Sotaan väsyneet (Artikkeli)

Sotaan väsyneet (Artikkeli)

 

Sotaan väsyneet
Alaotsikko: Sotilaskarkurit jatkosodassa
Kirjailija: Tuija Saarinen-Härkönen
Kuvittaja: Tiina Larkiala
Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 2024
Sidosasu: sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 292

Vaiettua sotahistoriaa. Sotilaskarkuruus oli kiivaimmillaan jatkosodan aikana. Tuhannet karkasivat rintamalta kiinni jäämisen ankarista seurauksista huolimatta. Teos valottaa karkuruuden syitä ja sen seurauksia niin sotilaiden itsensä kuin heidän lähipiirinsä kannalta. Jatkosodan aikana noin 35 000 miestä valitsi toisin: osa jätti osallistumatta liikekannallepanoon, osa karkasi rintamalta vuoden 1941 etenemisvaiheen aikana, osa kesän 1944 vetäytymis- ja torjuntavaiheessa. Monet jäivät palaamatta lomiltaan yksikköönsä, piiloutuivat ullakoille, metsäkorsuihin tai pakenivat rajan yli Ruotsiin. Miksi niin moni valitsi sotilaskarkuruuden? Mitä karkuruudesta tiedettiin sodan vielä kestäessä? Miten sitä käsiteltiin julkisessa sanassa? Sotilaskarkuruus on edelleen arka aihe suomalaisissa perheissä. Karkureista vaietaan sen sijaan, että käsiteltäisiin yhdessä vaikeita aiheita. Sotilaskarkuruus vaikutti monella tavalla koko lähipiirin elämään, sillä perheen toimeentulo riippui isän sotapalkasta. Sen maksaminen lakkautettiin, jos mies lähti käpykaartiin. Sodan jälkeen perhe puolestaan joutui pahimmillaan syrjinnän kohteeksi ja karkurin saattoi olla vaikea löytää työtä. Miten vaikean valinnan seurauksista selvittiin?

Sotilaskarkuri tarkoittaa Suomessa sotilasta, joka on ollut luvatta poissa joukko-osastostaan 5 vuorokautta niin, että poissaolo on aiheuttanut olennaista haittaa. Sotilaskarkuruutta pidetään yleisesti vakavana rikkomuksena, varsinkin sodan aikana, mutta rangaistukset voivat vaihdella laajasti; kurinpitorangaistuksesta aina yhden vuoden, sota-aikana jopa neljän vuoden vankeuteen. Suomessa kuolemanrangaistus on poistettu lainsäädännöstä. Etenkin 1944 ”Kannaksen läpijuoksun” alkuvaiheessa nousi olennaiseksi kysymys taistelumoraalin kestämisestä, sillä sen murtuminen saattoi johtaa rintamakarkuruuteen. Puhuttiin myös metsäkaartilaisista. Kesäkuussa 1944 arveltiin noin 30 000 sotilaan olevan erossa joukostaan, osa eksyneenä mutta osa tietoisesti karanneena. Kun Ihantalan taistelu oli kiivaimmillaan 4. heinäkuuta 1944, eduskunta sääti asevoimien toivomuksesta lain sotaväen kovennetusta rikoslaista. Pikavauhtia luotu laki mahdollisti kuolemantuomion ”pelkuruudesta taistelussa”, jos sotilas karkasi yksin tai sopimalla tästä toisten kanssa. Ensikertalaista ei voinut asettaa syytteeseen. Tuhansille karkureille esitettiinkin kesällä 1944 kysymys: ”kenttäoikeuteen vai rintamalle?” Suurin osa valitsi rintaman. Oikeustieteen tohtori Jukka Linstedtin mukaan kesän 1944 aikana teloitettiin 46 karkuria ja kolme kieltäytyjää. 14 sotilasta ammuttiin esimiehen aseenkäyttöoikeuden nojalla.

Metsäkaartilla tai käpykaartilla tarkoitetaan Suomessa sodanaikaisia rintamakarkureita. Nimitykset ovat syntyneet Suomen sisällissodan tapahtumien yhteydessä. Jatkosodan alkaessa asepalvelukseen jäi saapumatta 1 500 miestä. Jatkosodan ja Lapin sodan aikana sotilastuomioistuimet käsittelivät yhteensä 32 186 karkuruustapausta. Rintamakarkuruuteen saattoi liittyä sotaväsymys ja pelko, joissakin tapauksissa kyse taas oli harkitusta ideologisesta tai poliittisesta päätöksestä paeta etulinjasta, lähteä kirkasjohtolinjalle, kuten eräs rintamakarkuruuden nimityksistä kuuluu. Kirkasjohtolinja viittaa yhteen karkureiden peiteselityksistä; puhelinlinjojen tarkastamiseen vikapartiossa. Monelle ideologiselle rintamakarkurille rajakohtaa ryhtyä karkuriksi merkitsi nimenomaan ero talvisodan (ajateltuna oikeutetuksi puolustussodaksi) ja jatkosodan (hyökkäyssodaksi nähtynä) välillä. Talvisodan he palvelivat rintamalla, jatkosodan alkaessa jäivät pois palveluksesta kokonaan tai karkasivat rintamalta. Tunnettu esimerkki talvisodan veteraanista, joka kieltäytyi jatkosotaan lähtemisestä, on kirjailija Arvo Turtiainen. Hän ei kuitenkaan lähtenyt pakomatkalle vaan antautui viranomaisille ja istui sotavuodet vankilassa.

Metsäkaartilaisten suuria ryhmiä tiedetään liikkuneen Hämeenkyrössä, Jurvassa, Kittilässä, Kolarissa, Korpilahdella, Maskussa, Multialla, Rautavaaralla, Ruovedellä ja Valtimolla. Metsäkaartissa oleminen edellytti ulkopuolisia tukijoita tai yhteyttä toisiin karkureihin. Karkurit saattoivat rakentaa metsiin korsuja tai laatia piilopaikkansa tavalliseen pihapiiriin. Pienemmissä ryhmissä toimineiden metsäkaartilaisten vaiheita on kuvattu muun muassa Aimo Kinnusen romaanissa He olivat toista mieltä (1973), joka on tositapahtumiin perustuvaa kerrontaa Raahen Mattilanperän metsissä piileskelleistä aatteellisista metsäkaartilaisista. Kolarin ja Kittilän metsäkaartilaisilla oli korsuja sekä suoranaisessa erämaassa että suhteellisen lähellä asuttuja, syrjäisiä taloja. joista kaartilaiset saivat tarvikkeita ja uutisia. Laajavuoren laella Helsingin maalaiskunnassa, nykyisin Vantaaseen kuuluvassa Myyrmäessä, sijaitsi eräs pääkaupunkiseudun metsäkaartilaisten piilokorsu. Se oli tehty luonnon muovaamaan suureen kallionkoloon. Jukka Rislakki kertoo Helsingin kerrostaloissa, kuten Marjatan talossa Vilhonvuorenkadulla Helsingin Sörnäisissä, majailleista laittomista asukkaista, joista monet olivat sotilaskarkureita.Eräs heistä oli Veikko Pöysti. Tampereella tuolloin metsäinen ja harvaan asuttu Hervanta tarjosi piilopaikkoja karkureille. Turun seudun metsäkaartilaisten johtaja, sotamies Mauno Olavi Laiho teloitettiin Oulussa 2. syyskuuta 1944, viimeisenä teloitettuna suomalaisena. Useita Porin seudun metsäkaartilaisia piileskeli Kiikoisten, Kullaan ja Lavian välisellä laajalla, miltei asumattomalla metsäalueella. Eräs metsäkaartilaisten rakentama korsu sijaitsi Kullaan Joutsijärven maastossa. Sota-ajan säännöstelytaloudessa karkureiden elintarvikehuolto oli erityisen vaikeaa. Heidän tukijansa hankkivat elintarvikkeita mustasta pörssistä, vastaavasti maaseudulla majailevat karkurit saattoivat hankkia lihaa ja kalaa luonnosta ja harjoittaa niillä vaihtokauppaa. Rislakki on maininnut myös väärennetyistä tai kätketyistä elintarvikekupongeista. Näissä olosuhteissa osa karkureista harjoitti poliittista toimintaa SKP:ssa muun muassa pitäen kokouksia sekä monistaen ja välittäen asiakirjoja.

Rintamakarkurien kohtalo riippui paljolti olosuhteista. Läheltä linjoja tavattu karkuri saattoi selvitä linjaan palauttamisella, ankarin rangaistus karkuruudesta oli teloitus. Tilanne sodassa näyttää vaikuttaneen niin, että etenemisvaiheessa oltiin vähemmän ankaria, tilanteen kiristyessä puolestaan karkuruus koettiin raskaammaksi rikokseksi valtiota kohtaan. Pikaoikeudenkäynneissä langetettiin jatkosodassa 63 kuolemantuomiota, niistä 61 vuonna 1944, suurin osa kesä- ja heinäkuussa. Rauhan tultua Valvontakomissio määräsi vapauttamaan vankiloissa olleet aseistakieltäytyjät ensi tilassa. Kuolemaan tuomituille, mutta ei teloitetuille, sekä joillekin teloitettujen omaisille maksettiin hyvin pieni, lähinnä ansiotulon menetystä vastaava rahallinen korvaus Valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1945. Tämänkin korvauksen inflaatio ja setelinvaihto vuonna 1946 kutistivat käytännössä täysin nimelliseksi. Metsäkaarteja koskevien tutkimusten ja niiden tulkintojen osalta on syytä ottaa huomioon, että sota-ajan arkistoja on voitu hävittää, ja että arkistojen laadintaperiaatteet voivat ylipäänsä poiketa normaalista.

FT Tuija Saarinen-Härkönenon 1900-luvun alkupuoliskoon keskittynyt perinteentutkija, tietokirjailija ja kirjojen toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt mm. Rintamakarkurit – Eino Hietarinne, yksi monista. Tuija Saarinen-Härkönen asuu Polvijärvellä. Sotaan väsyneet -teos on selkeää ja helppolukuista kieltä, jonka lukemista taustoittaa kattava aihepiirin kuvitus. Tuija Saarinen-Härkösen kirjoittama teos on sisällöltään kattava ja suomalaista rintamakarkuruutta jatkosodan (1941-1944) aikana käsitellään mukavan tarkasti. Saarinen-Härkösen kirjoittaman teos on hyvin kuvaava sisällöltään. Sotaan väsyneet -teos edustaa historiantutkimuksessa sekä kuvailevampaa että tieteellisempää tutkimustraditiota. Keskustelua herättävästä ja vaietusta aiheesta kirjoitettu Sotaan väsyneet -teos täyttää siten kiitettävästi paikkansa historiakirjojen joukossa.

Lähteet
Sotaan väsyneet
Wikipedia