikko Porvali
Kustantaja: Atena
Julkaistu: 2024
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 625

Ylistetyn tiedusteluhistoriasarjan (Kohti Itää ja Syvärin takana) kolmas osa vie jatkosodan dramaattisiin loppuvaiheisiin. Suursodan suunta kääntyi vuosina 1943-1944, kun Saksan voimat ehtyivät. Osasto Vehniäisen kaukopartiot joutuivat muuttamaan taktiikkaa vihollisen lisättyä selustavarmistustaan: lentokuljetuksia lisättiin ja partiointia siirrettiin pohjoiselle rintamalle. Kesän 1944 raivoisa suurhyökkäys toi joukon jälleen Kannakselle. Raskas kesä päättyi Lapin sotaan. Ainutlaatuinen teos liittää Päämajan kaukopartioiden vaiheet suursodan tapahtumiin ja kansainvälisen vakoilun maailmaan. Partiomatkojen ohella kuvaus keskittyy tiedustelutyön johtamiseen ja yhteistyöhön liittolaisten kesken. Suomi hankki, jakoi ja vastaanotti tietoja sodassa, joka laajeni yhä vahvemmin myös radioaalloille. Laajasti kuvitettu kirja seuraa iskuja vihollisen huoltoyhteyksiin sekä uhkarohkeita laskuvarjo-operaatioita. Mukana on runsaasti aiemmin julkaisematonta aineistoa.
 
Kohti itää ja Syvärin takana -menestysteoksienn jatko-osa perustuu alkuperäislähteisiin, kuten tiedustelupäiväkirjoihin ja sotavankikuulusteluihin. Suomen kaukopartiotoiminta oli Suomen armeijan lähinnä päämajan johdolla tai sen käskemänä tapahtunutta tiedustelu- ja tuhoamistoimintaa syvällä vihollisen selustassa jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Kaukopartiotoiminta erosi toiminta-alueensa puolesta lähipartioinnista: lähipartiointia harjoittavat taistelijat kuuluivat toiminta-alueensa taisteluyksikköön, kaukopartio puolestaan päämajan alaiseen yksikköön. Tätä korostaa nimitys päämajan kaukopartio, joka erottaa nämä esimerkiksi divisioonien alaisina toimineista partioista. Puhekielessä kaukopartiomiehiä saatettiin kutsua sisseiksi ja näin liittää 1940-luvun toiminta suomalaisten sissien historiaan. Suomen armeijassa oli erityisiä sissiosastoja, mutta nämä eivät olleet päämajan vaan yhtymien alaisia. Sissi-nimityksen voidaan ajatella viittaavan enemmän suoranaiseen taistelu- ja tuhoamistoimintaan, kun taas kaukopartioinnin tärkein osa-alue oli tiedustelu. Yksittäisten partio- tai sissiretkien kohdalla raja on kuitenkin liukuva. Kaukopartiotoiminta on myös eri asia kuin asiamiestiedustelu eli salainen tiedustelu, kansanomaisesti sanottuna vakoilu. Partiomiehet toimivat tiedustelijoina, mutta sotilaspuvuissa ja näkyvästi aseistettuina. Toisaalta esimerkiksi puhelinkuuntelu, vakoilu tässä mielessä, kuului kaukopartioiden menetelmiin. Kaukopartio- ja asiamiestoiminta kohtasivat läheisesti esimerkiksi siten, että päämajan kaukopartio-osastojen (myöhemmin Erillinen pataljoona 4:n komppanioiden) vahvuudessa (sekä Äänislinnan Tiedustelijain koulussa) oli myös asiamiehiä ja tällaisen tiedustelijan saattoi saattaa toiminta-alueelleen kaukopartio.

Erillinen pataljoona 4 oli 1. heinäkuuta 1943 perustettu pääesikunnan tiedusteluosaston alainen erillisyksikkö, jonka tehtävänä oli vastata päämajan kaukopartiotoiminnasta Neuvostoliiton joukkojen selustassa. Yksikköön koottiin komppanioina aiemmat kaukopartio-osastot 1. komppania (osasto Vehniäinen, toiminta-alueena Karjalankannas) päällikkö majuri Johannes Vehniäinen, 2. komppania (osasto Kuismanen), päällikkö majuri Into Kuismanen, 3. komppania (osasto Marttina), päällikkö majuri Paul Marttina ja 4. komppania (osasto Paatsalo), päällikkö majuri Harri Paatsalo ja kesäkuusta 1944 alkaen kapteeniluutnantti Pentti Ahola. Osasto Vehniäistä johti majuri Johannes Vehniäinen. Se oli eteläisin Erillisen pataljoona 4:n komppanioista. Osasto Vehniäisen alkuna oli Tilastotoimiston Viipurin alatoimisto (U2/V), jonka ensimmäinen päällikkö oli Toivo Salokorpi. Sillä oli raja-asemat Lappeenrannassa ja Rautjärvellä. Lappeenrannan raja-asema siirrettiin 22. kesäkuuta 1941 Lappeen kunnan Iitiän kylään. Sen vahvuus oli 1+15+1. Rautjärven asema siirrettiin samaan aikaan Ruokolahden Haloniemeen ja nimettiin osasto Loukolaksi päällikkönsä Kustaa Loukolan mukaan. Osasto Loukolan vahvuus oli 0+12+4. Neljä vuorokautta myöhemmin osasto Vehniäisen johtopaikka siirrettiin Lahdesta Lappeen Iitiään, jonne Lappeenrannan asema oli jo siirretty. Osasto Vehniäisen vastuualueena, Erillisen pataljoona 4:n komppanioista, tiedustelussa/kaukopartiotoiminnassa oli talvisodassa menetetty Karjalankannaksen alue. Kannaksen alueen ahtaus ja pienipiirteisyys (Laatokan ja Suomenlahden välissä) muodosti omat haasteensa tiedustelu ja kaukopartiotoiminnalle, verrattuna esimerkiksi Laatokan pohjoispuoliseen alueeseen (niin sanotusti harvaan asuttua laajaa metsävaltaista aluetta). Osasto Vehniäinen toimi asemasodan aikana myös kaukopartio tehtävissä Syvärin takaisella alueella. Suursodan suunta kääntyi vuosina 1943-1944, kun Saksan voimat suursodassa ehtyivät. Osasto Vehniäisen kaukopartiot joutuivat muuttamaan taktiikkaa vihollisen lisättyä selustavarmistustaan: kaukopartioiden lentokuljetuksia lisättiin ja partiointia siirrettiin pohjoisen rintaman suuntaan. Puna-armeijan suorittaman Kannaksen suurhyökkäys kesällä 1944 toi Vehniäisen kaukopartiot jälleen Karjalan Kannakselle. Raskas torjuntavoittojen kesä päättyi Lapin sodan alkamiseen!

Kaukopartiotoiminta oli yksi Suomen armeijan sotien aikana harjoittaman tiedustelun lajeista. Näin se rinnastuu salaiseen tiedusteluun, kuuntelutiedusteluun ja ilmatiedusteluun sekä muuhun tiedusteluelimien harjoittamaan tiedonhankintaan. Sodanjohdon ja rintamajoukkojen tarvitsemaa tilannekuvaa muodostettiin muun muassa eri tiedustelutoimintojen tuloksia yhdistelemällä.
Erillinen pataljoona 4:n historiikin loppusanoissa Lassi Saressalo toteaa, että kaukopartiotoiminnan kokonaismerkitystä sodanjohdolle ei ole mahdollista hahmottaa lähteiden puuttuessa: tiedusteluosaston materiaali osin hävitettiin ja osin toimitettiin Ruotsiin operaatio Stella Polariksessa. Mannerheim-ristin ritareiksi nimitettiin yhdeksän Erillinen pataljoona 4:n sotilasta. Ritariesitysten ja -nimitysten perusteluissa tuodaan esiin seuraavia kaukopartioiden saavuttamia tuloksia: 1. Tiedonhankinta muun muassa liikenteestä ja joukkojen liikkeistä, tietojen toimittaminen tuoreeltaan vastaanottajille. 2. Vankien sieppaaminen ja tuominen omalle puolelle. 3. Rautatieliikenteen häirintä eli "junien suistaminen" ja niiden lastien tuhoaminen. 4. Liikenteen häirintä maanteillä: kolonnien pysäyttäminen ja tuhoaminen. 5. Viestiyhteyksien tuhoaminen. 6. Vihollisosastojen tuhoaminen. 7. Asiakirjojen sieppaaminen. 8. Tukikohdan tai huoltokeskuksen tuhoaminen. Kaukopartioiden välillinen, mutta sellaisena merkittävä vaikutus oli, että toiminta sitoi vastustajan joukkoja muun muassa kulkuyhteyksien ja tukikohtien vartiointiin sekä takaa-ajoon. Tästä saatiin tietoja muun muassa siepatusta viestiliikenteestä. Kaukopartion "hyötysuhde" – partion vahvuus verrattuna sidottuihin vastustajan joukkoihin – kertoo osaltaan kaukopartio- ja sissitoiminnan merkityksestä pienen maan sodassa suurempaa vastaan.

Mikko Pietari Porvali (s. 15. huhtikuuta 1980 Petäjävesi) on suomalainen kirjailija, juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian tutkija. Porvali on ammatilliselta koulutukseltaan poliisi ja akateemiselta koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Porvali on kirjoittanut useita sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja, jotka ovat keskittyneet etenkin toisen maailmansodan aikaiseen tiedustelu- ja vakoilutoimintaan. Hänen teoksensa Operaatio Hokki oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2011. Aiemmin häneltä on ilmestynyt jatkosodan tiedustelukoulutuksesta kertova, kiitetty ja keskustelua herättänyt Vakoojakoulu sekä suomalaispojan matkasta Ranskan rannikon taisteluihin kertova Kaatunut Normandiassa. Syksyllä 2012 ilmestynyt Salainen tiedustelija syvensi entisestään lukijoiden tietämystä sodanaikaisesta vakoilutoiminnasta. Viimeiseen asti -teos on käsittelytavaltaan kattava, osasto Vehniäisen toiminta vuosina 1943-1944 on tuotu laidasta laitaan esille: maailmansodan, jatkosodan ja kaukopartioiden historia (osaston partiopäiväkirjat) rinta rinnan esittäen. Edellinen vaatii hieman totuttautumista uudenlaiseen vertailevaan lukutapaan. Porvalin kirjoittama Viimeiseen asti -teos käsittelee ensimmäistä kertaa perusteellisesti tiedustelun johtamista: mitä käskettiin selvittää, miten tietoja hankittiin ja kenelle ne esitettiin. Porvalin kirjoittaman teos edustaa aihepiirinsä sekä kuvailevaa että tieteellistä tutkimustraditiota. Viimeiseen asti -teos on siis kattava, lukemisen arvoinen, sotahistoriateos tiedustelusta omassa genressään!

Lähteet:
Viimeiseen asti
Wikipedia