Dolinin hiihtoprikaari (Artikkeli)

Dolinin hiihtoprikaari (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Dolinin hiihtoprikaari
Alaotsikko: Kuoleman kuriiri kuhmossa
Kirjailija: Väinö Mononen
Kustantaja: Books on Demand
Julkaistu: 2018
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 440

Dolinin hiihtoprikaati -Kuoleman kuriiri Kuhmossa. Kuhmon ankarat mottitaistelut ovat jääneet ajan saatossa pahasti Suomussalmen taistelujen varjoon, vaikka suomalaistappiot Kuhmossa olivat kaksinkertaiset. Neuvostojoukkojen ylivoima oli täysin musertava. Näytti jo siltä, että punalippu liehuu pian Kainuun yllä. Mutta toisin kävi. Puna-armeija oli sittenkin pysäytetty.
Eversti Hjalmar Siilasvuon komentama 9. Divisioona sai rivinsä kuntoon ja asettui vastarintaan. Divisioona pysäytti ja sitoi hyökkäävät vihollisjoukot tuloreitilleen. Kun Puna-armeijan varsinainen liikennöinti pääteillä vaikeutui ja lopulta kokonaan pysähtyi, pyrkivät neuvostojoukot sinnikkäästi eteenpäin myös tieurien ulkopuolella tuomalla hiihtojoukkoja avuksi omille joukoilleen. Suomalaisille niistä tutuksi tuli yksi ja pelätty osasto - Dolinin hiihtoprikaati. Sen seurauksena alkoi tapahtumasarja, joka hakee vertaistaan talvisodassa.

Dolinin hiihtoprikaati oli lähinnä siperialaisista koottu puna-armeijan yhtymä talvisodassa. Sen komentajana oli eversti Vjatšeslav Dmitrievitš Dolin. Prikaati muodostettiin 3. helmikuuta 1940 Neuvostoliiton 9. armeijan kolmesta hiihtopataljoonasta ja sen tehtävänä oli edetä Kuhmon taisteluissa motitetun Neuvostoliiton 54. vuoristodivisioonan avuksi. Prikaati kärsi merkittävät tappiot ja sen tehtävä jäi käytännössä suorittamatta. Yhtymää on pidetty tietyssä mielessä eliittijoukkona, muun muassa sen hiihtotaidon ja hyvän varustelun perusteella. Hiihtoprikaati sai ensimmäisen taistelukosketuksen Hukkajärvellä Kuhmossa 2. helmikuuta, jolloin sen 34. hiihtopataljoona oli etenemässä kohti tavoitettaan. Seuraavan kolmen päivän aikana käydyissä taisteluissa Osasto Kekkosen onnistui työntää alueelleen edenneet neuvostojoukot takaisin valtakunnan rajan itäpuolelle.

Puna-armeijan hiihtoprikaatin kärkijoukot onnistuivat 10.–11. helmikuuta karkottamaan suomalaiskomppanian Hukkajoen alueella päästen etenemään Hamaravaaraan (yli 10 kilometrin päähän valtakunnan rajasta Suomen puolelle). 12. helmikuuta hiihtoprikaati jatkoi etenemistään lounaaseen useaan osastoon jakautuneena. Sen etenemisreitillä olleet, vähäiset suomalaisjoukot joutuivat vetäytymään. 13. helmikuuta prikaatin joukot saivat Kesselissä haltuunsa Jalkaväkirykmentti 27:n huoltotien. Suomalaiset aloittivat nopeasti vastatoimet tien avaamiseksi. 14. helmikuuta sääolot olivat erittäin ankarat pakkasen laskiessa jopa 40 asteeseen, joka johti neuvostojoukkojen vahvasti rasvattujen aseiden toimintahäiriöihin ja edisti näin suomalaisten toimintaa. Suomalaiset hyökkäsivät hiihtoprikaatin kärkipataljoonaa vastaan ja sitkeän taistelun jälkeen prikaatin puolustus romahti. Vetkon alueelle jäi lähes 400 kaatunutta neuvostosotilasta ja loput joukoista alkoivat hajaantua lähialueen metsiin ilman yhtenäistä johtoa. 15. helmikuuta kaksi päivää kestäneet taistelut johtivat prikaatin merkittäviin tappioihin ja suomalaiset olivat käytännössä estäneet sen etenemisen tavoitteeseensa. Lisäksi hiihtoprikaatin joukot olivat osin hajallaan pitkin laajaa taistelualuetta ja osin saarrettuna. Hiihtoprikaatin vielä toimintakykyisinä olevat joukot olivat hiljalleen vetäytymässä kohti Kesseliä. Päivän taisteluiden aikana suomalaisten onnistui motittaa lähes kaikki hiihtoprikaatin jäljellä olleet noin 700–800 sotilasta. 16. helmikuuta suomalaiset aloittivat ratkaisevan hyökkäyksen hiihtoprikaatin joukkoja vastaan. Pimeän turvin suomalaiset soluttautuivat neuvostojoukkojen asemiin. Neljä tuntia kestäneessä taistelussa puna-armeijan joukkojen puolustus murtui lopullisesti. Pakoon yrittäneet törmäsivät suomalaisten saartorenkaaseen ja taistelun lopputuloksena koko hiihtoprikaati oli käytännössä lyöty.

Neuvostoliiton 9. armeijan taistelukertomuksen mukaan Dolinin hiihtoprikaati tuhoutui saamatta kunniaa. Neuvostojoukkojen liikkumista taistelualueella oli haitannut merkittävästi heidän käytössään olleet huonot kartat, jotka johtivat toistuviin harhautumisiin. Kartat olivat sodan alussa jopa mittakaavaa 1:420000, jossa siis yksi sentti vastasi 4,2:ta kilometriä. Suomalaiset arvioivat lähes 1800-miehisen hiihtoprikaatin kärsineen noin 1700 miehen tappiot useasta eri syystä. Suomalaisjoukkojen paremman maastonkäyttötaidon ohella hiihtoprikaatin tuhoutumiseen johti mm. sen ylimmän johdon kaatuminen jo 12. helmikuuta ja joukkojen oleminen sen jälkeen ilman yhtenäistä johtoa. Suomalaiset arvioivat myös jopa 40 asteeseen laskeneen pakkasen yhdistettynä neuvostojoukkojen huonoon aseiden huoltamiseen (rasvan poistamisen laiminlyöminen) johtaneen aseiden toimimattomuuteen. Tämän lisäksi jopa neuvostojoukkojen käyttämän, kylmiin olosuhteisiin suunnitellun, asun arvioitiin johtaneen osaltaan joukkojen tuhoutumiseen: asun pään suojaksi tarkoitettu huppu esti vartiossa olevia sotilaita kuulemasta suomalaisjoukkojen lähestymistä.

Dolinin hiihtoprikaati -teos on selkeästi kirjoitettu. Tietokirjailija Väinö Monosen kirjoittama teos on sisällöltään erittäin informatiivinen. Dolinin hiihtoprikaati -teos sisältää useita sotaveteraanien kertomuksia, erilaisia tilastoja ja sotapäiväkirjaotteita, väri- ja SA-kuvia sekä värillisiä piirroskarttoja kuten myös laajan sisällys- ja lähdeluettelon. Monosen kirjoittama teos on hyvin yksityiskohtainen sisällöltään ja edustaa historiantutkimuksessa enemmän tieteellisempää tutkimustraditiota. Mukavan kokoinen tietoteos Dolinin hiihtoprikaatin vaiheista täyttää siten kiitettävän hyvin paikkansa sotahistoriakirjojen joukossa.

Lähteet
Dolinin hiihtoprikaati
Wikipedia