Mannerheim-ristin ritarit sodan jälkeen (Artikkeli)

Mannerheim-ristin ritarit sodan jälkeen (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

Mannerheim-ristin ritarit sodan jälkeen
Kirjailija: Jarkko Kemppi
Kustantaja: Reuna Publishing House Oy
Julkaistu: 2023
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 287

Mannerheim-ristin ritarit olivat rintamalla sankareita, ja heidän sotasaavutuksistaan on kirjoitettu lukuisia teoksia. Tässä kirjassa tarkastellaan heidän vaiheitaan sodan jälkeisessä yhteiskunnassa. Mitä tapahtui, kun tuli rauha? Normaalielämään sopeutuminen raskaiden sotavuosien jälkeen ei ollut helppoa. Sota jätti arpensa, ja monet joutuivat kokemaan myös halveksuntaa - “mitäs läksitte”.
Yhtään Mannerheim-ristin ritaria ei ole enää elossa. Aineistoa kuitenkin on paljon. Kirja perustuu ritareista kirjoitettuun materiaaliin, aiemmin tehtyihin haastatteluihin sanoma- ja aikakauslehdissä sekä Mannerheim-ristin ritareiden säätiön arkistoon. Teoksessa tuodaan tasapuolisesti esiin eri taustaisten ritareiden sodanjälkeisiä vaiheita, niin kenraaleiden kuin sotamiesten. Kirja valottaa myös Mannerheim-ristin ritareiden säätiön toimintaa sen perustamisesta nykypäivään.

Mannerheim-risti on suomalainen kunniamerkki. Mannerheim-ristin 1. ja 2. luokan ristit kuuluvat Vapaudenristin ritarikuntaan. Ritarikunnan sisäisessä järjestyksessä 1. luokan Mannerheim-risti on toisena Vapaudenristin Suurristin (VR SR) jälkeen. 2. luokan Mannerheim-risti on järjestyksessä neljäs. 1. ja 2. luokan väliin sijoittuu Vapaudenristin 1. luokka rintatähtineen. Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin jatkosodan aikana ja välittömästi sotien jälkeen 191 sotilasta. Puolustusvoimien komentajina toimi sotien jälkeen kolme Mannerheim-ristin ritaria: kenraalit Erik Heinrichs (1945), Kaarlo Heiskanen (1954–1959) ja Yrjö Keinonen (1965–1969). Viimeinen puolustusvoimien palveluksessa ollut ritari oli merivoimien komentajana vuosina 1966–1974 toiminut vara-amiraali Jouko Pirhonen. Ritariksi nimitettyjen keski-ikä oli 32 vuotta.

Axel Erik Heinrichs (s. 21. heinäkuuta 1890 Helsinki – k. 16. marraskuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen jääkäri, Mannerheim-ristin ritari ja jalkaväenkenraali. Peruskoulutuksensa sotilaan hän sai ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa, jossa hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella Preussin Jääkäripataljoona 27:n riveissä. Hänestä tuli jo sisällissodan aikana vuonna 1918 ylipäällikkö marsalkka Gustaf Mannerheimin luottomies. Talvisodassa ylipäällikkö marsalkka Mannerheim määräsi Heinrichsin johtamaan Karjalankannaksen puolustusta. Aseet vaikenivat 13. maaliskuuta 1940. Mannerheim nimitti Heinrichsin maavoimien komentajaksi heti talvisodan jälkeen ja kesäkuussa Yleisesikunnan päälliköksi. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Heinrichs komensi Suomen kaikkien aikojen suurinta sotatoimiyhtymää, yli 100 000 miehen Karjalan Armeijaa. Karjalan Armeija valtasi, Erik Heinrichsin johdolla, talvisodassa menetetyn Karjalan takaisin. Heinrichs siirrettiin takaisin Yleisesikunnan päälliköksi tammikuussa 1942 ja nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. Perusteluissa todettiin, että hän ”erikoisen suurella taidolla ja herpaantumattomalla tarmolla on johtanut sotatoimia Laatokan Karjalassa ja Aunuksessa”. Yleisesikunnan päällikön tärkeimpiä tehtäviä oli pitää yhteyttä Saksan Wehrmachtin edustajaan Päämajassa, kenraali Waldemar Erfurthiin. Tammikuussa 1942 Heinrichs matkusti Saksaan selvittämään saksalaisten ”talvikriisin” syitä. Tilanne oli kiristynyt huomattavasti saksalaisten rintamaosuudella Leningradin ympärillä. Saksalaiset esittivät suomalaisille hyökkäyksen jatkamista Itä-Karjalan Belomorskiin ja Muurmannin radan katkaisemista. Heinrichs piti hyökkäystä ylivoimaisena suomalaisten voimavaroihin nähden. Belomorskiin ei hyökätty kesällä 1942 eikä myöhemminkään. Heinrichs tapasi kolmannen matkansa aikana myös valtakunnankansleri Adolf Hitlerin.

Heinrichsille myönnettiin 1. luokan Mannerheim-risti 31. joulukuuta 1944 ”sodanaikaisista ansioistaan yleisesikunnan päällikkönä ja Karjalan sotaretken etevänä johtajana”. Hänen lisäkseen 1. luokan risti on myönnetty ainoastaan Mannerheimille. Tasavallan presidentti Mannerheim nimitti Heinrichsin seuraajakseen puolustusvoimain komentajana tammikuussa 1945. Uudella komentajalla oli edessään nippu ongelmia: Lapin sota, armeijan kotiuttaminen, miinanraivaukset, rajojen sotilaalliset järjestelyt. Lisäksi tuli niin sanottu asekätkentäjuttu, joka paljastui kevään 1945 aikana ja johti Heinrichsin sotilasuran päättymiseen kesällä. Sekä pääministeri Juho Kusti Paasikivi että kommunistien johtamien kansandemokraattien ministerit Mauno Pekkala ja Yrjö Leino olivat sitä mieltä, että Heinrichsin oli erottava. Myös presidentti Mannerheim suositteli sitä Heinrichsille, vaikka lupasi myös tukensa, jos tämä päättäisi jatkaa virassa. Heinrichs lähetti Mannerheimille kirjeen, jossa hän pyysi eroa. Hän oli silloin 55-vuotias.

Heinrichs nautti eronsa jälkeenkin laajaa arvostusta sotilaallisena asiantuntijana, ja hänen asiantuntemustaan käytettiin edelleen hyväksi. Hän kirjoitti valtiojohdon pyynnöstä ja käyttöön useita muistioita Suomen sotilaspoliittisesta asemasta vuosina 1945–1950. Huhtikuussa 1948 Heinrichs oli mukana YYA-sopimusta neuvottelevassa valtuuskunnassa Moskovassa. Hän myös avusti sodan aikaisen tiedustelupäällikön Aladár Paasosen kanssa Mannerheimia marsalkan muistelmien kirjoittamisessa Valmontissa Sveitsissä. Vuosina 1957 ja 1959 ilmestyi Heinrichsin kirjoittama kaksiosainen Suomen marsalkan elämäkerta Mannerheim Suomen kohtaloissa. Keväällä 1957 Heinrichs vihittiin Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi. Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs kuoli 16. marraskuuta 1965 Kivelän sairaalassa Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin Kulosaaren hautausmaalle. Kenraalin vanhin poika, vuonna 1923 syntynyt Martin Heinrichs oli mukana vapaaehtoisena jatkosodassa. Hän kävi Reserviupseerikoulun ja valmistui panssarintorjuntavänrikiksi. Vänrikki Heinrichs kaatui 3. maaliskuuta 1943 vihollisen konekiväärin luotiin.

FT Jarkko Kemppi (s. 1970 Joutseno) on sotahistoriaan erikoistunut suomalainen historiantutkija ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut noin 20 tietoteosta, joista valtaosa sotahistoriasta. Hän on Viron historian dosentti Itä-Suomen yliopistossa ja sotahistorian dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa. Joensuun yliopistossa historiaa opiskellut Kemppi väitteli tohtoriksi Viron suojeluskunnista vuonna 2000. Hän tutki sen jälkeen Viron urheiluhistoriaa, mutta on sittemmin erikoistunut Suomen sotahistoriaan liittyviin aiheisiin. Vapaana tutkijana Joensuussa toimiva Kemppi osallistuu työnsä ohessa Suomi–Viro-seuran, Lions klubin, Pohjois-Karjalan suojeluskuntien perinneyhdistyksen ja Joensuun Kokoomuksen toimintaan. Mannerheim-ristin ritarit sodan jälkeen -teos on selkeästi ja informatiivisesti kirjoitettu tietoteos Mannerheimristin ritareista sotien jälkeen. Jarkko Kempin kirjoittamassa teoksessa esitellään palkittujen taistelijoiden sotateitten päättymisen jälkeiset vaiheet tarkasti. Mannerheim-ristin ritarit sodan jälkeen -teos on siten hyvin yksityiskohtainen sisällöltään ja edustaa historiantutkimuksessa tieteellisempää tutkimustraditiota. Mukavan kokoinen tietoteos Mannerheim-ristin ritareiden elämästä sotien jälkeen täyttää siten kiitettävän hyvin paikkansa sotahistoriakirjojen joukossa.

Lähteet
Mannerheim-ristin ritarit sodan jälkeen
Wikipedia