Sateenvarjomurhaaja (Artikkeli)

Sateenvarjomurhaaja (Artikkeli)

Sateenvarjomurhaaja
Alaotsikko: Kylmän sodan tappajan jäljillä
Kirjailija: Ulrik Skotte
Kuvittaja: Timo Numminen
Kääntäjä: Hanni Salovaara
Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 2025
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 397

Mykistävä tarina kylmän sodan tunnetuimmasta ratkaisemattomasta murhasta. Kuka tappoi Georgi Markovin – ja kuka on suojellut salamurhaajaa siitä lähtien? Syyskuu 1978: karkotettu bulgarialainen toisinajattelija Georgi Markov murhataan kirkkaassa päivänvalossa Waterloo Bridgellä Lontoossa myrkkykärkisellä sateenvarjolla. Tekijä katoaa kylmän sodan varjoihin. Vuosia myöhemmin nuorta tanskalaista toimittajaa Ulrik Skottea lähestytään järisyttävillä uusilla tiedoilla miehestä, jonka väitetään olevan vastuussa Markovin kuolemasta. Lähde kertoo Bulgarian salaisen palvelun Piccadilly-koodinimellä tunnetusta vakoojasta. Tiedot johdattivat Skotten yli neljännesvuosisadan kestäneeseen tappajan metsästykseen ja saattoivat hänet kasvotusten salaliittoteoreetikkojen, entisen diktaattorin, ikääntyvien erikoisjoukkojen jäsenten ja lopulta itsensä agentti Piccadillyn kanssa. Kuukausi Skotten tapaamisen jälkeen Piccadilly löytyi yllättäen kuolleena samasta huoneistosta, jossa Skotte oli hänet tavannut. Skotte hyödyntää teoksessaan uskomattoman määrän materiaalia ja tarjoaa vastauksen viisi vuosikymmentä askarruttaneeseen kysymykseen: kuka murhasi myrkkysateenvarjolla Georgi Markovin – ja kuka suojeli salamurhaajaa?

Georgi Ivanov Markov (s. 1. maaliskuuta 1929 Sofia, Bulgaria – k. 11. syyskuuta 1978 Lontoo, Iso-Britannia) oli bulgarialainen toimittaja, palkittu kirjailija ja toisinajattelija, joka kuoli sateenvarjosta annosteltuun myrkkyyn. Georgi Markov oli alun perin kirjailija ja näytelmäkirjailija, mutta hän loikkasi vuonna 1969 Bulgariasta, jota johti itsevaltainen johtaja Todor Zivkov. Lännessä Markov työskenteli BBC:n, Radio Free Europen ja Deutsche Wellen palveluksessa. Hän kritisoi avoimesti radiopuheissaan Bulgarian kommunistista hallintoa ja sen itsevaltaista johtajaa Zivkovia. Markov valmistui vuonna 1946 lukiosta ja alkoi opiskella yliopistossa kemiaa. Hän työskenteli sittemmin kemistinä ja kemian opettajana. 19-vuotiaana hän sairastui tuberkuloosiin ja joutui sairaalahoitoon. Hän luopui sen jälkeen kemistin työstään ja ryhtyi kirjailijaksi. Hän julkaisi vuonna 1957 ensimmäisen kirjansa. Bulgarian kirjailijaliitto palkitsi hänet vuonna 1968. Markov kirjoitti toisesta maailmansodasta ja kritisoi kansallissosialismin pitämää valtaa maassa. Todor Zivkov yritti rohkaista nuoria kirjailijoita kirjoittamaan sodasta. Markovin kirjoittamia näytelmiä ei julkaistu Bulgariassa ja paikalliset kommunistiset sensorit hyökkäsivät niiden kimppuun. Vuonna 1969 Georgi Markov matkusti Bolognaan (Italia) jossa hänen veljensä asui. Hänen aikomuksensa oli odottaa, kunnes hänen näytelmänsä julkaistaan kotimaassa Bulgariassa. Hän pohti usein paluuta takaisin kotimaahansa. Bulgaria ei kuitenkaan uusinut vuonna 1971 Markovin matkustuslupaa, joten hän muutti Lontooseen. Siellä ollessaan hän oppi englannin kielen ja sai vuonna 1972 töitä BBC:n bulgarian kieliseltä osastolta. Myöhemmin hän työskenteli myös Deutsche Wellellä ja Radio Free Europella. Markov sai tietää vuonna 1972, että Bulgarian kirjailijaliitto oli puhdistettu Markovin kaltaisista toisin ajattelevista nuorista kirjailijoista, ja monet olivat joutuneet samalla julkaisukieltoon. Hänet tuomittiin kotimaassaan poissaolevana kuudeksi vuodeksi vankilaan. Markovin kirjat poistettiin Bulgarian kirjastoista ja kirjakaupoista, ja eikä häntä enää ennen vuotta 1989 mainittu Bulgarian medioissa. Markovin näytelmiä esitettiin vuonna 1974 Lontoossa ja Edinburghissa. Markov avioitui vuonna 1975 Annabelle Dilkin kanssa. Vuosina 1975 ja 1978 Markov kirjoitti kirjaa In Absentia Reports, joka analysoi elämää kommunistisessa Bulgariassa. Hän luki kirjansa kappaleita viikoittain Radio Free Europessa. Hän hyökkäsi kirjassaan avoimesti kommunistihallintoa ja sen itsevaltaista johtajaa Todor Zivkovia vastaan.

Kun Markov 7. syyskuuta 1978 (Todor Zivkovin syntymäpäivänä) käveli Waterloo Bridgeä (Lontoo) linja-autopysäkille, häntä pisti joku reiteen sateenvarjolla, pyysi anteeksi ja lähti pois. Markov kertoi myöhemmin lääkäreille miehen puhuneen englantia ulkomaisella korostuksella. Markovin jalkaa särki tapauksen jälkeen. Kun hän palasi työpaikalleen BBC:hen, hän huomasi punaisen näppylän kohdassa, johon sateenvarjon kärki oli osunut. Hän kertoi tapauksesta työtovereilleen. Sinä iltana hän sai kovan kuumeen ja hänet vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli kolme päivää myöhemmin. Sairaalassa Markov kertoi lääkäreille epäilevänsä, että hänet olisi myrkytetty. Markovin tapausta kutsutaan yleisesti sateenvarjomurhaksi.  Scotland Yard määräsi asiassa tehtäväksi ruumiinavauksen. Ruumiinavauksessa patologit sitten löysivät pienen, pyöreän, metallisen, nuppineulanpään kokoisen kuulan Markovin reidestä. Kuula oli kooltaan 1,52 mm leveä, 90 % platinaa ja 10 % iridiumia. Siihen oli porattu kaksi 0,35 mm halkaisijaltaan olevaa reikää, jotka yhdessä muodostivat X:n muotoisen kammion kuulan sisälle. Kuulaa tutkittiin Porton Downin sotilaslaboratoriossa. Tutkijat saivat selville, että kuulassa oli todennäköisesti ollut puhdistettua risiiniä. Reikiä käytettiin kuulan risiinillä täyttämiseen. Kuula oli sitten voideltu erikoisella eristeellä, joka suli 37 °C lämpötilassa (ihmisen ruumiinlämpötila) ja vapautti risiinin Markovin verenkiertoon aiheuttaen tämän kuoleman. Vaikka Georgi Markov olisi selviytynyt elossa, olisi ollut vaikeata löytää Markovin ruumiista todisteita risiinimyrkytyksestä, sillä risiini ei näy verenkierrossa. 

Kymmenen päivää Markovin murhan jälkeen eräs toinen bulgarialainen toisinajattelija, kirjailija Vladimir Kostov, sai samanlaisen piston matkustaessaan Pariisin metrossa. Lääkärit löysivät myös samanlaisen metallisen kuulan Kostovin reidestä. Kostov selvisi, sillä hänellä oli villahousut jalassa ja todennäköisesti kaikki myrkky ei levinnyt ruumiiseen. Vladimir Kostov kertoi, että hän oli nähnyt miehen, joka kantoi pientä salkkua, mutta ei sateenvarjoa. Joidenkin lähteiden mukaan Markovia oli todella pistetty sateenvarjolla, mutta Markov ei sanonut esineen olleen sateenvarjo. Tunnetut KGB-loikkarit Oleg Kalugin ja Oleg Gordijevski kertoivat, että Bulgarian salainen poliisi olisi suunnitellut murhan. Asiakirjat Markovin murhasta tuhottiin, kun kommunistinen hallinto menetti vallan maassa vuonna 1989, joten todisteita puuttuu paljon. Bulgarialainen toimittaja Hristo Hristov väitti, että tekijä oli Tanskassa asuva italialainen Francesco Giullino. Giullino oli Bulgarian salaisen palvelun palkkaama agentti, joka kierteli matkailuautolla ympäri Eurooppaa ja esiintyi muun muassa antiikkikauppiaana. Giullino oli asunut Tanskassa, ja ollut 40 päivää Lontoossa ja oli asunut lähellä Markovin asuntoa. Giullino eli vielä pitkään ja matkusteli vapaasti ympäri Eurooppaa. Häntä vastaan ei nostettu asiassa ikinä mitään syytteittä. Bulgarian entistä johtajaa Todor Zivkovia on myös haastateltu, mutta tämä on kiistänyt asian. Nykypäivän Bulgariassa ollaan haluttomia tutkimaan enää Markovin tapausta, eräänä syynä siihen on se, että Bulgarian lakien mukaan tapaus vanheni 30 vuodessa eli syyskuussa 2008.

Ulrik Skotte (s. 1966) on tanskalainen toimittaja, joka on jahdannut totuutta sateenvarjomurhasta ja salaperäisestä agentti Piccadillystä yli 25 vuoden ajan. Toimittaja Skotte asuu Kööpenhaminassa ja omistaa Doceye-televisioyhtiön, joka tuottaa dokumentteja Skandinavian ja muun Euroopan markkinoille. Sateenvarjomurhaaja -teos on kirjoitettu helppolukuiseksi ja sujuvalla kielellä. Ulrik Skotten kirjoittama teos on sisällöltään mukavan informatiivinen, kertoen Georgi Markovin salamurhan historian lennokkaasti ja mielenkiintoisesti alusta loppuun. Sateenvarjomurhaaja -teoksessa hyödynnetään uskomattoman määrän materiaalia ja tarjotaan vastaus viisi vuosikymmentä askarruttaneeseen kysymykseen: kuka murhasi myrkkysateenvarjolla kirjailija Georgi Markovin – ja kuka suojeli salamurhaaja Piccadillyä? Sateenvarjomurhaaja -teos on tasapainoinen ja kokonaisuutena sopii kaiken tasoisille lukijoille ja täyttää hyvin paikkansa historiantutkimusten joukossa. Nostalgiatrippi ja mikrohistoriallinen matka-opas kylmän sodan salamurhien ja vakoilun historiasta kiinnostuneille!

Lähteet
Sateenvarjomurhaaja
Wikipedia