Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa (Artikkeli)

Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa
Kirjailija: Ville-Juhani Sutinen
Kuvittaja: Jarkko Lemetyinen
Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 2024
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 310

”Kansakuntien kohtalo riippuu niiden tavasta ruokailla.” (Jean Anthelme Brillat-Savarin, Maun fysiologia). Herkullinen ja yököttävä kattaus suurten diktatuurien jokapäiväistä elämää notkuvista pitopöydistä murhaaviin nälänhätiin. Millaista oli natsien arkiruoka? Miksi lihaa pidettiin Neuvostoliitossa tärkeänä? Oliko kommunistisella Kiinalla pakkomielle chiliin? Ville-Juhani Sutien esittelee kiinnostavasti ja runsaiden esimerkkien avulla, mikä oli ruoan, vallan ja nälän suhde totalitaarisissa maissa ja millainen se on yleisemmin yhteiskunnissa. Hänen ruokakulttuuria koskevat pohdintansa eivät jää pelkkään menneeseen ja nykyhetkeen vaan kurottavat myös tulevaan. Ruoka on tänäkin päivänä poliittista. Ja se saattaa olla sitä vielä enemmän tulevaisuudessa, kun sodat, pandemiat ja ilmastonmuutos vaarantavat sen saatavuuden.

Holodomor oli Ukrainan neuvostotasavallassa vuosina 1932–1933 raivonnut nälänhätä, jossa kuoli eri arvioiden mukaan 3–14 miljoonaa ukrainalaista. Erilaisia lukuja on esitetty muun muassa joukkotiedotusvälineissä ja julkisissa väittelyissä. Uhrien määrästä ei ole päästy yksimielisyyteen. Kansanmurhaksi tapahtuman on tunnustanut parikymmentä valtiota. Holodomor oli osa laajempaa, koko Neuvostoliittoa vuosina 1931–1934 koskenutta nälänhätää. Ukrainan nälänhätä oli kuitenkin pahempi johtuen useista poliittisista päätöksistä, jotka kohdistuivat suurimmaksi osaksi vain Ukrainaan.Vuosien 1932–1933 nälänhädästä vaiettiin Neuvostoliitossa perestroikaan saakka. Neuvostoliitossa vierailleet läntiset toimittajat eivät myöskään kertoneet tapahtuneesta länsimaissa. Anne Applebaum kuvaa holodomoria teoksessaan Punainen nälkä.

Nälänhädän taustalla oli Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin päätös maatalouden kollektivisoinnista vuonna 1929. Kommunistisen puolueen agitaattorit pakottivat maaseudulla talonpojat luopumaan maastaan, henkilökohtaisesta omaisuudestaan ja jopa asunnoistaan sekä luovuttamaan ne kolhoositiloille. Niin sanotut kulakit eli varakkaammat talonpojat ja kollektivisointia vastustaneet talonpojat karkotettiin. Kollektivisointi johti tuotannon laskuun, maaseutuelinkeinon sekaannukseen ja elintarvikepulaan. Se sai myös aikaan useita talonpoikaiskapinoita ja joissakin osissa Ukrainaa myös aseellisia kansannousuja. Nämä kapinat huolestuttivat Stalinia, sillä ne tapahtuivat alueilla, jotka olivat taistelleet Venäjän sisällissodassa Puna-armeijaa vastaan. Myös Ukrainan kommunistisen puolueen piirissä esiintynyt Neuvostoliiton maatalouspolitiikan vastustus huolestutti Stalinia. Stalin kirjoitti elokuussa 1932 politbyroon sihteeri Lazar Kaganovitšille: "Jos emme nyt toimi parantaaksemme Ukrainan tilannetta, voimme menettää Ukrainan."

Kaganovitš ehdotti Stalinille maatalouden kollektivisoinnin ja ukrainalaisten kansanmurhan yhdistämistä, jotta paikallisten kommunismin vastustus saataisiin murskattua. Kaganovitš oli itse syntynyt Ukrainassa. Syksyllä 1932 Neuvostoliiton politbyroo teki joukon päätöksiä, jotka laajensivat ja syvensivät nälänhätää Ukrainan maaseudulla. Ukrainan maatilat, kylät ja kokonaiset kaupungit asetettiin mustille listoille ja niiden elintarvikkeiden saanti estettiin. Talonpoikia kiellettiin poistumasta Ukrainan neuvostotasavallasta. Kasvavasta nälänhädästä huolimatta elintarvikkeiden pakkolunastuksia lisättiin, eikä alueelle toimitettu apua riittävästi. Lisäksi talvella 1932–1933 viranomaiset ja kommunistipuolueen virkailijoiden järjestäytyneet iskuryhmät pakkolunastivat talonpoikien ruokaa ja vähäisiä viljavaroja. Stalinin johtama kampanja johti katastrofiin. Keväällä 1933 Ukrainan kuolleisuus kohosi huippuunsa. Vuosina 1931–1934 koko Neuvostoliitossa kuoli nälkään vähintään 5 miljoonaa ihmistä, joista 3,9 miljoonaa oli ukrainalaisten väestötieteilijöiden tutkimusten perusteella ukrainalaisia. Poliisin arkistoissa on useita kuvauksia kannibalismista sekä laittomuuksista, varkauksista ja lynkkauksista. Joukkohautoja kaivettiin eri puolille maaseutua. Nälkä vaivasi myös kaupunkiväestöä, vaikka monet pystyivätkin selviytymään säännöstelykorttien ansiosta. Ukrainan suurimmissa kaupungeissa saattoi silti nähdä ruumiita kadulla.

Syynä holodomoriin ja nälänhätään koko Neuvostoliitossa voidaan nähdä myös yritys kerätä väkivalloin mahdollisimman paljon maaseudun voimavaroja samaan aikaan käynnistyneeseen teollistamisohjelmaan. Olihan Jevgeni Preobraženski julkaissut ohjelman, jossa vaadittiin taloudellisten voimavarojen siirtoa maaseudulta teollisuuteen eli primitiivistä sosialistista kasaantumista, jonka mallina oli Karl Marxin kuvaus teollisen kapitalismin synnystä Englannissa. Vuonna 1930 valtio pakko-otti 30 prosenttia Ukrainan sadosta. Vaikka sadot pienenivät, vuonna 1931 pakko-otto oli 41,5 %, mikä vei tuotantojärjestelmän sekasortoon. Viljelijät yrittivät kätkeä viljaa, ja kommunistinen puolue lähetti paikalle iskuprikaateja kiduttamaan viljelijöitä, jotta viljaa löydettäisiin. Tilanteen pahentuessa elokuussa 1932 Molotov raportoi politbyroolle, että ”todellinen nälänhädän uhka” on käsillä, mutta ehdotti silti viljan pakko-ottoa mihin hintaan hyvänsä. Kun ukrainalaisten siemenvilja otettiin holodomorin aikana valtion haltuun, Neuvostoliiton viljanvienti länsimaihin moninkertaistui.

Stalinin mukaan nälkä oli oikeudenmukainen rangaistus ”lakkoilusta ja sabotaasista” neuvostovaltaa vastaan. Viljan löytämiseksi naisten jalkoja ja hameita valeltiin paloöljyllä, ja sytytettiin ja sammutettiin toistuvasti. Kolhoosilaisia riisuttiin kylmään palelemaan, pakotettiin kuumille liesille ja valeteloitettiin. Tästä raportoineelle kuuluisalle kirjailijalle Stalin vastasi, että tämä väärinkäytös, ”pieni vika koneistossamme”, pitää selvittää, mutta tämä maataloustyöläisten lakko on sabotaasia neuvostovaltaa vastaan, ja sen vuoksi työläiset ja puna-armeija jäävät leivättä. Se, että ”sabotaasi oli näennäisen rauhanomaista” ei Stalinin mukaan muuttanut asiaa miksikään, eikä hän suostunut lähettämään elintarvikeapua, vaan vei pakko-otettua vehnää ulkomaille 1 800 000 tonnia, vaikka kommunistisen puolueen aluekomitea oli takavarikoinut jopa siemenviljan. Tavoitteista jääneille tiloille tehtiin öisiä iskuja, joissa jokainen taivuteltiin toteuttamaan tavoitteensa ja viimeisen tilallisen jälkeen aloitettiin uudestaan ensimmäisestä. Yli 125 000 ihmistä tuomittiin niin sanotun tähkälain perusteella sosialistisen omaisuuden varastamisesta, yleensä muutamasta pellolta otetusta vehnän- tai rukiintähkästä. Vähimmäisrangaistus oli kymmenen vuotta vankileirillä, ja 5 400 tuomittiin kuolemaan. Muistakin syistä maatyöläisiä vangittiin, esimerkiksi Balasevon vankilassa oli väkeä viisinkertaisesti vankipaikkoihin nähden. Ukrainalaisista joutui oikeuteen arviolta 15 prosenttia.

Ville-Juhani Sutinen on arvostettu ja palkittu kirjallisuuden moniottelija, jolta on julkaistu runokokoelmia, romaaneita, esseeteoksia ja tietokirjoja. Lisäksi hän on kääntänyt muun muassa Mark Twainia, Virginia Woolfia ja Leonard Cohenia. Sutinen on ollut Finlandia-ehdokkaana kahdesti; voitto tuli vuonna 2022 esseekokoelmalla Vaivan arvoista. Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa -teos on helppolukuista ja sujuvaa kieltä. Ville-Juhani Sutisen kirjoittama teos on sisällöltään todella informatiivinen, kertoen 1900-luvun diktatuureissa (muun muassa Neuvostoliitto ja Kiina) käytetyistä vallan ja nälän yhdistelmistä/metodeista totalitaristisen hallitsemisen keinoina. Ruualla on ollut 1900-luvun diktatuureissa aivan keskeinen osa vallan ja hallinnan välineenä. Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa -teos on tasapainoinen ja kokonaisuutena sopii kaikentasoisille lukijoille ja täyttää hyvin paikkansa historiantutkimusten joukossa.

Lähteet
Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa
Wikipedia