Kuin lastu laineilla (Artikkeli)
Kriisi huipentui tammikuun lopussa vuonna 1918 sisällissotaan punaisten ja valkoisten välillä. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta. Venäjä tuki suomalaisia punaisia pääosin luovuttamalla punakaarteille aseita. Saksan armeija tuki valkoisia hyökkäyksellä Etelä-Suomeen, noin 13 000 sotilaan vahvuisin joukoin. Sodan ratkaisutaistelut käytiin Etelä-Suomen kaupungeissa maalis-huhtikuussa 1918; valkoiset joukot valtasivat Tampereen ja Viipurin, saksalaiset joukot valtasivat Helsingin ja Lahden. Punaisten hyökkäysvaihe helmikuussa 1918 päättyi lähes täydelliseen epäonnistumiseen. Sisällissota päättyi valkoisen Suomen ja Saksan armeijan voittoon. Venäjän valtakausi päättyi Suomessa, mutta maa siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksan hävittyä suursodan suomalaisten joulukuussa 1917 saama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningaskunnaksi; maan valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella.
Suomen kuningaskuntahanke eli hallitusmuotokiista oli Suomen itsenäistymisen ja keväällä 1918 käydyn sisällissodan jälkeen käyty poliittinen kamppailu maan tulevasta valtiomuodosta. Kuningaskuntaa kannattivat monarkistit, jotka pyrkivät saamaan Suomeen saksalaisen kuninkaan, Hessenin prinssi Friedrich Karlin. Monarkiahanke sidottiin poliittisesti Suomen ja keisarillisen Saksan väliseen yhteistyöhön, joten se kariutui Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Friedrich Karl ehdittiin valita eduskunnassa Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän ei koskaan ottanut asemaa vastaan ja ilmoitti joulukuussa 1918 kieltäytyvänsä siitä. Uuden monarkiaan perustuvan perustuslain säätäminen ei onnistunut, joten kuninkaanvaali suoritettiin vanhaan vuoden 1772 hallitusmuotoon vedoten. Ruotsin vallan ajalta peräisin olleiden vuoden 1772 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan katsottiin olleen voimassa Suomen perustuslakeina, kunnes tasavaltainen vuoden 1919 hallitusmuoto säädettiin.
Kaksikymmentäluvun alkaessa Suomi oli ollut itsenäinen valtio vasta hieman yli kaksi vuotta, ja maa oli äskettäin (vuonna 1918) käynyt sisällissodan. Sisällissodan aikainen jako punaisiin ja valkoisiin oli yhä käytössä. Oikeisto katsoi edustavansa yhteiskuntaa säilyttävää ainesta ja näki tämän asenteen puolueettomana, kun taas työväenliike koettiin hävittävänä aineksena. Pakon luopua monarkiasta oikeisto oli kokenut ankarana tappiona. Työväenliikkeen poliittisiin toimintaedellytyksiin heijastui 1920-luvun alkupuolella edelleen sisällissodan lopputulos. Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä vuonna 1920. Suomi sai entisen alueensa lisäksi Lapista Petsamon, joka yhdisti maan Jäämereen. Rauhasta huolimatta suhde itään koettiin koko 1920-luvun vaikeaksi. Vuoteen 1935 saakka harjoitettiin reunavaltiopolitiikkaa, joka tarkoitti Suomen, Puolan ja Baltian maiden välistä yhteistyötä Neuvostoliiton uhan neutraloimiseksi. Suomen lähialueilla käytiin heimosotia 1918–1922. Sodissa oli vapaaehtoisia mukana yhteensä noin 9 000. Heimoaatteen ajamiseksi syntyi erilaisia organisaatioita, kuten Karjalan Kansalaisliitto, Inkerin Liitto ja Akateeminen Heimoklubi. Tarton rauhansopimuksen solmimisen jälkeen Suomi luopui Itä-Karjalan valtaushaaveista, mutta levottomuus rajalla kuitenkin jatkui. Vuonna 1921 puhkesi Itä-Karjalan kansannousu neuvostovaltaa vastaan, johon Suomesta lähti taistelemaan noin 500 vapaaehtoista. Suomen mukaan kapinan syy oli ettei Neuvosto-Venäjä ollut luonut Tarton rauhansopimuksessa luvattua Itä-Karjalan itsehallintoa. Ahvenanmaan pyrkimykset liittyä Ruotsiin viilensivät Suomen ja Ruotsin välejä. Manner-Suomen ruotsinkieliset kannattivat laajan itsehallinnon myöntämistä Ahvenanmaalle. Asia siirtyi vuonna 1919 Kansainliiton käsiteltäväksi, ja vuonna 1921 tehdyn päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen.
Professori Juhani Suomi on maamme tärkeimpiä historiantutkijoita. Teoksissaan hän on tarkastellut erityisesti 1900-luvun Suomen keskeisimpiä poliittisia toimijoita ja tapahtumia. Professori Suomi on julkaissut laajan tutkimuksen Mannerheimin presidenttivuosista ja jo aikaisemmin suppeamman Risto Rytistä. Suomen kirjalliseen tuotantoon kuuluu lisäksi runsaasti Suomen ulkopolitiikkaa ja sen vaikuttajahahmoja käsitteleviä pienimuotoisempia tutkimuksia sekä poliittisen kulttuurin kritiikkiä sekä nimellään että nimimerkillä. Kuin lastu laineilla-teos on selkeästi kirjoitettu ja tuo havainnollisesti esille itsenäisen Suomen turvallisuuspolitiikan alkuvuodet. Suomen teoksen kattava lähdeaineisto antaa kuvan, miten on menetelty tilanteessa, jossa on uskottu tarvittavan ulkopuolisten valtioiden antamaa turvaa itsenäisyydelle. Professori Juhani Suomen kirjoittama Kuin lastu laineilla -teos edustaa historiantutkimuksessa tieteellisempää tutkimustraditiota. Kokonaisuutena kirja siis kuitenkin sopii kaiken tasoisille lukijoille, jotka ovat lukeneet Suomen historian peruskysymyksistä!
Kommentit
Lähetä kommentti