Kolonialismin muokkaama maailma (Artikkeli)

Kolonialismin muokkaama maailma (Artikkeli)

Kolonialismin muokkaama maailma
Alaotsikko: Euroopan ekspansion globaalihistoriaa
Kirjailija: Janne Lahti, Johanna Skurnik
Kuvittaja: Tommi Tukiainen
Kustantaja: Otava
Julkaistu: 2025
Kieli: Suomi
Sivuja: 415

Moniulotteinen kuvaus kolonialismin historiasta ja perinnöstä. Kolonialismi on muovannut maailmaa merkittävästi, ja se vaikuttaa yhä monin tavoin nykyajassa. Kolonialismi sortavine asenteineen asustaa eurooppalaisuuden ja länsimaisuuden ytimessä. Kolonialismin historia on monikerroksista ja moniäänistä. Kirjassa eurooppalaisen kolonialismin luomia valtasuhteita ja käytäntöjä avataan yksittäisten ihmisten ja ryhmien kokemusten kautta. Äänen saavat myös rodullistamisen kohteeksi joutuneet alkuperäiskansat. Teos valottaa eurooppalaisten imperiumien kehityskulkuja ja sisältää dramaattisia tarinoita. Kirja sitoo myös suomalaiset osaksi kolonialismin globaalia historiaa.

Kolonialismi tarkoittaa prosesseja, jossa valtio tai ihmisryhmä valloittaa toisen maan ihmisineen omien alueellisten rajojensa ulkopuolella ja käyttää sitä hyväkseen sekä puuttuu sen paikallisiin poliittisiin rakenteisiin ja kulttuuriin. Kolonialismin osia ovat kolonisaatio eli uusien hallinto-alueiden valloittamisen prosessi, kolonisoitu alue tai siirtomaa eli kolonia, joka on tietynlainen sosiopoliittinen järjestelmä, sekä kolonialismi eli alueen ulkopuolisen vallan järjestelmä. Jürgen Osterhammelin mukaan jokaiseen näistä kuuluu yhteiskunnan laajeneminen sen alkuperäisen elinympäristön ulkopuolelle. Tämän laajenemisen prosessit voivat tapahtua usealla eri tavalla, joista jotkin voivat johtaa kolonialistiseen järjestelmään. Kolonialismin ja imperialismin ero on siinä, että kolonialismi tapahtuu siirtomaassa kun taas imperialismi tapahtuu keskuksesta ulospäin. Kolonialismiin kuuluu paikallisiin poliittisiin rakenteisiin ja kulttuuriin puuttuminen. Siihen sisältyy usein myös siirtomaan työvoiman ja luonnonvarojen hyväksikäyttöä sekä kaupankäyntiä, sekä usein myös ihmisten erottelua ja sellaisten hierarkioiden luomista, jotka perustuvat esimerkiksi rotuun, uskontoon, kansallisuuteen ja sukupuoleen. Joskus siirtomaata hallitseva emämaa lähettää siirtomaahan siirtolaisia, jotka dominoivat uutta aluetta. Joskus siirtomaahan muuttaa vain pieni siirtomaaeliitti, joka tuottaa siirtomaan plantaaseilla hyödykkeitä vientiin. Joskus siirtomaa on pelkkä hallintoalue, jossa ei ole juurikaan siirtolaisia. Siirtomaita on hankittu taloudellisten syiden ohella myös strategisista syistä, arvovallan nostamiseksi ja yksinkertaisesti ennalta ehkäisevästi, jotta toinen valtio ei voisi liittää aluetta siirtomaakseen. Lisäksi usein yritykset sekä paikalliset aktiiviset virkamiehet ja upseerit laajensivat siirtomaita omatoimisesti. Siirtomaakausi kesti 1500-luvulta aina 1900-luvun puoliväliin asti, jolloin suuri osa maailmaa oli eurooppalaisten siirtomaavaltojen hallinnassa. Etenkin vuosien 1871–1914 välistä aikakautta pidetään varsinaisena siirtomaaimperialismin aikakautena. Sen jälkeen kolonialistiset järjestelmät purkautuivat ja useimmat siirtomaat saivat itsenäisyyden. Kolonialismi alkoi useilla Afrikan seuduilla, kun eurooppalaiset alkoivat valloittaa Afrikan seutuja 1800-luvun lopulla. Ilmiötä kutsutaan nimellä Afrikan jako. Useat Afrikan maat saivat itsenäisyyden vuoden 1960 tienoilla. Siirtomaavallan purkautumista ja sen jälkeistä aikaa kutsutaan postkolonialismiksi. Kolonialismi oli historiassa monitahoinen ja vaikeasti määriteltävä ilmiö, jonka todellisuutta muokkasivat erilaiset paikalliset olosuhteet, siirtomaavaltojen aikeet ja mahdollisuudet sekä kansainvälisen järjestelmän laajemmat suuntaukset.

Kolonialistinen hallinto on yleensä muodostunut vaiheittain. Maan ”löytämisen” jälkeen rannikkoa alettiin hyödyntää ja paikallisten kanssa käydä vaihtokauppaa. Tulijat levittäytyivät rannikolta sisämaahan, minne he perustivat tukikohtia. Alueelle julistettiin suvereenisuus, luotiin hallinto ja perustettiin omavarainen siirtokunta. Sinne alettiin tuoda emämaasta siirtolaisia, ja lopulta siirtomaassa oli täydellinen siirtomaahallinto. Tämä historioitsija Donald W. Meinigin malli pätee etenkin Brasiliaan ja Pohjois-Amerikkaan sekä osaan Karibiasta ja Etelämeren saarista, mutta vain osittain Aasiaan ja suureen osaan Afrikkaa. Suvereenisuuden julistamisen ja siirtokunnan perustamisen välillä saattoi kulua pitkiäkin aikoja, jos paikalliset olivat sotilaallisesti vahvoja tai ilmasto vaikeutti siirtokunnan perustamista. Sillä välin eurooppalaiset ja paikalliset vallanpitäjät ylläpitivät rauhaa sopimuksin. Historioitsija Jürgen Osterhammelin mukaan kolonialistisessa ajattelutavassa oli kolme osatekijää. Ensinnäkin siihen kuului se eurooppalainen ajatus, että eurooppalaiset ja ei-eurooppalaiset ovat perustavanlaatuisesti täysin erilaisia. Ei-eurooppalaisia pidettiin älyllisesti ja fyysisesti eurooppalaisia heikompina, minkä katsottiin tekevän heistä kykenemättömiä modernien eurooppalaisten laajamittaisiin kulttuurisiin saavutuksiin ja sankaritekoihin. Tämän aikanaan yleisesti hyväksytyn ajattelutavan lievempi muoto on uskomus afrikkalaisen, itämaisen ja intialaisen kansanluonteen olemassaoloon, joka laiskana ja lapsenomaisena tekee tasaveroisen kanssakäymisen eurooppalaisten kanssa mahdottomaksi. Toinen kolonialistisen ajattelun osatekijä oli käsitys, että eurooppalaisten tehtävä oli ottaa holhoukseensa ohjausta kaipaavat epäkypsät rodut ja kulttuurit. Kolonialistit oikeuttivat kolonialisminsa yleismaailmallisella historiallisella tehtävällä vapauttaa tyranniasta ja hengellisestä synkeydestä. Länsimaisen sivistyksen levittäminen nähtiin moraalisena velvollisuutena samoin kuin käyttämättömien luonnonrikkauksien aktivoiminen maailmantalouden hyväksi. Tähän vastuuseen viitattiin usein ”valkoisen miehen taakkana”, ja kolonialistinen hallinto miellettiin humanitaariseksi väliintuloksi. Kolmas kolonialistisen ajattelun osatekijä oli utooppinen visio puhdistavasta hallinnosta, joka hävittäisi kaiken korruption ja tehottomuuden.

Janne Lahti on yleisen historian dosentti ja akatemiatutkija Helsingin yliopistosta. Lahti on erikoistunut Yhdysvaltojen lännen historiaan, kolonialismiin ja globaalin historian kysymyksiin. Lahti tutkii etenkin Yhdysvaltojen lännen asutuskolonialismia, mutta tekee siitä myös vertailevaa tutkimusta suhteessa Saksan lounais-Afrikkaan. Johanna Skurnik on historian ja arkeologian dosentti ja akatemiatutkija Turun yliopistosta. Skurnik on erikoistunut tiedon ja tieteen historiaan erityisesti maantieteellisen tiedon, karttojen ja kartoittamisen historian kontekstissa sekä kolonialismin, dekolonisaation ja kehitysyhteistyön konteksteissa. Kolonialismin muokkaama maailma -teos on selkeästi toimitettu tietoteos Eurooppalaisesta kolonialismista ja sen historiasta. Janne Lahden ja Johanna Skurnikin kirjoittama teos edustaa historiantutkimuksessa tieteellisempää tutkimustraditiota. Kolonialismin muokkaama maailma -toes valottaa eurooppalaisten imperiumien kehityskulkuja ja sisältää dramaattisia tarinoita. Janne Lahden ja Johanna Skurnikin kirjoittama teos tuo uudenlaisia näkökulmia kolonialismin tutkimukseen myös suomalaisesta näkökulmasta, osana kolonialismin globaalia historiaa. Myös mikrohistoriallinen näkökulma tuodaan teoksessa esille. Kolonialismin vaikutukset olivat erittäin moninaiset ja jatkuvat nykypäivänkin maailmassa, ja aiheesta väitellään edelleen tiiviisti. Suositeltavaa luettavaa kolonialismin ja siirtomaiden historiasta kiinnostuneille!

Lähteet
Kolonialismin muokkaama maailma
Wikipedia