Päämaja (Artikkeli)

Päämaja (Artikkeli)

Päämaja
Alaotsikko: Suomen hovi
Kirjailija: Paavo Haavikon
Kustantaja: Art-House
Julkaistu: 2022
Kieli: Suomi
Sivuja:396

Päämaja - Suomen hovi on akateemikko Paavo Haavikon kärkevä tulkinta Suomen sotavuosista 1939-1945, niiden aikana tehdyistä valinnoista ja Suomen suhteista Saksaan, Neuvostoliittoon ja länsivaltoihin. Nimensä mukaisesti kirja kuvaa C. G. E. Mannerheimin Mikkelissä sijainneen esikunnan toimintaa. Siinä esitellään paitsi esikunnan arkea ja monenkirjavien henkilöiden keskinäisiä suhteita myös päämajan vaikeita suhteita Helsinkiin. Keskeiseksi nousee Haavikon näkemys Mannerheimista erinomaisena poliitikkona ja diplomaattina, joka ”ei pelännyt olla yksin oikeassa”. Päämaja - Suomen hovi on ilmestynyt alun perin vuonna 1999, ja se on käännetty viroksi vuonna 2021. Kotimaisen kirjallisuuden merkittävimpiin modernisteihin lukeutuva Paavo Haavikko (1931-2008) ammensi marsalkka Mannerheimista innoitusta useisiin teoksiinsa. Vuonna 2022 julkaistiin

Mannerheim nimitettiin hallituksen joukkojen ylipäälliköksi 26. tammikuuta 1918. Tulevaan päämajakaupunkiin Vaasaan hän oli apulaisineen siirtynyt 18. tammikuuta illalla. Valkoisten päämaja oli Suomen sisällissodan valkoisen armeijan komentopaikka. Valkoisen armeijan ylipäällikkö oli ratsuväenkenraali vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheim ja hänen adjutanttinaan toimi maaliskuusta alkaen jääkäriyliluutnantti Kaarle Heikki Kekoni. Ylipäällikön päiväkäskyssä n:o 1 (2. helmikuuta 1918) julkaistaan esikunnan kokoonpano: Esikunnanpäällikkö: Eversti Martin Wetzer, Päämajoitusmestari: Ratsumestari Hannes Ignatius, Päivystäjäkenraali: Eversti Valter Holmberg, Tykistötarkastaja: Eversti Gustaf Adolf v. Rehausen, Pääintendentti: Luutnantti Aimo Hallberg, Liikennepäällikkö: Tirehtööri B. F. Löhman. Esikunnan kaksi viimeksi mainittua jäsentä olivat siviilejä: Varusteiden ja rahoituksen hankkimisesta vastaava Hallberg oli pankinjohtaja; entinen asemapäällikkö Berndt F. Löhman (eräissä lähteissä Lohman) vastasi kuljetus- ja liikennejärjestelyistä.

Talvisodan Päämaja perustettiin Helsingissä 18. lokakuuta 1939 puolustusministeri Juho Niukkasen antamalla käskyllä. 3. joulukuuta Päämaja siirrettiin Mikkelin keskuskansakoululle (nykyiseltä nimeltään Päämajakoulu). Lukuisia muitakin rakennuksia otettiin Päämajan käyttöön. Tammikuun alkupäivinä 1940 Mikkeliä pommitettiin rajusti. Päämajan käytössä ollut hotelli Seurahuonekin tuhoutui, ja ylipäällikkö siirsi toimintansa Otavan opistolle, 12 kilometrin päähän Mikkelin keskustasta. Seuraava siirto tehtiin maaliskuussa pommitusten kohdistuttua nyt Otavaan: Mannerheim joutui vielä siirtymään Juvalle Inkilän kartanoon, josta käsin toimi lähimpine miehineen rauhan tuloon asti. Päämaja siirrettiin takaisin Helsinkiin 27. maaliskuuta 1940. Talvisodan Päämaja lakkautettiin 16. syyskuuta 1940, ja tilalle perustettiin Pääesikunta.

Jatkosodan Päämaja perustettiin 18. kesäkuuta 1941. Päämajan keskeisen valtarakenteen muodostivat ylipäällikkö Mannerheim ja hänen lähimmät miehensä. Näitä olivat Yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, tykistön tarkastaja, kenraali Vilho Petter Nenonen, päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo, komentoesikunnan päällikkö, kenraalimajuri Viljo Einar Tuompo sekä tiedustelujaoston päällikkö, eversti Aladár Paasonen. Muodollisesti Heinrichs oli tämän ns. sisärenkaan muiden jäsenten esimies, mutta käytännössä kukin esitteli oman vastuualueensa asiat itsenäisesti ylipäällikölle. Heinrichsin vastuulla olivat sotilas- ja yleispoliittiset sekä siviilihallinnon kysymykset, Nenosella tykistö ja ampumatarvikehuolto, Airolla operatiiviset asiat, Tuompolla komentoasiat sekä Paasosella tiedustelu ja vastavakoilu. Aseman yhtenä merkkinä oli päivittäinen pöytätoveruus ylipäällikön kanssa.

Esittelijäportaasta seuraava oli niin sanottu osastopäällikköporras, jonka vaikutusvaltaisimpia hahmoja oli operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä, jota onkin kutsuttu lisänimellä “Päämajan eversti”. Osastopäälliköiden asiat menivät eteenpäin operatiivisen osaston ja Nihtilän kautta. Päämajan Mikkelissä ja lähiympäristössä olleiden toimintojen vahvuus oli noin 650 henkeä, mutta kun mukaan lasketaan tarvittavat viesti-, vartio- ja huoltoyksiköt, kokonaisvahvuus oli noin 2 500 henkilöä. Päämajan viestiliikenteen hoiti Viestikeskus Lokki. Päämaja muutettiin takaisin Puolustusvoimain Pääesikunnaksi 4. joulukuuta 1944, jolloin puolustusvoimat siirtyi rauhanajan kokoonpanoon.

Paavo Juhani Haavikko (s. 25. tammikuuta 1931 Helsinki – k. 6. lokakuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, runoilija ja kustantaja. Haavikko julkaisi yli 70 teosta. Hänen runokokoelmiaan on käännetty 12 kielelle. Haavikkoa pidetään yhtenä Suomen merkittävimmistä 1900-luvun jälkipuolen kirjailijoista ja runoilijoista. Hänet palkittiin muun muassa kansainvälisellä Neustadt-palkinnolla 1984 ja taiteen akateemikon arvonimellä 1991. Haavikko kirjoitti runouden lisäksi lähes kaikkia kirjallisuuden lajeja. Haavikko oli paitsi kirjailija ja kustantaja, myös liikemies kiinteistö- ja metsäkauppa-alalla. Haavikko toimi kustannusosakeyhtiö Otavan kirjallisena johtajana 1967–1983 ja hän oli myös Otavan, Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n ja Rautakirja Oy:n johtokuntien jäsenenä 1970-luvulla. Hänelle myönnettiin akateemikon ja Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvonimet, mutta hän ei itse käyttänyt niitä. Päämaja -teos on selkeästi kirjoitettua kieltä ja edustaa sotahistoriantutkimuksessa selkeästi vapaampaa ja kuvailevampaa tutkimustraditiota. Paavo Haavikon kirjoitama teos on sisällöltään päämajasta laajasti kertova yleiskuvaus: talvisodan ja jatkosodan ajalta. Mannerheimin päämajaa kartoitetaan teoksessa sopivan laajasti ja se asettuu siten Suomen historian kehyksiin. Teoksen aihepiiristä ei ole juurikaan kirjoitettu eikä historiatutkimuksia tehty. Päämaja -teos täyttää paikkansa, muutamaa selkeää asiavirhettä ja erikoista näkökulmaa lukuunottamatta (lähde-/tutkimuskirjallisuudesta johtuen?), historiantutkimusten joukossa. Näkökulmia historiantutkimuksen saralle mahtuu!

Lähteet
Päämaja
Wikipedia