Sinivalkoisia sotureita (Artikkeli)

Sinivalkoisia sotureita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sinivalkoisia sotureita (Artikkeli)
Alaotsikko: Suomalaismiehet asevelvollisina, sotilaina ja veteraaneina
Toimittaja: Marko Tikka
Kustantaja: VASTAPAINO
Julkaistu: 2025
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 298

"Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulkinnat voivat muuttua rajusti. Jatkosodassa kärsitty murskaava tappio muuttui vuosikymmenten varrella torjuntavoitoksi." Valkoinen sankari, epäluuloinen suojeluskuntalainen, asevelvollinen punikki, vaikeneva SS-mies, jermu, paikastaan yhteiskunnassa taisteleva veteraani, myyttinen sankarihahmo, hyvä brändi; Lauri Törni vai Simo Häyhä? Mielikuvat suomalaisesta miehestä sotilaana ovat vaihdelleet vuosisadan aikana laidasta laitaan. Erilaisia ovat olleet myös suomalaisten miesten kokemukset ja tulkinnat suomalaisena sotilaana olemisesta. Terveytensä, koulutusmahdollisuutensa, ystävänsä ja elämänotteensa menettäneistä rintamamiehistä tuli veteraaneja ja sotasankareita. 1950-lukulaisista sodan kurjuuden kuvauksista siirryttiin 1990-luvun uusisänmaallisiin sankaritarinoihin. Eri aikoina erilaiset ihanteet ovat ympäröineet suomalaista sotilasta ja muovanneet puolustuslaitoksen muotoutumista, sotilaskoulutuksen tavoitteita, sodankäynnin tapoja sekä suhtautumista sotiemme veteraaneihin. Sinivalkoisia sotureita -teos hahmottelee sotilaan ja sotasankariuden miehistä kehityskulkua 1900-luvun alusta näihin päiviin. Se haastaa ja rikastaa vallitsevaa kuvaa sinivalkoisista sankareista, kun lukija kutsutaan mukaan käymään keskustelua menneisyydestä. Kirja on ajankohtainen nykypäivänä, kun turvallistaminen ja militarisoituminen jäsentävät julkista keskustelua ja poliittista päätöksentekoa.

Asevelvollisuus tarkoittaa lakiin perustuvaa aseellista maanpuolustusvelvoitetta. Suomessa asevelvolliset suorittavat kutsuntojen jälkeen tyypillisesti varusmiespalveluksen. Asevelvollisuus koskee tavallisesti vain miehiä, jotka muodostavat kansanarmeijan. Varsinainen asevelvollisuus tuli Suomessa käyttöön säätyvaltiopäivien vuonna 1878 säätämällä lailla. Vuonna 1901 keisari Nikolai II päätti kaksi vuotta aikaisemmin antamansa helmikuun manifestin perusteella liittää Suomen armeijan Venäjän armeijaan, asiaa koskeva laki hyväksyttiin vuoden 1900 valtiopäivillä. Venäläistämispolitiikan vastustajat Suomessa pitivät päätöstä kuitenkin perustuslain vastaisena ja organisoivat kutsuntalakkoja. Suomen sisällissodan aikana molemmat osapuolet palauttivat asevelvollisuuden, ja Suomi on tämän jälkeen perustanut puolustusratkaisunsa asevelvollisuusarmeijan varaan. Maailmansodassa heikentyneen ja kaksi vallankumousta kokeneen Venäjän heikkouden turvin Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Tämän jälkeen venäläiset joukot ajettiin Suomesta tavallaan tyhjästä luoduilla joukoilla, joiden johtoon tuli kenraali C. G. E. Mannerheim. Avuksi tulivat myös jääkärit, Saksaan salaa sotilaskoulutukseen menneet suomalaisnuoret. Molemmat osapuolet aloittivat sodan vapaaehtoisilla joukoilla: valkoisilla suojeluskunnat, punaisilla punakaarti. Valkoinen osapuoli pyrki aluksi värväämään krenatööripataljoonia, muttei menestynyt tässä. Jääkärien saapuminen mahdollisti asevelvollisuuden käyttöönoton; jääkärit muodostivat asevelvollisten joukkojen päällystön ja alipäällystön. Laillisena perustana toimi vuoden 1878 asevelvollisuuslaki. Tampereen taistelun ratkaisivat lopulta juuri rintamalle saapuneet asevelvolliset jääkärijoukot, jotka olivat suojeluskuntia paremmin koulutettuja ja huomattavasti kurinalaisempia. Punaiset yrittivät sodan lopussa ottaa käyttöön asevelvollisuuden, mutta eivät käytännössä onnistuneet. Sisällissodan jälkeen 1919 asevelvollisuudesta säädettiin ajanmukaisempi, väliaikainen laki, jossa palvelusajaksi määrättiin 1,5 vuotta. Pysyvä laki saatiin vuonna 1922, jolloin palvelusaika miehistölle lyhennettiin yhteen vuoteen. Siitä asti Suomen armeija on perustunut asevelvollisuuteen. Asevelvollisuuslaki uudistettiin vuonna 1932, jolloin yleiseksi palvelusajaksi säädettiin 350 päivää ja reserviupseereille ja -aliupseereille 440 päivää. Nykypäivänä Suomen lain mukaan asevelvollisuus alkaa sen vuoden alusta, jolloin mies täyttää kahdeksantoista vuotta. Asevelvollisuuteen kuuluvat kutsunnat, varusmiespalvelus, siviilipalvelus, kertausharjoitus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus. Asevelvollisuus jatkuu sen vuoden loppuun, jona asevelvollinen täyttää kuusikymmentä vuotta. Aseellinen varusmiespalvelusaika on 165, 255 tai 347 päivää koulutuksesta riippuen ja aseeton 255 tai 347 päivää. Jos vakaumukseen perustuvat syyt estävät asevelvollista suorittamasta palvelusta, määrätään hänet suorittamaan siviilipalvelusta, jonka kesto on 347 päivää. Kokonaan palveluksesta kieltäytyvät tuomitaan ehdottomaan vankeuteen 173 päiväksi. Aseeton voidaan kutsua kertausharjoituksiin yhteensä enintään 75 päivän ajaksi.

Suomessa sotaveteraanilla tarkoitetaan nykyisin yleensä talvisotaan, jatkosotaan tai Lapin sotaan osaa ottaneita henkilöitä. Suomen sotaveteraaniliitto kuitenkin kutsuu sotaveteraaneiksi ainoastaan omia jäseniään, jotka palvelukseen kutsuttuna, määrättynä tai vapaaehtoisena ovat osallistuneet Suomen vuosina 1939–1945 käymiin sotiin. Toinen suuri veteraanijärjestö Suomessa on Rintamaveteraaniliitto. Myös Lotta Svärd -järjestössä sota-aikana palvelleita naisia kutsutaan toisinaan sotaveteraaneiksi. Viranomaiset, kuten Kansaneläkelaitos ja sosiaali- ja terveysministeriö käyttävät nimityksiä veteraani tai rintamaveteraani miehistä ja naisista, joilla on rintamasotilastunnus, naisille myönnetty rintamapalvelustunnus, rintamatunnus tai veteraanitunnus. Nämä tunnukset oikeuttavat moniin alennuksiin ja ilmaispalveluihin. Sotaveteraanin voi myös tunnistaa rintapielessä pidettävästä tammenlehvästä, joka tuli käyttöön vuonna 1986. Sitä jakoi ensin Puolustusvoimat ja nykyisin Sotainvalidien Veljesliitto Ry. Sotaan lähetettiin eniten vuosina 1923–1925 syntyneitä miehiä. Vuoden 2022 lopussa sotaveteraaneja oli runsaat 3 000, ja valtaosa heistä oli naisia. Tuolloin sotaveteraanien keski-ikä oli 97 vuotta. Naisten suurempaa osuutta 2020-luvulta alkaen selittää se, että heitä palveli miehiä nuorempina monenlaisissa tehtävissä kuten lottina, sairaanhoidossa, sotilaskodeissa ja karjan evakuoinneissa. Tilanne muuttui vuonna 2020, jolloin naisia oli sotaveteraaneina ensi kertaa enemmän kuin miehiä. Sotaveteraaniliiton mukaan sotaveteraaneja kuolee kuusi henkilöä joka päivä. Kansaneläkelaitoksen arvion mukaan viimeinen heistä poistuu todennäköisesti vuonna 2030 ja hän on nainen joko pääkaupunkiseudulta tai Pohjois-Suomesta. Virolaisista jatkosodan vapaaehtoisista, Suomen-pojista, oli kesällä 2022 elossa viisi Virossa ja kymmenkunta muualla maailmassa. Suuri enemmistö veteraaneista selvisi sodasta mielenterveyttään menettämättä, mutta siviiliin sopeutuminen ja sotakokemusten unohtaminen oli vaikeaa. Sodan traumojen siirtymistä myös seuraaville sukupolville on tutkittu. Lapin sodan päättymisen vuosipäivä 27. huhtikuuta on Suomessa kansallinen veteraanipäivä. Valtiovalta käynnisti perinteen vuonna 1987 lisätäkseen veteraanien julkista arvostusta.

Marko Tikka (s. 20. lokakuuta 1970 Joutseno) on suomalainen filosofian tohtori, historiantutkija sekä Suomen historian dosentti Tampereen yliopistossa. Tikka on työskennellyt Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksella vuodesta 2003 lähtien tutkimus- ja opetustehtävissä. Hän on tutkinut muun muassa vuoden 1918 sisällissodan ja sitä seuranneiden vuosien väkivaltaa sekä suomalaista populaarikulttuuria, kuten harmonikan soittaja Viljo Vesteristä sekä tanssiorkesteri Dallapéta. Tikan vuonna 2004 ilmestynyt väitöskirja Kenttäoikeudet käsitteli sisällissodan valkoista ja punaista terroria. Hän on julkaissut myös kaksi sisällissotaa käsittävää tietokirjaa. Valkoisen hämärän maa on ensimmäinen yleisesitys välittömästi sisällissotaa seuranneiden vuosien poliittisista väkivallanteoista. Terrorin aika paljastaa, että ”lentävien osastojen” puhdistustoimet olivat valkoisten esikunnan tiedossa. Tikka on kirjoittanut myös Viljo Vesterisen elämäkerran ja tutkinut suomalaisen populaarimusiikin kehitystä vuosien 1925–1955 välisenä aikana. Tikka sai vuoden 2017 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhdessä Oula Silvennoisen ja Aapo Roseliuksen kanssa suomalaista fasismia käsittelevästä vuonna 2016 julkaistusta teoksesta Suomalaiset fasistit: Mustan sarastuksen airuet. Sinivalkoisia sotureita -teos on selkeästi toimitettu artikkelikirja, koostuen kahdeksan tutkijan kirjoittamista artikkeleista. Sinivalkoisia sotureita -artikkeliteos on seitsemän suomalaisen historiantutkijan tutkielma itsenäisyytemme ajan suomalaisista miehistä sotilaina, sankari-ihanteiden ja käytännön kokemusten ristipaineessa. Aihepiirinsä kiistattomat asiantuntijat Anders Ahlbäck, Jussi Jalonen, Ville Kivimäki, Olli Kleemola, Andre Swanström, Ilari Taskinen ja Marko Tikka tarkastelevat suomalaisen sotilaan hahmoa vuoden 1918 sisällissodasta 2020-luvun Nato-Suomeen. Sotilaan rooli on määritellyt paitsi miehisyyttä, myös miesten roolia yhteisössä ja politiikkaa. Se on osa historiallista muistiamme ja kansakunnan keskeisiä myyttejä. Tämä pohdinta on tärkeä ajassa, jossa suomalaista sotilasta ja sotilaallisuutta osana yhteiskuntaa jälleen uudelleen määritellään. Marko Tikan toimittama Sinivalkoisia sotureita -artikkeliteos on ajankohtainen nykypäivänä, kun yhteiskunnan turvallistaminen ja militarisoituminen jäsentävät julkista keskustelua ja poliittista päätöksentekoa. Teoksen lukija kutsutaan siten mukaan keskustelemaan historiasta ja menneisyydestä.

Lähteet
Sinivalkoisia sotureita
Wikipedia