Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria (Artikkeli)

Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria (Artikkeli)

Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria
Kirjailija: Lasse Laaksonen
Kuvittaja: Matti Vartiala
Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 2025
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 387

Kuinka tunteet ja persoonallisuus vaikuttivat päätöksentekoon kriisissä? Teoksen oppeja voidaan soveltaa myös nykyajan johtamisessa. Tulistumista, alistumista ja kostamista. Sotilasylijohdon tunnereaktioista on kirjoitettu vähän. Esimerkiksi kenraalien myötäsukaisissa elämäkerroissa Mannerheimin luottomiehiä riittää, vaikka tosiasiassa hänen lähelle pääseminen oli hankalaa. Sodan paineissa hermot kiristyivät herkästi, ja Mannerheimin suhtautuminen kenraaleihinsa saattoi muuttua pienestäkin ärsykkeestä. Laaksosen teoksessa käsitellään Mannerheimia ärsyttäneitä, innostaneita ja järkyttäneitä persoonia uudesta tunnehistoriallisesta ja inhimillisestä näkökulmasta: teoksessa käsitellään ensisijaisesti Lauri Malmbergia, Paavo Talvelaa ja Hjalmar Siilasvuota. Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria -teoksessa kirjoitetaan ”ihmiskasvoista historiaa” persooniin ja psykologiaan syventymällä. Teos antaa tietoa inhimillisten ja yksilöllisten piirteiden vaikutuksista johtamiseen, päätöksentekoon ja kriisinhallintaan. Tuloksia voidaan soveltaa yritysjohtamisesta poliittiseen vallankäyttöön ja sotilasorganisaatioihin. Aihe on enemmän kuin ajankohtainen. Filosofian tohtori, dosentti Lasse Laaksonen on palkittu historiantutkija. Hän toimii dosenttina kolmessa eri yliopistossa. Laaksosen teos Viina, hermot ja rangaistukset – Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918–1945 oli ehdolla sekä Vuoden tiedekirjaksi että historiateokseksi.

Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4. kesäkuuta 1867 Askainen – k. 27. tammikuuta 1951 Lausanne, Sveitsi) oli kuudes Suomen tasavallan presidentti (1944–1946), Suomen marsalkka ja yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä. Hän myös palveli lähes kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarikunnan armeijassa, jossa osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan. Hän toimi ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa (Vapaussota 1918, Talvisota 1939-1940, Jatkosota 1941-1944 ja Lapin sota 1944-1945) sekä jälkimmäisenä valtionhoitajana Vapaussodan jälkeen. Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta Mannerheimista tuli puolustusvoimien ylipäällikkö ja hän perusti päämajansa Mikkeliin. Esikuntapäällikökseen Mannerheim nimitti kenraaliluutnantti Lennart Oeschin. Operatiivisista suunnitelmista vastasi kuitenkin päämajamestarina toiminut eversti Aksel Airo. Mannerheimin läheinen ystävä, kenraaliluutnantti Rudolf Walden toimi päämajan edustajana hallituksessa, jonka jättäessä toimensa Waldenista tuli puolustusministeri toimien aina vuoden 1944 lopulle saakka. Mannerheim jatkoi joukkoja komentavana ylipäällikkönä myös talvisodan jälkeisen välirauhan aikana ja koko jatkosodan, josta ajasta hän vietti suurimman osan Mikkelissä ja teki ajoittain tarkastuksia rintamalla. Jatkosodan lopulla elokuussa 1944 Mannerheimistä tuli presidentti. Mannerheimista tuli eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentti 4. elokuuta 1944. Presidentti Mannerheim sanoutui irti presidentti Rytin allekirjoittamasta erillisrauhan solmimisen kieltävästä sopimuksesta ja suostui aselepoon Neuvostoliiton kanssa. Mannerheimin nauttiman luottamuksen katsottiin varmistavan, ettei Neuvostoliiton kanssa käytyjä neuvotteluja pidettäisi petoksena. Lisäksi uskottiin, että Mannerheimin presidenttiys saisi koko armeijan varmasti noudattamaan rauhansopimusta. Syyskuussa 1944 Suomi solmi Moskovan välirauhan Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Tämän jälkeen alkoivat sotatoimet saksalaisten joukkojen häätämiseksi Lapista. Välirauhan solmimisen jälkeen Mannerheim pyrki löytämään Suomen kannalta edullisen ulkopoliittisen ratkaisun. Marsalkka Mannerheim kuoli 83-vuotiaana Lausannessa, Sveitsissä 27. tammikuuta 1951 klo 23.30 (Suomen aikaa 28. tammikuuta 1951 klo 00.30). Kun kuolinsanoma oli saapunut Suomeen, presidentti Paasikivi kertoi radiossa Suomen kansalle Mannerheimin kuolemasta sanoen, että ”yksi Suomen historian suurimmista miehistä ja loistavimmista hahmoista” oli mennyt pois. Mannerheimin arkku saapui Helsinki-Malmin lentoasemalle 2. helmikuuta, minkä jälkeen yleisöllä oli tilaisuus käydä Helsingin tuomiokirkossa osoittamassa kunnioitustaan kahden vuorokauden ajan. Mannerheim siunattiin Hietaniemen sankarihautausmaahan 4. helmikuuta kaikin kunnianosoituksin.

Paavo Juho Talvela (s. 19. helmikuuta 1897 Helsingin maalaiskunta – k. 30. syyskuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen upseeri, joka sai Saksassa jääkärikoulutuksen. Hän osallistui sisällissotaan, heimosotiin sekä talvi- ja jatkosotaan. Hänestä tuli armeijakunnan komentaja sekä marsalkka Mannerheimin luottomies, joka neuvotteli Saksan korkeimman johdon kanssa. Hän oli mukana myös äärioikeistolaisessa Lapuan liikkeessä ja toimi myöhemmin 1930-luvulla liikemiehenä sekä jatkosodan jälkeen muun muassa paperiteollisuuden palveluksessa. Neuvostoliitto katkaisi diplomaattisuhteensa Suomeen 29. marraskuuta 1939 ja talvisota alkoi seuraavana päivänä. Neuvostoliitto valtasi Suojärven, jota Talvela piti koko itärajan lukkona. Järkyttynyt Talvela marssi marsalkka Mannerheimin puheille ja pyysi pääsyä rintamalle. Mukaansa hän halusi Pajarin. Mannerheim määräsi Talvelan rintamalle 5. joulukuuta kello 1.00. Tolvajärven ja Ilomantsin alueelle muodostettiin ryhmä Talvela. Everstiluutnantti Aaro Pajarin johtama JR 16 siirretiin Tolvajärvelle jossa se muodosti osasto P:n ydinjoukon. Ilomantsin suunnalla eversti Per Olof Ekholm muodosti osasto A:n kolmen pataljoonan suuruisena. Esikuntapäällikökseen Talvela sai Sotakorkeakoulun strategian opettajana toimineen M. K. Stewenin. Ryhmä Talvelan tehtävä oli yksiselitteinen "lyödä Korpiselän ja Ilomantsin suuntaan etenevät vihollisvoimat". Vastassa olivat neuvostodivisioonat Div 139 ja sen perässä Div 75 tavoitteenaan Tolvajärven kapeikko, sekä Div. 155 ja 56 tavoitteinaan Ilomantsi ja Värtsilä. Talvela näki painopisteeksi Tolvajärven suunnan jossa osasto P löi 12.12.1939 vihollisen Tolvajärven–Ägläjärven taistelussa. Tämä voitto helpotti myös Ilomantsin suunnan puolustusta jossa vihollinen ei pääsyt enää etenemään. Taistelu oli ensimmäinen suomalainen hyökkäysvoitto talvisodassa, mutta tappiot olivat raskaat. Ryhmä Talvelan menetykset joulu-tammikuussa olivat lähes tuhat kaatunutta, yli kaksituhatta haavoittunutta ja yli 800 kadonnutta. Arviolta yli 8 000 venäläistä kaatui. Talvelasta tehtiin kenraalimajuri ja Pajarista eversti. Kannaksen joukot vetäytyivät helmikuun lopulla 1940. Mannerheim määräsi Talvelan selvittämään tilannetta 19. helmikuuta. Kannaksella Talvela arvosteli II armeijakunnan komentajaa, kenraaliluutnantti Harald Öhquistiä, joka ei kyennyt valamaan uskoa komentajiinsa. Öhquist sai kuitenkin pitää armeijakuntansa. Sen sijaan Kannaksen armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Hugo Österman pyysi eroa, joka hänelle myönnettiin. Kenraalimajuri Erik Heinrichs nimitettiin Kannaksen armeijan komentajaksi ja Talvela sai Heinrichsin III armeijakunnan Itä-Kannaksella 20. helmikuuta. Venäläiset aloittivat suurhyökkäyksen 3. maaliskuuta. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta kello 11.00. 

Talvisodan jälkeen huhtikuusta 1940 kesäkuuhun 1941 Talvela määrättiin hoitamaan laajamittaista ulkomaankaupan kuljetusoperaatiota Suomesta Petsamon Liinahamariin, joka oli ainoa vapaa reitti valtamerille. Tehtävä oli vaikea, ja hallitus lupasi järjestää Talvelalle tarvittaessa diktaattorin oikeudet sotatilalain nojalla. Toiminimeksi liikenteen harjoittamiseen annettiin Pohjolan Liikenne. Mannerheim määräsi luottomiehensä myös Suomen Punaisen Ristin invalidikomitean ja Aseveliliiton puheenjohtajaksi. Talvela teki useita matkoja Saksaan Mannerheimin aloitteesta. Vuoden 1940 joulukuussa hän tapasi valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin. Vaikka Talvela oli saanut jääkärikoulutuksen Saksassa hän, oli kuitenkin enemmän anglofiili kuin saksalaismielinen. Hitleriä ja natseja hän ei arvostanut ensinkään. Suuntautuminen Saksaan oli kuitenkin Suomen ainoa mahdollisuus sen jälkeen, kun Saksa miehitti Norjan. Saksassa Talvelan rasitteena oli muun muassa vapaamuurarius, jonka johdosta lähtö Mannerheimin edustajaksi oli lähellä kaatua. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941. Suomen offensiivia varten oli perustettu Erik Heinrichsin komentama Karjalan armeija, johon kuului VI Armeijakunta Talvelan komennossa. Jatkosodan alettua Talvela hyökkäsi 10. heinäkuuta Karjalaan. Panssarieversti Ruben Lagukselle ja Talvelalle myönnettiin hyökkäyksen aikana Mannerheim-ristit. Hyökkäys maksoi Talvelan joukoille 10 475 miestä kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina. Hyökkäysvaiheen jälkeen alkoi asemasota. Tammikuussa 1942 Mannerheim määräsi Talvelan armeijan edustajaksi Saksan päämajaan. Maaliskuussa Talvela tapasi valtakunnankansleri Adolf Hitlerin tämän bunkkerissa. Tapaaminen kesti 50 minuuttia ja oli pääasiassa Hitlerin "sujuvaa puhetta, joka tulvi vuolaana". Toisen kerran Talvela tapasi Hitlerin Mannerheimin 75-vuotispäivänä (Talvela matkusti Hitlerin kanssa samalla lentokoneella Berliinistä Immolaan) ja kolmannen kerran Marskin vastavierailun aikana 27. kesäkuuta 1942. Päivällisen aikana Talvela istui Hitlerin oikealla puolella. Führer ja Talvela keskustelivat muun muassa "ryssästä ja sen ominaisuuksista". Hitler kertoi myös "salaisia asioita aseistaan". Talvelan Saksan komennus kesti vuoden 1944 kevääseen, vaikka hän jo vuonna 1942 oli pyytänyt Mannerheimilta siirtoa rintamalle, koska oli kyllästynyt mielestään tyhjänpäiväiseen diplomaattityöhön. Maaliskuussa 1944 Talvela sai komentoonsa II Armeijakunnan Maaselän kannaksella. Aunuksen Ryhmän komentajaksi hänet määrättiin 14. kesäkuuta. Rintamalinja kulki Syväriä pitkin. Suurhyökkäys Aunuksessa alkoi 21. kesäkuuta. Viivytystaistelujen jälkeen joukot vetäytyivät U-asemaan, heikosti linnoitetulle 50 kilometrin pituiselle linjalle vanhan Suomen puolella. U-linjasta taisteltiin viikon ajan. Samalla estettiin vihollisen tunkeutuminen Sisä-Suomeen ja Laatokan kiertäminen Kannaksen rintaman selustaan. Rintamatilanne vakiintui ja Talvela komennettiin jälleen Saksaan. Tuolloin Reichsführer-SS Heinrich Himmler ehdotti, että Talvela ryhtyisi Suomen pakolaishallituksen johtajaksi. Talvela ilmoitti ottavansa käskyjä vain Suomen Marsalkalta. Sodan jälkeen Talvela järjesti vaimonsa Karinin ja molemmat tyttärensä Tukholmaan. Paavo ja vetäytymisvaiheessa rintamalla haavoittunut Martti-poika jäivät Helsinkiin, mutta pitivät "selkäreput pakattuina ja pistoolit ladattuina" pikaisen lähdön varalta. Maan tilanne oli epävarma ja Neuvostoliiton äkillinen invaasio hyvin mahdollinen. Hiljakseen tilanne rauhoittui ja olot vakiintuivat. Mannerheim, Heinrichs ja Talvela välttyivät myös sotasyyllisyysoikeudenkäynneiltä. 

Lasse Antero Laaksonen (s. 20. heinäkuuta 1968 Helsinki) on suomalainen historiantutkija ja -opettaja. Hän on erikoistunut sotahistoriaan. Laaksonen on filosofian tohtori ja dosentti kolmessa eri yliopistossa. Hän ohjaa väitöskirjantekijöitä ja opettaa lähinnä Helsingin yliopistossa. Laaksonen on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi 1996, filosofian lisensiaatiksi 1998 ja filosofian tohtoriksi 1999. Hän on ollut vuodesta 2003 Maanpuolustuskorkeakoulussa Suomen sotahistorian dosentti. Samoin vuodesta 2003 hän on ollut Itä-Suomen yliopistossa sotahistorian dosentti ja Helsingin yliopistossa Suomen ja Skandinavian historian dosentti vuodesta 2005. Hän on opiskellut vuonna 2007 Yhdysvalloissa United States Military Academyssa West Pointissa. Laaksonen on tullut tunnetuksi sotahistorian kipupisteiden käsittelijänä, tabujen ja myyttien murtajana. Jo hänen väitöskirjansa talvisodasta herätti paljon keskustelua. Teos Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteista ja niiden vaikutuksesta johtamiseen pureutui sotilasylijohdon ristiriitoihin. Laaksonen sai teoksen ansiosta ensimmäisen Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön sotahistorian palkinnon vuonna 2006. Laaksosen teos Viina, hermot ja rangaistukset – sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918–1945 oli vuonna 2017 ehdolla sekä vuoden tiedekirjaksi että vuoden historiateokseksi. Laaksonen on kirjoittanut lukuisia artikkeleita myös muista historian aihealueista, analysoinut henkilösuhteiden ja johtamisen vuorovaikutusta muun muassa yrityksissä ja poliittisessa elämässä sekä esiintynyt useissa kansainvälisissä seminaareissa. Dosentti Lasse Laaksonen kirjoittama Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria -teos on sisällöltään monipuolinen ja informatiivinen. Laaksosen kirjoittamassa teoksessa käsitellään Mannerheimia ärsyttäneitä, innostaneita ja järkyttäneitä kenraalien persoonia uudesta tunnehistoriallisesta ja inhimillisestä näkökulmasta: teoksessa käsitellään ensisijaisesti kenraali Lauri Malmbergia, kenraali Paavo Talvelaa ja kenraali Hjalmar Siilasvuota. Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria -teoksessa kirjoitetaan niin sanotusti ihmiskasvoista historiaa persooniin ja psykologiaan syventymällä. Laaksosen kirjoittama teos antaa tietoa inhimillisten ja yksilöllisten piirteiden vaikutuksista johtamiseen, päätöksentekoon ja kriisinhallintaan. Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria -teoksessa osoitetaan persoonallisten piirteiden vahva vaikutus varsinkin vaikeita ratkaisuja tehdessä ja erimielisyyksien kärjistyessä. Laaksonen kirjoittaa, ettei sotilasylijohdon tunnehistoria ole vain kertomus yksilöiden reaktioista sodan tai siihen valmistautumisen koettelemuksiin, vaan myös siitä, miten nämä koettelemukset muovautuvat osaksi laajempaa historian kehystä. Suomen marsalkka Mannerheim johti varsin henkilökeskeisesti, niin päämajassa kuin eri rintamien komentavia kenraaleitakin, ja niin sanotun pärstäkertoimen merkitys johtamisessa oli ajoittain todella suuri! Dosentti Laaksosen kirjoittama teos edustaa aihepiirinsä sekä kuvailevaa että tieteellistä tutkimustraditiota. Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria -teos on tasapainoinen ja kokonaisuutena sopii kaiken tasoisille lukijoille: suositeltavaa luettavaa omaan kirjahyllyyn.

Lähteet
Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria
Wikipedia