Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti (Artikkeli)
Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti
Kirjailija: Asko Itkonen
Kustantaja: Books on Demand
Julkaistu: 2025
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 399
Tämä kirja on tutkimus Itä-Euroopan suurvallaksi kehittyneen, keskusjohtoisen, kommunistisen valtion panssaroidun ja mekanisoidun armeijan kehittämisestä valtion poliittisten päämäärien toteuttajaksi. Kehitys ei olisi toteutunut halutulla nopeudella toiseen maailmansotaan mennessä ilman Ranskan, Saksan, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen teknistä ja teollista tukea. Tässä tutkimuksessa kuvataan panssaroitujen kalustojen teknisen kehittämisen lisäksi myös keskusjohtoisen valtion ylimmän johdon rooli panssaroitujen ja mekanisoitujen joukkojen kehittämisessä sekä niiden operatiivisten ja strategisten käyttöajatusten luomisessa. Viisivuotissuunnitelmat loivat pohjan keskusjohtoisen valtion talouden ja toiminnan sekä armeijan ja sen panssaroinnin ja moottoroinnin kehittämiselle.
Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti -teoksessa kerrotaan muun muassa T-34 panssarivaunusta! T-34 syntyi Neuvostoliiton Espanjan sisällissodan, Mantšuriassa Japania vastaan käymien taisteluiden sekä talvisodan kokemuksien perusteella. Vuoden 1937 lopussa oli käynnissä kolme projektia T-28:n seuraajaksi. Harkovan veturitehtaalla suunniteltiin A-20-vaunu. Alkuvuodesta Harkovassa oli puhdistusten aalto, jossa BT-sarjan vaunujen kehityspäällikkö A. Firsov pidätettiin ja nuori Mihail Koškin Leningradin OKMO:lta nimitettiin A-20-ohjelman johtoon. A-20 lainasi etenkin BT-sarjaan kehitetyiltä BT-SV/2- ja BT-IS-vaunuilta. BT-SV oli ensimmäinen vaunu, jossa panssari asetettiin kulmaan sen tehollisen vahvuuden parantamiseksi. A-20:n jatkokehitysversiona syntyi A-32. Ensimmäiset kaksi T-34:n prototyyppiä valmistuivat vuoden 1940 alussa, ja niitä testattiin muun muassa 1 200 kilometrin mittaisella koeajolla Harkova–Moskova–Mannerheim-linja–Minsk–Harkova. Saksan panssarien menestys länsirintamalla vaikutti siihen, että vaunu määrättiin sarjavalmistukseen keväällä 1941. T-34 oli tarkoitettu korvaamaan keskiraskas T-28-vaunu. Valmistuessaan siinä yhdistyi paras olemassa ollut panssarointi, liikkuvuus ja tulivoima. 76 millimetrin tykki oli ennennäkemättömän järeä keskiraskaaseen vaunuun. Suomalaiset arvioivat sotasaalikseen saamiaan vaunuja seuraavasti: ”riittävä panssarointi, hyvä nopeus, hyvä maastokelpoisuus ja dieselmoottori toimii luotettavasti jopa talvella.” T-34 oli nopea rakentaa ja suhteellisen helppo huoltaa kentällä. Vaunun taistelukykyä haittasi pieni kahden miehen torni. Johtajan täytyi myös toimia ampujana, tosin miehistöä lisättiin myöhemmin viiteen. Radioita ei ollut, paitsi komentovaunuissa. Taistelussa osastoa täytyi johtaa käsimerkeillä. Näkyvyys ulos vaunusta oli huono, kuten kaikissa aikaisemmissakin venäläisissä vaunuissa.
Ensimmäinen malli oli aseistettu 76,2 millimetrin L-11-tykillä. Lisänä oli kaksi 7,62 millimetrin DT-pikakivääriä. Lyhytputkinen L-11-tykki vaihdettiin jo vuonna 1941 valmistuneissa vaunuissa pidempiputkiseen, mutta samankaliiperiseen F-34-malliin. Operaatio Barbarossan alkaessa T-34 yllätti saksalaiset, joiden yleisin panssarintorjuntatykki, 37 millimetrin PaK 36, ei kyennyt läpäisemään T-34:n panssarointia. PaK 38 (50 mm) pystyi lyhyiltä etäisyyksiltä läpäisyyn, mutta oli aluksi harvinainen. Sodan alkaessa vain joka kymmenes Neuvostoliiton vaunuista oli T-34-mallia, mutta vuoden 1943 puoleenväliin mennessä osuus oli kasvanut jo 50–60 prosenttiin. T-34:n korvattua vanhemmat mallit, sen vastineeksi suunniteltu saksalainen Panther ilmestyi taistelukentille, kun taas saksalaisten ensisijainen vaunu Panzer IV oli saanut paremman panssaroinnin ja päätykin. Vaikka tämä uusi etupanssarointi olikin paksuudeltaan hieman heikompi kuin T-34:n, Panzer IV:n uusi 7,5 senttimetrin KwK 40 -tykki oli selvästi tehokkaampi kuin F-34-tykki. Uusi KwK 40 -tykki kykeni tehokkaasti tuhoamaan T-34:n, kun taas F-34:llä oli ongelmia läpäistä Panzer IV:n uutta tehokkaampaa panssarointia. T-34:een tehtiin vuonna 1942 pieniä parannuksia, kuten T-34M-projektista syntynyt uusi kuusikulmainen torni, joka oli tilavampi kuin vanha ja sen panssari oli edessä 70 millimetriä ja sivuilla 52 millimetriä. Kesäkuussa 1943 panssarijoukkojen päävirasto GABTU määräsi kehittämään uuden panssarivaunun. Kirovin tehtaan suunnittelutoimisto SKB-2 Tšeljabinskissä kehitti KV-13-mallin ja GKB-T-34 Uralvagonin tehtaalla Nižni Tagilissa T-43-vaunun. T-43 muistutti T-34:ää, mutta panssaria oli vahvistettu edessä 75 millimetriin ja tornissa 90 millimetriin. Vaunussa oli uusi viisinopeuksinen vaihteisto ja Christie-tyyppinen ripustus oli korvattu vääntövarsityyppisellä tilan säästämiseksi. Uuteen suurempaan torniin mahtui kolme miehistönjäsentä ja siinä oli komentajan kupoli. Kahta T-43-prototyyppiä testattiin maaliskuusta 1943 lähtien. Panssarointi oli merkittävästi T-34:ää parempi, vaikka lisääntynyt paino heikensi vaunun maastokelpoisuutta. Uusi jousitus oli miehistölle huomattavasti mukavampi. T-43 suositeltiin otettavaksi käyttöön, mutta Kurskin taistelun kokemukset muuttivat suunnitelmia. T-34:n ongelmana ei ollut panssarointi, vaan tykin riittämätön tulivoima. Tästä johtuen aloitettiin pikaohjelma T-34:n aseistuksen parantamiseksi, jolloin T-43-projekti jäi kesken. Myöhään vuonna 1943 alettiin T-34:stä valmistaa mallia T-34-85, jossa oli uusi isompi kolmen miehen torni ja ensimmäistä kertaa erillinen vaununjohtaja. Tykki vaihdettiin tehokkaampaan 85 millimetrin D-5T-malliin, ja hieman myöhemmin uuteen 85 millimetrin ZiS-S-53:een. Parannettu T-34-85 oli käytössä sodan loppuun ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Vuosina 1940–1944 rakennettiin lähes 40 000 T-34-76-vaunua. Vuosina 1944–1945 rakennettiin 31 000 kappaletta lisää T-34-85-mallia. Kesällä 1944 noin 70 prosenttia Neuvostoliiton panssarikalustosta koostui T-34-vaunuista ja sen muunnoksista. Valmistus lopetettiin Neuvostoliitossa vuonna 1946. T-34:n seuraajaksi tuli T-54. T-34:n valmistusta jatkettiin Puolassa ja Tšekkoslovakiassa 1950-luvulle saakka. Pohjois-Korea ilmeisesti käyttää vaunua edelleen. Yksittäisiä vaunuja nähtiin myös Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla. Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti -teoksessa käsitellään laajasti myös monia muita panssarivaunuja!
Asko Itkonen on kirjoittanut kirjoja moottoripyörien ja panssarivaunujen historiasta. Kirjoitustyön osana hän on laatinut myös Asevarikko 5:n ja Hyökkäysvaunurykmentin joukko-osastohistoriikit. Sotahistoriasta ensimmäisenä työnä oli Talvisodan tuhotut tankit. Asko Itkonen on tehnyt elämän työnsä Suomen panssarijoukkojen henkilöstön kouluttajana sekä panssarijoukkojen kaluston erilaisissa kunnossapitotehtävissä. Varsinaisen elämän työnsä jälkeen hän on tutkinut eri maiden panssarikalustojen kehitystä ja kirjoittanut niistä useita tutkielmia. Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti -teos on selkeästi kirjoitettu. Asko Itkosen kirjoittama teos on sisällöltään erittäin informatiivinen. Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti -teoksessa esitellään Venäjän panssarivoimien kehitystä 100 vuoden ajalta ja on hyvin yksityiskohtainen sisällöltään ja edustaa historiantutkimuksessa enemmän tieteellisempää tutkimustraditiota. Mukavan kokoinen tietoteos Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti täyttää siten kiitettävän hyvin paikkansa sotahistoriakirjojen joukossa.
Lähteet
Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti
Wikipedia
Kommentit
Lähetä kommentti