Ukrainan historia kolmessa vartissa (Artikkeli)

Ukrainan historia kolmessa vartissa (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ukrainan historia kolmessa vartissa
Alaotsikko: Tärkeimpiä merkkipaaluja
Kirjailija: Pekka Tuomikoski
Kustantaja: Aviador
Julkaistu: 2024
Sidosasu: Nidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 120

Harvalla valtiolla ja sen ihmisillä on historiallisena taakkanaan yhtä paljon kärsimystä kuin Ukrainalla ja ukrainalaisilla. Sijainti idän ja lännen välissä on johtanut siihen, että maa on ollut alituiseen joko sotimisen kohteena tai sotajoukkojen läpikulkureittinä. Maan pääkaupunki Kiova on vanhempi kuin esimerkiksi Moskova, ja tästä syystä venäläinen kulttuuri on paljosta velkaa Ukrainalle.Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on herättänyt laajan kiinnostuksen Ukrainan historiaan, kieleen ja kulttuuriin. Kiihkeässä uutisvirran sykkeessä on tarpeen ymmärtää historialliset tosiasiat, jotka ovat tässä ajankohtaisessa teoksessa esitettyinä tiiviissä ja samalla syvällisessä muodosssa.

Ukrainan historialle on tyypillistä, että maan rajat ovat jatkuvasti muuttuneet. Kasakkakulttuuri on Ukrainan erityispiirre. Kulttuurin vaikutteita on tullut sekä Venäjältä että lännestä. Vaikutteet ovat siirtyneet Ukrainasta Venäjällekin: Kiovan Rusista ovat tuhat vuotta sitten muodostuneet nykyukrainalaisten lisäksi venäläiset ja valkovenäläiset. Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassa kimmerialaiset, skyytit, sarmaatit ja gootit. Mustanmeren rannikot olivat antiikin aikana osa kreikkalaista maailmaa, ja nykyisen Ukrainan alueella sijaitsevalla Mustanmeren pohjoisrannikollakin oli kreikkalaisia siirtokuntia jo 600-luvulla eaa. Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla sinne asettui muun muassa avaareja, kasaareja ja bolgaareja, mutta myös itäslaaveja. Itäslaavien ja viikinkien perustama Kiovan suuriruhtinaskunta taisteli alueelle tulleita turkinsukuisia petsenegejä ja kumaaneja vastaan ja loi Mustaltamereltä Itämerelle ulottuneen valtakunnan, jonka perinnöstä syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Keskiajalla Kiovan Rus muodosti laajan valtakunnan, joka joutui suureksi osaksi mongolien vallan alle 1200-luvulla.

Mongolien etujoukot tekivät 1222–1223 sotaretken Asovanmeren pohjoispuolitse Krimille ja Ukrainan eteläosiin. Kalkajoella he löivät kiptšakit ja näiden avuksi tulleiden Kiovan Rusin, Tšernihivin ja Galitsian ruhtinaiden joukot keväällä 1223. Mongolijoukot kuitenkin palasivat itään jo samana vuonna. Varsinainen mongolien invaasio Kiovan Rusin alueelle alkoi 1237. Moskovan, Jaroslavlin ja Tverin kukistettuaan joukot suuntasivat etelään. Vuosina 1238–1240 joukot viipyivät Donin ja Donetsin välisillä mailla nykyisen Ukrainan itäosissa. Useiden hyökkäysten jälkeen Tšernihiv kaatui syksyllä 1239. Joulukuussa 1240 Kiova vallattiin usean viikon piirityksen jälkeen. Mongoliarmeija jatkoi länteen kahtena sotajoukkona. Eteläisempi ryhmä suuntasi Halytšiin ja toinen Volodimiriin, Volynian länsiosiin. Molemmat kaupungit kaatuivat lyhyiden piiritysten jälkeen. Sotajoukot jatkoivat edelleen lännemmäksi. Batu-kaanin johtama pääjoukko jatkoi Halitšista Karpaattien yli Unkariin. Pohjoisempi mongolijoukko jatkoi Puolaan (muun muassa Krakova) ja kierteli laajalti Puolan, Tšekinmaan ja Unkarin alueella. Vuonna 1242 joukot yhdistyivät Unkarissa ja pääjoukko jatkoi Tonavalle ja sieltä Mustanmeren pohjoispuolitse itään Volgan alajuoksulle. Sinne perustettiin uuden valtakunnan, Kultaisen ordan, keskus. Ukraina jäi pääosin mongolien perustaman Kultaisen ordan haltuun. Ainoastaan Galitsia-Volynian ruhtinaskunta, myöhemmin kuningaskunta, pystyi seuraavina vuosina menestyksekkääseen vastarintaan tataarivaltaa vastaan, vaikkakin oli muodollisesti Kultaisen ordan alainen. Vastarinnassa apua saatiin yhteistyöstä Unkarin, Liettuan ja Puolan kanssa. 1340-luvulla Galitsia kuitenkin ajautui Puola-Liettuan hallintaan.

Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä. Hetmani Bohdan H’melnytskyin johtama vuonna 1648 alkanut kapina Puolaa vastaan johti Ukrainan irtautumiseen Puola-Liettuasta ja kasakkahetmanaattina tunnetun autonomisen valtion perustamiseen. Vuonna 1654 H’melnytskyin kasakat solmivat liiton Venäjän tsaarin kanssa tunnustaen tämän muodollisen ylivallan saadakseen suojelijan katolista länttä vastaan tilanteessa, jossa myös turkkilainen ja islaminuskoinen Osmanien valtakunta muodosti painetta etelästä. Andrusovon rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen ja länsiosa Puola-Liettuaan. Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmani Ivan Mazepa pyrki Ruotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, mutta Pultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan vaikutus Ukrainaan hiipui vähitellen vuodesta 1772 alkaen, ja päättyi lopulta, kun Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostanut Puolan kuningaskunta jaettiin vuonna 1795 jälkeen kokonaan Preussin (sittemmin Saksa), Itävallan (sittemmin Itävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksi Itävalta-Unkaria. Aleksanteri II lakkautti alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattaman ja Venäjän Katariina II:n lopullisesti vahvistaman maaorjuuden vasta 1861. Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä alkoi Ukrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokivat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustivat myös puolalaisten kaupunkien valtaa Galitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden. Venäjän bolševikit järjestivät joulukuussa 1917 Ukrainan neuvostojen kolmannen kongressin, joka julisti Ukrainan kansan neuvostojen tasavallan pääkaupunkinaan Harkova. Tarkoituksena oli ehkäistä kansallismielisten, useimmiten sosiaalidemokraattisten ukrainalaisten pyrkimyksiä itsenäistyä Venäjästä. Bolsevikkien vakiinnutettua valtansa Ukraina yhdessä Venäjän, Valko-Venäjän ja Transkaukasian kanssa muodostivat Neuvostoliiton vuoden 1922 lopussa. Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta oli asukasluvultaan toiseksi ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin Neuvostoliiton neuvostotasavalloista. Ukrainan neuvostovaltio kuului Neuvostoliittoon sen perustamisesta 1922 saakka, kunnes julistautui itsenäiseksi Ukrainaksi elokuussa 1991. Ukrainan nykyinen presidentti on Volodymyr Zelenskyi, hän sai huhtikuun 2019 presidentinvaaleissa  ylivoimaisen runsaan 73 prosentin voiton.

Ukrainan ja Venäjän välistä historiaa on Venäjällä tulkittu yksipuolisesti ja valheellisesti. Ukrainalla on yhteistä historiaa sekä Venäjän kanssa että Puolan ja Liettuan kanssa. Venäjän keisarikunta 1800-luvun lopulla vähätteli Ukrainan omaa ja sen pitkää yhteistä historiaa läntisten Puolan ja Liettuan kanssa perustellessaan alueen kuulumista keisarikuntaan. Vuodesta 2014 Venäjä on käynyt sotaa Ukrainaa vastaan, jonka osana Venäjä on miehittänyt Krimin niemimaan, käynyt sijaissotaa Itä-Ukrainassa sekä hyökännyt Ukrainaan vuonna 2022. Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan unohti kokonaan 22. helmikuuta 2022 pitämässään esitelmässä Ukrainan yhteisen historian Puolan ja Liettuan sekä Saksan keisarikunnan kanssa. Ukrainan ja Venäjän historian erottaa toisistaan myös Venäjän yhteinen historia Aasian kanssa, joka taas puuttuu Ukrainalta kokonaan. Nämä historialliset seikat ovat avaintekijöitä itsenäisen Ukrainan muodostumiselle. Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 on jatkoa vuonna 2014 alkaneelle konfliktille, jonka osana Venäjä on miehittänyt Krimin niemimaan ja tukenut Donetskin ja Luhanskin separatistialueita aseellisesti Itä-Ukrainan sodassa. Venäjä käynnisti laajan hyökkäyksen Ukrainaan torstaina 24. helmikuuta 2022. Ennen hyökkäystä Venäjä oli pitkään siirtänyt joukkojaan lähemmäksi Ukrainan rajaa ja pitänyt suuria sotaharjoituksia, tunnustanut Donetskin kansantasavallan ja Luhanskin kansantasavallan itsenäisyyden Ukrainassa ja siirtänyt sotilaitaan niihin.

Pekka Tuomikoski (s. 1975) on liminkalainen toimittaja, historioitsija ja tietokirjailija, joka on julkaissut yli 20 tietokirjaa. Vapaa-aikanaan hän pelaa shakkia ja lukee muun muassa laadukasta neuvostokirjallisuutta.  Pekka Tuomikoski on erikoistunut historian ja kansanperinteen popularisointiin sekä yhteiskunnallisiin artikkeleihin. Keväällä 2024 julkaistavan teoksen Ukrainan historia kolmessa vartissa lisäksi hän on julkaissut muun muassa teokset Suomen historia kolmessa vartissa, 50 vuotta sitten -sarjan osat 1957-1959, Urho Kekkonen - Minä olin diktaattori ja muita kirjoituksia sekä Kansalaiset - Suomen presidenttien merkittävimmät puheet 1917-2009. Ukrainan historia kolmessa vartissa -teos on erittäin selkeästi kirjoitettu Ukrainan historian perusteos.  Pekka Tuomikosken kirjoittama teos on sisällöltään informatiivinen ja Ukrainan historia varhaiskeskiajalta Kiovan Rusin kautta nykypäivään on tuotu tiivistetysti ja kuvailevaan sävyyn esille. Ukrainan historia -teos edustaa historiantutkimuksessa kuvailevampaa tutkimustraditiota. Kokonaisuutena kirja siis kuitenkin sopii kaikentasoisille lukijoille, jotka ovat lukeneet historian peruskysymyksistä!

Lähteet
Ukrainan historia kolmessa vartissa
Wikipedia