Sodan johdon pieni piiri (Artikkeli)

Sodan johdon pieni piiri (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sodan johdon pieni piiri
Alaotsikko: Vallan verkostot ja neuvonantajat 1939-1944
Kirjailija: Seppo Tiihonen
Kustantaja: Books on Demand
Julkaistu: 2021
Sidosasu: Nidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 350

Ketkä johtivat Suomea sodan aikana? Sodan johdon pieni piiri; vallan verkostot ja neuvonantajat käsittelee valtiojohtamista ja vallanpitäjiä sekä heidän neuvonantajiaan talvisodan syttymisestä presidentti Risto Rytin presidentin virasta eroamiseen saakka. Kirjan pääosassa on ylin valtiojohto ja heidän neuvonantajansa. Itsenäisyyden kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana muotoutunut valtiollisen johtamisen järjestelmä joutui joustamaan sodan ajan poikkeuksellisissa oloissa. Kun presidentti oli luovuttanut puolustusvoimien ylipäällikkyyden marsalkka Mannerheimille, valtiollinen johto jakautui poliittiseen ja sotilaalliseen johtoon. Dualismia sovitettiin yhteen epävirallisen sotakabinetin avulla. Päätöksiä oli tehtävä nopeasti, mistä syystä eduskunta joutui syrjään ja hallituksessa päätöksentekoa keskitettiin tärkeimmille ministereille, hallituksen sisäpiirille. Valtiojohdon oli päätöksiä tehdessään myös sopeuduttava diktaattoreina maitaan hallinneiden Hitlerin ja Stalinin asettamiin vaatimuksiin. Oli opittava toimimaan heidän lähettämiensä salaisten luottomiesten kanssa. Lisäksi oli sopeuduttava siihen, että Hitler nosti sotilaslinjan diplomaattilinjan edelle yhteydenpidossaan Suomeen. Järjestely vahvisti edelleen poliittisen ja sotilaallisen johdon dualismia.

Risto Heikki Ryti (s. 3. helmikuuta 1889 Huittinen – k. 25. lokakuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen Kansallisen Edistyspuolueen poliitikko, talvisodan pääministeri ja viides Suomen tasavallan presidentti. Hän oli myös kansanedustaja, Suomen Pankin pääjohtaja 1924–1943 (virkavapaalla vuodesta 1939) ja 1944–1945 sekä kahdesti valtiovarainministeri. Ryti oli koulutukseltaan juristi ja toimi myös asianajajana. Ryti on ainoa Suomen presidentti, joka ei ole ollut päivääkään puolustusvoimien ylipäällikkö. Hänen edeltäjänsä Kyösti Kallio luovutti ylipäällikkyyden puolustusvoimain komentajalle, sotamarsalkka Gustaf Mannerheimille talvisodan alkaessa 1939, ja se palautui luovuttajainstituutiolle Mannerheimin tultua Rytin seuraajaksi 1944. Rytin presidenttikaudelle ajoittuivat toinen maailmansota ja jatkosota. Jotta rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa olisi voitu kirjoittaa, Ryti otti syyn Saksan kanssa liittoutumisesta omille niskoilleen ja erosi presidentin virasta Mannerheimin eduksi. Sodan jälkeen Ryti tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kuritushuoneeseen kymmeneksi vuodeksi, mutta presidentti Paasikivi armahti hänet vuonna 1949. 

Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4. kesäkuuta 1867 Askainen – k. 27. tammikuuta 1951 Lausanne, Sveitsi) oli kuudes Suomen tasavallan presidentti (1944–1946), Suomen marsalkka ja yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä. Hän myös palveli lähes kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarikunnan armeijassa, jossa osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan. Hän toimi ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa (Vapaussota 1918, Talvisota 1939-1940, Jatkosota 1941-1944 ja Lapin sota 1944-1945) sekä jälkimmäisenä valtionhoitajana Vapaussodan jälkeen. Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta Mannerheimista tuli puolustusvoimien ylipäällikkö ja hän perusti päämajansa Mikkeliin. Esikuntapäällikökseen Mannerheim nimitti kenraaliluutnantti Lennart Oeschin. Operatiivisista suunnitelmista vastasi kuitenkin päämajamestarina toiminut eversti Aksel Airo. Mannerheimin läheinen ystävä, kenraaliluutnantti Rudolf Walden toimi päämajan edustajana hallituksessa, jonka jättäessä toimensa Waldenista tuli puolustusministeri toimien aina vuoden 1944 lopulle saakka. Mannerheim jatkoi joukkoja komentavana ylipäällikkönä myös talvisodan jälkeisen välirauhan aikana ja koko jatkosodan, josta ajasta hän vietti suurimman osan Mikkelissä ja teki ajoittain tarkastuksia rintamalla. Jatkosodan lopulla elokuussa 1944 Mannerheimistä tuli presidentti. Mannerheimista tuli eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentti 4. elokuuta 1944. Presidentti Mannerheim sanoutui irti presidentti Rytin allekirjoittamasta erillisrauhan solmimisen kieltävästä sopimuksesta ja suostui aselepoon Neuvostoliiton kanssa. Mannerheimin nauttiman luottamuksen katsottiin varmistavan, ettei Neuvostoliiton kanssa käytyjä neuvotteluja pidettäisi petoksena. Lisäksi uskottiin, että Mannerheimin presidenttiys saisi koko armeijan varmasti noudattamaan rauhansopimusta. Syyskuussa 1944 Suomi solmi Moskovan välirauhan Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Tämän jälkeen alkoivat sotatoimet saksalaisten joukkojen häätämiseksi Lapista. Välirauhan solmimisen jälkeen Mannerheim pyrki löytämään Suomen kannalta edullisen ulkopoliittisen ratkaisun. Marsalkka Mannerheim kuoli 83-vuotiaana Lausannessa, Sveitsissä 27. tammikuuta 1951 klo 23.30 (Suomen aikaa 28. tammikuuta 1951 klo 00.30). Kun kuolinsanoma oli saapunut Suomeen, presidentti Paasikivi kertoi radiossa Suomen kansalle Mannerheimin kuolemasta sanoen, että ”yksi Suomen historian suurimmista miehistä ja loistavimmista hahmoista” oli mennyt pois. Mannerheimin arkku saapui Helsinki-Malmin lentoasemalle 2. helmikuuta, minkä jälkeen yleisöllä oli tilaisuus käydä Helsingin tuomiokirkossa osoittamassa kunnioitustaan kahden vuorokauden ajan. Mannerheim siunattiin Hietaniemen sankarihautausmaahan 4. helmikuuta kaikin kunnianosoituksin.

Talvisodan Päämaja perustettiin Helsingissä 18. lokakuuta 1939 puolustusministeri Juho Niukkasen antamalla käskyllä. 3. joulukuuta Päämaja siirrettiin Mikkelin keskuskansakoululle (nykyiseltä nimeltään Päämajakoulu). Lukuisia muitakin rakennuksia otettiin Päämajan käyttöön. Tammikuun alkupäivinä 1940 Mikkeliä pommitettiin rajusti. Päämajan käytössä ollut hotelli Seurahuonekin tuhoutui, ja ylipäällikkö siirsi toimintansa Otavan opistolle, 12 kilometrin päähän Mikkelin keskustasta. Seuraava siirto tehtiin maaliskuussa pommitusten kohdistuttua nyt Otavaan: Mannerheim joutui vielä siirtymään Juvalle Inkilän kartanoon, josta käsin toimi lähimpine miehineen rauhan tuloon asti. Päämaja siirrettiin takaisin Helsinkiin 27. maaliskuuta 1940. Talvisodan Päämaja lakkautettiin 16. syyskuuta 1940, ja tilalle perustettiin Pääesikunta. Jatkosodan Päämaja perustettiin 18. kesäkuuta 1941. Päämajan keskeisen valtarakenteen muodostivat ylipäällikkö Mannerheim ja hänen lähimmät miehensä. Näitä olivat Yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, tykistön tarkastaja, kenraali Vilho Petter Nenonen, päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo, komentoesikunnan päällikkö, kenraalimajuri Viljo Einar Tuompo sekä tiedustelujaoston päällikkö, eversti Aladár Paasonen. Muodollisesti Heinrichs oli tämän ns. sisärenkaan muiden jäsenten esimies, mutta käytännössä kukin esitteli oman vastuualueensa asiat itsenäisesti ylipäällikölle. Heinrichsin vastuulla olivat sotilas- ja yleispoliittiset sekä siviilihallinnon kysymykset, Nenosella tykistö ja ampumatarvikehuolto, Airolla operatiiviset asiat, Tuompolla komentoasiat sekä Paasosella tiedustelu ja vastavakoilu. Aseman yhtenä merkkinä oli päivittäinen pöytätoveruus ylipäällikön kanssa. Esittelijäportaasta seuraava oli niin sanottu osastopäällikköporras, jonka vaikutusvaltaisimpia hahmoja oli operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä, jota onkin kutsuttu lisänimellä “Päämajan eversti”. Osastopäälliköiden asiat menivät eteenpäin operatiivisen osaston ja Nihtilän kautta. Päämajan Mikkelissä ja lähiympäristössä olleiden toimintojen vahvuus oli noin 650 henkeä, mutta kun mukaan lasketaan tarvittavat viesti-, vartio- ja huoltoyksiköt, kokonaisvahvuus oli noin 2 500 henkilöä. Päämajan viestiliikenteen hoiti Viestikeskus Lokki. Päämaja muutettiin takaisin Puolustusvoimain Pääesikunnaksi 4. joulukuuta 1944, jolloin puolustusvoimat siirtyi rauhanajan kokoonpanoon.

Seppo Tiihonen (VTT) Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti, on kirjoittanut useita kirjoja hallinnosta, vallasta ja hallitsemisen historiasta. Sodan johdon pieni piiri on jatkoa vuonna 2020 julkaistulle kirjalle Pieni piiri - vallan verkostot 1919-1939 ja aiemmin julkaistuille Vallan verkostot Suomessa 1917-1919, Oikea käsi sekä Keisarin oikea käsi. Kirjasarja päättyy kirjaan Mannerheimista Mariniin ja Niinistöön - vallan verkostot ja neuvonantajat 1944-2021. Sodan johdon pieni piiri -teos on selkeästi kirjoitettu historiateos. Tietokirjailija Seppo Tiihosen kirjoittama teos on sisällöltään erittäin informatiivinen kuvatessaan vuosien 1939-1944 poliittisen ja sotilaallisen johdon dualismia. Sodan johdon pieni piiri -teoksen pääosassa on ylin valtiojohto ja heidän neuvonantajansa. Kun tasavallan presidentti oli luovuttanut puolustusvoimien ylipäällikkyyden marsalkka Mannerheimille, valtiollinen johto jakautui poliittiseen ja sotilaalliseen johtoon. Dualismia sovitettiin yhteen epävirallisen sotakabinetin avulla. Päätöksiä oli tehtävä nopeasti, mistä syystä eduskunta joutui syrjään ja hallituksessa päätöksentekoa keskitettiin tärkeimmille ministereille, hallituksen sisäpiirille. Tiihosen kirjoittama teos on hyvin yksityiskohtainen sisällöltään ja edustaa historiantutkimuksessa enemmän tieteellisempää tutkimustraditiota. Mukavan kokoinen historiateos sotien ajan valtion johtamisesta.

Lähteet
Sodan johdon pieni piiri
Wikipedia