Sodan yrityksiä (Artikkeli)

Sodan yrityksiä (Artikkeli)

Sodan yrityksiä
Alaotsikko: Suurteollisuus sodan palveluksessa
Kirjailija: Markku Kuisma
Kustantaja: Siltala
Julkaistu: 2026
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 267

Kuinka toimivat suuryritykset sodassa? "Näillä yhtiöillä oli kyky parantaa maailmaa, mutta myös voima hävittää: muuttua massatuhon välikappaleiksi, sodan yrityksiksi, helvetin kartelleiksi. Tämän maailma sai kohta kokea, ensimmäistä kertaa todella teollisissa mittakaavoissa, suuruuden ekonomian murskaavalla logiikalla." Zyklon-B-kaasun valmistajana historiaan jäänyt saksalainen IG Farben oli kenties pahamaineisin 1900-luvun Euroopan yhtiömammutti, muttei suinkaan ainoa. Saksalaisten ja brittiläisten jättiyritysten lonkerot ulottuivat maanosan joka kolkkaan ja kytkivät Suomestakin Outokummun, Enso-Gutzeitin ja muut kansalliset jättiläiset osaksi Euroopan suurtalousaluetta. Strategiset raaka-aineet teräs, nikkeli, kupari, koboltti, kloori ja sellun sivuvirrat soveltuivat myös sotakoneistoihin. Nobel-palkittujen tiedemiesten Fritz Haberin ja Carl Boschin keksintöjä käytettiin heiltä kysymättä kammottaviin tarkoituksiin. Lannoitteiden ammoniakki ja hyönteismyrkyt sopivat myös räjähteiksi ja kaasukammioon. Professori Markku Kuisman ajaton ja ajankohtainen teos etenee henkilövetoisesti ja Euroopan leveydeltä. Se osoittaa kaksisuuntaiset kytkökset yritysten, valtioiden ja sotakoneistojen välillä ja kysyy hankalia kysymyksiä moraalisista valinnoista - menneistä ja samalla nykyisistä.

I.G. Farbenindustrie AG (lyh. IG Farben) oli suuri saksalainen kemianteollisuuden yhtymä, monialayhtymä, joka oli toiminnassa vuosina 1925–1952. Laajimmillaan IG Farben oli maailman neljänneksi suurin yritys General Motorsin, US Steelin ja Standard Oilin jälkeen. IG Farben on lyhennelmä yhtiön koko nimestä Interessen-Gemeinschaft Farbenindustrie AG, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”Yhtymä väriaineteollisuuden eduksi Oy”. Nimi ei ollut kuvaava, sillä suuryhtiön toimiala ulottui paljon kemianteollisuutta laajemmalle. Lisäksi nimen voi käytännössä tulkita tarkoittavan monopolia tai kartellia. IG Farben olikin Saksan suurin ja voimakkain kartelli. Keväällä 1926 IG Farbenin markkina-arvo oli 1,4 miljardia Saksan valtakunnanmarkkaa ja sille työskenteli 100 000 ihmistä, joista 2,6 prosentilla oli yliopistokoulutus, 18,2 prosenttia oli koulutettuja ammattilaisia ja 79,8 prosenttia työläisiä. Sen päämaja, IG Farben -rakennus valmistui Frankfurtiin 1931. Vuonna 1938 sillä oli jo 218 000 työntekijää, ja se hallitsi yli 500 yritystä eri puolilla maailmaa. Kansallissosialistinen puolue nousi valtaan Saksassa tammikuussa 1933. Useimmat teollisuusjohtajat olivat aluksi vastustaneet kansallissosialisteja samoin kuin kommunistejakin, mutta Adolf Hitler oli saanut heistä myös tukijoita juuri kommunismin vastaisuutensa vuoksi. Ennen valtaannousuaan Hitler kävi useita neuvotteluja teollisuusjohtajien kanssa ja sai heidät taakseen muun muassa lupaamalla poistaa ammattiliitot ja rajoittaa yleensäkin työläisten oikeuksia. Vaikka kartellien purkaminen ja pääoman rajoittaminen olivat kuuluneet alkuaikoina kansallissosialistiseen puolueen ohjelmaan ja vaikka puolueen vasemmistosiipi yhä käsitti sen niin, Hitler vakuutti teollisuusjohtajille, ettei puolue tule rajoittamaan teollisuutta, vaan avustamaan sitä sen päämäärissä.

IG Farben teki läheistä yhteistyötä natsi-Saksan hallinnon kanssa ja toimitti muun muassa 85 prosenttia maan asevoimien Wehrmachtin tarvitsemista räjähteistä. Kun Hitler alkoi laajentaa Saksaa valtaamalla alueita naapurivaltioilta, yhtiö sai korvauksekseen omia teollisuuslaitoksia näiltä alueilta. Natsihallinto järjesti yhtiölle myös pakkotyövoimaa vallatuista maista. Kaiken kaikkiaan toisen maailmansodan aikana Farbenin käytössä oli 350 000 henkeä pakkotyössä. Farben maksoi vangit toimittaneelle organisaatiolle päiväkohtaisen korvauksen vankityövoimasta. Tuhansia ihmisiä kuoli pakkotyönsä aikana. IG Farben perusti muun muassa keinokumin tuotantolaitoksen Auschwitzin keskitysleirin alueelle. Työntekijät tehtaalle saatiin viereisen Monowitzin leirin vangeista. IG Farben toimitti tuhoamis- ja keskitysleireille vankien surmaamiseen käytetyn Zyklon B -myrkkykaasun. Kaasun valmistivat ja markkinoivat Farbenin tytäryhtiöt Degesch ja Testa. Yhtiöt oli perustettu hyönteismyrkkyjen valmistukseen. SS-lääkäri Hovenin todistajanlausunnossa Nürnbergissä mainittiin, että "tulisi olla yleisessä tiedossa että keskitysleireillä tehdyt ihmiskokeet tehtiin ainoastaan IG Farbenin etujen takia... IG Farbenin tarkoitus oli salata kaikki tämä, ja laittaa savuverho piilottamaan kokeet... Ei SS vaan IG Farben tekivät aloitteen ihmiskokeiden tekemisestä keskitysleireillä." Saksan hävittyä toisen maailmansodan maassa aloitettiin aseistariisunta, joka koski myös suuria kartelleja, syndikaatteja ja muita monopolin kaltaisia yhtymiä. IG Farben joutui purettavaksi myös lähihistoriansa vuoksi. 1945 Yhdysvaltain sotilashallinto takavarikoi koko IG Farbenin omaisuuden. Liittoutuneiden neuvosto päätti, että IG Farben on lopetettava. IG Farbenin entinen päämaja Frankfurtissa. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Hans Poelzig IG Farbenin johtajista 24 joutui oikeuteen vastaamaan natsihallinnon aikaisista rikoksista. He olivat ensimmäiset liikemiehet, joita syytettiin rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Johtajat vakuuttivat tietämättömyyttään pakkotyövoiman työ- ja elinoloista. Tytäryhtiö TESTAn kaksi johtajaa teloitettiin, mutta Farbenin johdosta ketään ei tuomittu kuolemaan. Tuomiot olivat hyvin lyhyet, tyypillisesti muutama vuosi vankeutta. Osaltaan kylmä sota koitui johdon pelastukseksi: Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väliset suhteet kiristyivät, ja länsiliittoutuneet kokivat Saksan talouselämän elvyttämisen olevan tarpeellista, jotta Länsi-Saksasta olisi apua liittolaisena kommunistisia maita vastaan.

Eero Markku Sakari Kuisma (s. 7. helmikuuta 1952 Hyvinkää) on suomalainen historioitsija ja filosofian tohtori, joka toimii Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina. Hän on kirjoittanut toistakymmentä teosta Suomen taloushistoriasta, etenkin tilausteoksia yrityshistoriasta, mutta viime vuosina myös yleistajuisia kirjoja politiikan ja talouden rajamailta. Vuonna 2004 Kuisma sai Vuoden tiedekirja ja Vuoden historiateos -palkinnot teoksestaan Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi. Vuonna 2009 hän sai Suomen Tiedeseuran myöntämän Theodor Homénin palkinnon. Vuonna 2012 Kuisma sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon sekä WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon. Vuonna 2015 hän sai Kanava-palkinnon teoksesta Venäjä ja Suomen talous 1700–2015. Vuonna 2019 hänet palkittiin Warelius-palkinnolla. Professori Markku Kuisman ajaton ja ajankohtainen Sodan yrityksiä -teos etenee henkilövetoisesti ja koko Euroopan leveydeltä. Sodan yrityksiä -teos osoittaa kaksisuuntaiset kytkökset yritysten, valtioiden ja sotakoneistojen välillä ja kysyy hankalia kysymyksiä moraalisista valinnoista - menneistä ja samalla nykyisistäkin. Herättää ajattelemaan ihmiskunnan moraalia ja rahan valtaa nykypäivän yhteiskunnissa!

Lähteet
Sodan yrityksiä
Wikipedia