Itäraja (Artikkeli)

Itäraja (Artikkeli)

Itäraja
Alaotsikko: Löytöretkiä naapuruuden mutkikkaaseen historiaan
Kirjailija: Petri Pöntinen, Marja Tynkkynen
Kustantaja: Siltala
Julkaistu: 2025
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 303

Suomella ja Venäjällä on yhteistä rajaa 1344 kilometriä. Nykyinen itäraja on muotoutunut pala palalta yli 400 vuoden aikana. Toimittaja Petri Pöntinen ja valokuvaaja Marjo Tynkkynen tekivät löytöretkiä pitkin rajaseutua, Virolahden rannikolta Inarin erämaahan, Saimaan kanavalta Kuusamon karhukojuille. Upeasti kuvitettu tarinallinen tietokirja valottaa historiaa ja nykypäivää, rajatutkimusta ja aikalaiskertomuksia. Raja on ollut asukkaille siunaus, kun on käyty kauppaa ja etsitty työtä. Se on ollut kirous, kun on jääty sodan jalkoihin ja kärsitty vihamielisistä suhteista. Natoon liittynyt Suomi rakentaa itärajalle aitaa. Euroopan on kannettava suurempaa vastuuta rajoistaan myös sotilaallisesti. Kuten reilut sata vuotta sitten itsenäisyyden alussa, itäraja on suljettu. Mutta on kulkijoita, jotka ylittävät rajan riidoista tietämättä: karhut, sudet ja villisiat saapuvat Venäjältä Suomeen saalistamaan ja etsimään ruokaa.

Suomen ja Venäjän raja (usein Suomen itäraja) on virallisesti 1 343,6 kilometrin pituinen, josta maarajaa on 1 289,6 km. Maaraja jakautuu vielä niin, että sen pituus on maalla 1 080,3 ja järvillä 125,7 km sekä joissa ja puroissa 83,6 km. Suomenlahdella rajan pituus on 54 km, josta 0,3 km kulkee saarilla. Edellisestä mittauksesta raja piteni noin 20 kilometriä. Rajankäynti tehtiin vuosina 2007–2016, ja se tuli asetuksella voimaan vuonna 2018. Pohjoisessa Suomen ja Venäjän raja alkaa Norjan rajalta Muotkavaaralta. Raja ylittää Paatsjoen alkupään lähellä Inarijärveä, kulkee jonkin matkaa itään Paatsjoen eteläpuolella ja kääntyy sitten pääasiassa etelään. Rajan itäisin piste on Ilomantsissa Virmajärvellä. Virmajärven jälkeen raja kääntyy etelälounaaseen. Maaraja päättyy Virolahden rantaan. Meriraja jatkuu Suomenlahdella Kotkan Haapasaaren kaakkoispuolelle pisteeseen, jossa maiden aluevesirajat erkanevat. Merirajan päätepiste on rajamerkki numero 16, joka sijaitsee 7,4 kilometriä eteläkaakkoon Eteläkarin kaakkoispäästä. Raja kulkee pääasiassa kuivalla maalla suorin linjoin rajamerkistä toiseen. Rajamerkkejä ovat ”puiset pylväät, puupaalut, puu- ja kivipyykit, linjataulut, betonimerkit ja viitat sekä rajaviivalle pystytetyt kolmiomittaus- ja muut merkit, jotka täyttävät rajamerkkien tehtävät”. Rajajoissa ja -puroissa raja kulkee sopimuksen mukaan ”päähaaran keskellä”. Rajaa on aidattu matalilla piikkilanka-aidoilla. Kriittisille alueille suunnitellaan tehokkaampia raja-aitoja, kun asia tuli ajankohtaiseksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Raja-asemia alettiin sulkea syksyllä 2023, kun Venäjää epäilltiin hybridioperaatiosta, jolla tarkoitetaan tässä tapauksessa kolmansista maista tulevien siirtolaisten tuomista rajalle. Tiedustelutietojen mukaan Venäjällä on potentiaalisia turvapaikanhakijoita, mitä on pidetty jossain määrin absurdina perusteena rajan pysyvälle täyssululle. Joulukuusta lähtien vain Vainikkalan rautatieylityspaikka on ollut avoinna tavaraliikenteelle.

Nykyinen raja periytyy useista eri sopimuksista eri aikakausilta. Vanhimmat yhä voimassa olevat rajaosuudet ovat peräisin Ruotsin ja Venäjän rajasta Kainuussa (Täyssinän rauha vuonna 1595) ja Ilomantsissa Virmajärveltä pohjoiseen (Stolbovan rauha vuonna 1617). Suomen siirtyessä osaksi Venäjää Haminan rauhassa vuonna 1809 raja jäi voimaan Suomen suuriruhtinaskunnan ja muun Venäjän keisarikunnan rajana. Autonomian aikana tehtiin rajajärjestelyjä vuosina 1812, 1833, 1842 ja 1866. Vuoden 1833 rajanjärjestelyn mukaan raja kohtaa Norjan rajan ”Mutkavaaralla” (Muotkavaaralla), jossa näiden valtioiden rajapyykki nykyäänkin sijaitsee. Suomen itsenäistyttyä rajasta tuli jälleen itsenäisten valtioiden raja. Tarton rauhassa vuonna 1920 siirrettiin Petsamo osaksi Suomea. Suomi ja Neuvosto-Venäjä solmivat 1.6.1922 sopimuksen rajarauhan turvaamisesta ja rajaselkkausten selvittämisestä. Sopimuksessa määrättiin Laatokan ja Jäämeren välisen maarajan kummallekin puolelle vähintään 10 kilometrin levyinen rajavyöhyke, jossa rajanvartiointiin sai käyttää yksinomaan säännön mukaisia sotaväenosastoja ja rajavartiostoja. Muiden aselajien kuin jalkaväen ja ratsuväen käyttö rajavyöhykkeellä kiellettiin, ja enimmäisvahvuudeksi sovittiin 2500 sotilasta. Konekiväärejä ei saanut olla enemmän kuin määrävahvuus edellytti. Rajan itäpuolinen valtio vaihtui Neuvostoliitoksi vuonna 1922. Moskovan rauhassa vuonna 1940 Suomi luovutti Neuvostoliitolle alueita Karjalassa, Suomenlahden ulkosaaret, Sallan–Kuusamon alueen ja osan Petsamoa. Rauhansopimuksessa uusi raja määritettiin ylimalkaisesti ja liitekartan paksu tussiviiva kulki muun muassa Enson ylitse. Rajan tarkemman kulun määräsi sekakomitea, jossa kiistojen jälkeen Enson ja Värtsilän tehdasalueet jäivät Neuvostoliitolle. Moskovan välirauhassa vuonna 1944 Suomi luovutti vielä koko Petsamon ja vuonna 1947 erillisellä sopimuksella kiilamaisen Jäniskosken–Niskakosken alueen. Neuvostoliiton lakatessa vuonna 1991 rajan itäpuolinen valtio vaihtui jälleen Venäjäksi.

Petri Pöntinen (s. 1967) on Suomen Kuvalehden pitkäaikainen toimittaja. Marjo Tynkkynen (s. 1972) on kokenut kuvajournalisti ja valokuvaaja. Toimittaja Petri Pöntinen ja valokuvaaja Marjo Tynkkynen tekivät löytöretkiä pitkin Suomen itäistä rajaseutua, Virolahden rannikolta Inarin erämaahan, Saimaan kanavalta Kuusamon karhukojuille. Itäraja -teos kertoo Suomen itärajan ja rajanaapurisuhteen pitkästä ja monipolvisesta historiasta. Ajankohtaista ajankuvaa ja historiaa Suomesta!

Lähteet
Itäraja
Wikipedia