Kävin ja kuulin (Artikkeli)

Kävin ja kuulin (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävin ja kuulin
Alaotsikko: Ulkoasiainhallinnon poliittinen raportointi 1918–1933
Kirjailija: Jussi Pekkarinen
Kuvittaja: Petteri Kivekäs
Kustantaja: Otava
Julkaistu: 2024
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 333

Diplomaatti on lyijykynä, jolla on korvat. Raportointia on pidetty lähettilään tärkeimpänä tehtävänä. Mutta kuinka paikkansa pitäviä tietoja ja oikeaan osuneita analyysejä hän on pystynyt lähettämään kotimaan päätöksentekijöille? Entäpä oliko raporteista ulkoministeriössä hyötyä vai siirrettiinkö ne lukematta arkistoon? Maailmansotien välillä lähettiläät kirjoittivat vapaammin kuin nykyään. Ritarikadulle tuli persoonallisia näkemyksiä eri maista ja kansoista. Raporteissa luonnehdittiin myös aikakauden merkkimiehiä kuten Stalinia, Hitleriä ja Mussolinia.

Suomen ulkopolitiikka tarkoittaa Suomen valtion harjoittamaa politiikkaa sen suhteissa muihin valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin. Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Suomen ulkopolitiikan valmistelu ja täytäntöönpano kuuluvat ulkoministeriön toimialaan. Itsenäistymisvaiheessa vuosina 1917-1918 ulkopolitiikan tavoitteena oli saada maalle ulkovaltojen tunnustus, karkottaa venäläiset sotajoukot ja torjua nälänhätä. Vuoden 1919 Hallitusmuodossa säädettiin, että Suomen suhteista ulkovaltoihin määrää presidentti. Ensimmäiseksi presidentiksi valitsi eduskunta 25. heinäkuuta K. J. Ståhlbergin. Suomen ulkoasianministerinä toimi vuosina 1919–22 anglofiili Rudolf Holsti. Hän kannatti reunavaltiopolitiikkaa, mutta joutui eroamaan sitouduttuaan Varsovan sopimukseen vastoin eduskunnan enemmistön tahtoa. Syksyllä 1919 Lontooseen perustettiin lähetystö, jonka johtoon nimitettiin Ossian Donner.Luoteis-Venäjän hallituksen pääministeri Sergei Lianozov saapui 29. lokakuuta vuonna 1919 Helsinkiin pyytämään Suomen hallitukselta sotilaallista apua. Juho Vennolan johtama hallitus kieltäytyi avunannosta. Joulukuussa hallitus antoi luvan lähettää sotilasretkikunta Petsamoon.

Yhdysvallat oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden ja Suomen hallituksen de facto 7.5.1919. Yhdysvaltojen tunnustus erosi muotoilunsa puolesta muista Suomen itsenäisyyden tunnustuksista ja aiheutti sen vuoksi hämmennystä Suomen ulkoministeriössä. Washingtonin lähettiläs Armas Saastamoinen selvitteli asiaa syksyn ajan ja lähetti seikkaperäiset raporttinsa ulkoministeri Holstille. Asian tultua selvitetyksi ilmoitti Yhdysvaltain ulkoasiainministeri Robert Lansing tammikuussa 1920 Saastamoiselle, että koska täydelliset diplomaattiset suhteet on saatu aikaan, Yhdysvaltojen hallitus toivoo voivansa perustaa lähetystön Helsinkiin ensimmäisenä sopivana ajankohtana. Samalla Lansing ilmoitti määränneensä diplomaatti Alexander Magruderin Helsinkiin Yhdysvaltojen asiainhoitajaksi. Vuoden 1920 kesällä Suomen ja Ruotsin kiista Ahvenanmaasta oli kuumimmillaan. Suomi oli toukokuussa luvannut ahvenanmaalaisille laajan itsehallinnon, mutta he halusivat liittyä Ruotsiin. Kesäkuun 4. päivänä Suomen hallitus järjesti Ahvenanmaalla itsehallintoon liittyvän yleisötilaisuuden, joka kuitenkin päättyi mielenosoitukseen. Seuraavana päivänä Julius Sundblom ja Carl Björkman pidätettiin, minkä jälkeen Ruotsi lähetti Suomelle nootin. Suomi torjui nootin ja lähetti Ahvenanmaalle pataljoonan verran lisää sotilaita. Kesäkuun 21. päivä sotaministeriö lähetti yleisesikunnalle kirjeen, jossa saarella oleville joukoille annettiin käsky avata tuli, jos ruotsalaisia yrittäisi nousta maihin. Neuvosto-Venäjän kanssa solmittiin J. K. Paasikiven johdolla rauhansopimus Tartossa 14. lokakuuta 1920. Neuvosto-Venäjän lähetystö aloitti toimintansa seuraavana keväänä Helsingin Aleksanterinkadulla sijainneessa hotelli Patriassa. Lähettilääksi Suomeen oli nimitetty Tarton venäläisen rauhanvaltuuskunnan puheenjohtajana toiminut Jan Antonovitš Berzin.

Suomi liittyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettuun Kansainliittoon joulukuussa vuonna 1920. Kansainliitto ratkaisi Itä-Karjalan kysymyksen Neuvosto-Venäjän eduksi ja Suomen ja Ruotsin suhdetta hiertäneen kysymyksen Ahvenanmaasta Suomen eduksi. Japani oli tunnustanut Yhdysvaltojen esimerkkiä seuraten Suomen itsenäisyyden ja Suomen hallituksen de facto Pariisissa 23.5.1919. Juridisten seikkojen takia diplomaattisten suhteiden solmiminen Japanin kanssa katsottiin Suomen ulkoministeriössä mahdolliseksi vasta, kun Japani tunnustaisi Suomen hallituksen myös de jure, mikä tapahtui 3.2.1921. Tokiossa Suomea edusti asiainhoitaja G. J. Ramstedt.Lokakuussa 1921 puhkesi Itä-Karjalassa Neuvosto-Venäjällä levottomuuksia, jotka johtuivat elintarvikepulasta. Suomi kieltäytyi antamasta virallista tukeaan kapinalle, mutta salli kapinallisten auttamisen ja kansalaistensa värväämisen taisteluun. Neuvosto-Venäjä syytti Suomea Tarton rauhansopimuksen rikkomisesta ja hyökkäyksestä.[42] Suomen ja Neuvosto-Venäjän väliset suhteet kiristyivät katkeamispisteeseen vuoden 1921 lopussa, kun puna-armeijan joukkoja keskitettiin Suomen rajan tuntumaan. Vuoden 1922 alussa Suomen hallitus ilmoitti itärajan sulkemisesta. Kriisi alkoi lientyä tammikuun puolivälissä Ison-Britannian lähettilään vedottua Suomen hallitukseen. Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittiin 1.6.1922 pysyviin rauhanomaisiin suhteisiin tähdännyt rajarauhasopimus, jossa osapuolet sitoutuivat poistamaan rajavartiostoistaan henkilöt, jotka toimivat hyvien naapuruussuhteiden häiritsemiseksi. Lisäksi sopimuksella kiellettiin sellaisten järjestöjen oleskelu rajavyöhykkeellä, joiden tarkoituksena on valmistella hyökkäyksiä toisen osapuolen alueelle.Ståhlbergin seuraajaksi valittiin poliittisesti kokematon Lauri Kristian Relander, joka toimi Suomen presidenttinä vuosina 1925–31. Hän teki virkakautensa aikana viisi ulkomaanmatkaa ja rakensi siten merkittävällä tavalla nuoren tasavallan ulkosuhteita länsimaihin. Toisin kuin Ståhlberg Relander esiintyi mielellään julkisuudessa ja käytökseltään sivistyneenä ja sympaattisena henkilönä hän edisti matkoillaan julkista kuvaa Suomesta läntisenä demokratiana.

Elokuun lopussa vuonna 1926 alkoivat Suomen ja Neuvostoliiton väliset hyökkäämättömyyssopimusneuvottelut, kun Suomen neuvottelijat Carl Enckell, Väinö Tanner ja ulkoasiainministeriön poliittisen osaston päällikkö Aarno Yrjö-Koskinen tapasivat alustavasti Neuvostoliiton neuvottelijana toimivan Ivan Lorentsin Helsingissä. Kyösti Kallion hallitus sai kuitenkin epäluottamuslauseen eduskunnassa 23.11.1926 ja ilmoitti seuraavana päivänä keskeyttävänsä hyökkäämättömyyssopimusneuvottelut tarkemmin määrittelemättömäksi ajaksi. Leningradissa valkovenäläisen järjestön ROVS:n terrori-isku onnistui 7.6.1927 tappaen kolme ihmistä. Suomen yleisesikunnan ja brittien SIS:n varustamat ROVS:in agentit olivat ylittäneet suomalaisten avulla rajan Karjalan Kannaksella. Neuvostoliitto jätti Suomelle terrori-iskun johdosta nootin 25.8.1927, mikä johti näkyvimpien monarkististen valkoemigranttien Suomesta karkottamiseen. Suomi sai syyskuussa vuonna 1927 määräaikaisen paikan Kansainliiton neuvostossa. Suomi liittyi Kelloggin-Briandin sopimuksen allekirjoittajamaiden joukkoon kesällä 1929. Vuonna 1929 Saksalla, Yhdysvalloilla, Kiinalla, Tanskalla, Espanjalla, Virolla, Ranskalla, Yhdistyneellä kuningaskunnalla, Unkarilla, Italialla, Latvialla, Norjalla, Puolalla, Ruotsilla ja Neuvostoliitolla oli pysyvä lähettiläs Suomessa. Syksyllä 1933 Suomi liittyi Oslon sopimukseen, joka oli vuonna 1930 solmittu Skandinavian maiden ja Benelux-maiden välinen tullisopimus.

Jussi Pekkarinen on Suomen ulkoasiainministeriön tutkija ja tietokirjailija. Tietokirjailija ja ulkoministeriön tutkija Jussi Pekkarinen on kirjoittanut lukuisia ulkoasianhallinnon historiasta kertovia teoksia. Kävin ja kuulin -teos on selkeästi kirjoitettu ja tuo havainnollisesti esille Suomen ulkoasiain hallinnon raportoinnin ja mielenkiintoiset näkemykset ulkopolitiikan saralta itsenäisyyden ajan alkutaipaleelta. Jukka Pekkarisen kirjoittama Kävin ja kuulin -teos edustaa historiantutkimuksessa tieteellisempää tutkimustraditiota. Kokonaisuutena kirja siis kuitenkin sopii kaikentasoisille lukijoille, jotka ovat lukeneet itsenäisen Suomen historian peruskysymyksistä!

Lähteet
Kävin ja kuulin
Wikipedia