Epäpyhä liitto (Artikkeli)

Epäpyhä liitto (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

Epäpyhä liitto
Alaotsikko: Saksan ja neuvostoliiton yhteistyö 1922-1941
Kirjailija: Ari Rautala ja Antero Uitto
Kuvittaja: Tilla Larkiala
Kustantaja: Minerva
Julkaistu: 2023
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 536

Kun valtapolitiikka ohitti ideologian. Kattava historiateos maailmansotien välisestä ajanjaksosta, jolloin hylkiövaltioiden asemaan joutuneet Saksa ja Neuvosto-Venäjä löysivät toisistaan liittolaisen valtapyrkimyksilleen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venäjästä ja Saksasta tuli muun maailman silmissä hylkiövaltioita. Saksa sotaan syyllisenä ja hävinneenä osapuolena, Neuvosto-Venäjä kommunistivaltiona, jota kammoksuttiin lännessä. Aikaisemmista vihollisuuksistaan ja perinpohjaisista ideologisista eroavaisuuksistaan huolimatta Saksa ja Venäjä tekivät hämmästyttävän paljon poliittista, taloudellista ja sotilaallista yhteistyötä 1920-luvun alusta lähtien. Vuonna 1922 Sakasan ja Neuvostoliiton solmima Rapallon sopimus antoi Saksalle mahdollisuuden Versaillesin rauhansopimuksen vastaisesti kehittää asejärjestelmiään Neuvostoliiton alueella. Neuvostoliitto taas tarvitsi kipeästi uutta teknologiaa. Tämä johti sotilaalliseen yhteistyöhön, joka hyödytti molempia osapuolia ja kesti aina kesäkuuhun 1941 asti. Vuonna 1939 Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen salaisessa pöytäkirjassa maat jakoivat Itä-Euroopan etupiireihin. Molemmat maat onnistuivat valtaamaan etupiirinsä, joskaan puna-armeija ei onnistunut miehittämään Suomea. Kesäkuussa 1941 Hitler käynnisti operaatio Barbarossaksi kutsutun yllätyshyökkäyksen Neuvostoliittoon.

Neuvostoliiton ja Saksan suhteet pohjautuivat ennen toista maailmansotaa Rapallon sopimukseen, jolla Venäjä ja Saksa järjestivät keskinäiset suhteensa ajauduttuaan ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän intervention vuoksi heikkoon diplomaattiseen asemaan. Rapallon sopimus määritti Brest-Litovskin rauhan jälkeiset olosuhteet Neuvosto-Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton sekä Saksan kesken. Rapallon sopimuksen pohjalta Krestinski ja Stresemann allekirjoittivat 24. huhtikuuta 1926 vielä Berliinin sopimuksenkin, mikä sisälsi Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.

Neuvosto-Venäjä ja Saksa aloittivat yhteistyön 1920-luvulla. Venäläisille yhteistyö on tapa tuoda teknologiaa länsimaasta ja Saksalle Venäjä oli markkina, jolle se pystyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen myymään tuotteitaan, ml. teollisuuslaitosten rakentaminen. 1920-luvun lopulla Josif Stalinin ensimmäisessä viisivuotissuunnitelmassa vastaava toistui Yhdysvaltain kanssa, Yhdysvallat lainoitti Neuvostoliiton suurteollisuuden rakentamista ja yhdysvaltalaiset ja saksalaiset insinöörit johtivat laitosten rakentamista. 1920-luvulla Reichswehr ja puna-armeija tekivät myös salaista yhteistyötä, koska osa yhteistyöstä oli Saksalta kiellettyä Versailles’n rauhansopimuksen perusteella. Vastaavaa yhteistyötä Saksa teki ulkomaille siirrettyjen sotateollisuustehtaiden kautta Hollannissa (Fokker), Ruotsissa (Saabin edeltäjät) ja Suomessa (Ilmavoimien lentokonetehdas ja myöhemmin sukellusvenekehitys Turussa). Saksa kehitteli kutistettuja maavoimiaan ja kiellettyjä ilmavoimiaan. Reichswehr harjoitteli Neuvostoliitossa tavalla, mitä se ei Versailles’n rauhansopimuksen vuoksi voinut tehdä omalla alueellaan. Tämä harjoitustyö loi pohjaa uudenaikaiselle panssarisodalle. 

Vuonna 1922 lähetettiin saksalaisia sotilaita harjoittelemaan neuvosto-Venäjälle, joka koki hyötyvänsä saksalaisten harjoitusmenetelmien seuraamisesta. Noin vuoteen 1929 mennessä oli Kazaniin valmistunut harjoitusalue rajatulle määrälle saksalaisia panssarijoukkoja. Jotkut saksalaiset upseerit osallistuivat myös neuvostoliittolaisiin sotaharjoituksiin. Koulusta valmistui noin 30 saksalaista panssariupseeria. Neuvostoliittolaisista oppilaista kuuluisin lienee marsalkaksi ylennyt Semjon Krivošein ja saksalaisista panssarikenraalit Heinz Guderian sekä Erich Hoepner.

Yhteistyö Saksan kanssa päättyi, kun se ei enää ollut poliittisista syistä mahdollista Saksan korostaessa ideologista eroaan Neuvostoliittoon kansallissosialistisen puolueen:n tultua valtaan vuonna 1933. Molotov–Ribbentrop-sopimuksen liennytyskausi Saksan ja Neuvostoliiton välillä 1939–1940 johti muun muassa siihen, että Saksa esitteli avoimuuden eleenä Junkers 88 -syöksypommittajansa ja Neuvostoliitossa tämä johti määräykseen muuttaa korkealla lentävä Petljakov Pe-2 -hävittäjä syöksypommittajaksi, mikä oli selkeä virhe. Tämä kuitenkin kehitti Pe-2:n pommikoneeksi, joka oli toisen maailmansodan käytetyimpiä. 

Kriittiseksi Neuvostoliiton kannalta Saksan mahti kävi, kun Saksa ryhtyi järjestelemään Keski-Euroopassa rajoja uudelleen. Liitettyään Itävallan Anschlussilla 1938 maakunniksi itseensä Saksa alkoi vaatia lisäksi sudeettialueita Tšekkoslovakialta. Ison-Britannian pääministeri Neville Chamberlain ei ollut valmis tukemaan Tšekkoslovakiaa tehokkaasti Saksan sotilaallista uhkaa vastaan, minkä vuoksi Ranskakaan ei kyennyt panemaan tehokkaasti vastaan, vaan joutui suostumaan sudeettimaan luovutukseen Saksalle 1939, minkä seurauksena Tšekistä tuli lopulta Böömin ja Määrin protektoraatti ja Slovakia sai itsenäisyyden joutuakseen taloudellisesti kiinteäksi osaksi Saksan sotataloutta sekä ulkopolitiikkaa. Iso-Britannia, Ranska ja Saksa pitivät Neuvostoliiton syrjässä neuvotteluista, vaikka se oli 1935 ollut takaamassa Tšekkoslovakia turvallisuutta Saksan varalta. Neuvostoliitto ryhtyi 1939 valmistautumaan toiseen maailmansotaan.

Ennen Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyön lujittumista, länsivallat Iso-Britannia ja Ranska menettivät luotettavuutensa, solmimalla Münchenin sopimuksen, jonka Neuvostoliitto arveli olevan pyrkimys saada Saksa ja Neuvostoliitto vastakkain. Adolf Hitler käytti tilannetta taitavasti hyväkseen, solmimalla sopimuksen Stalinin kanssa, mikä mahdollisti Saksan voiton lännessä.  Koska Iso-Britannia ja Ranska eivät Neuvostoliiton näkökulmasta käyneet tehokkaasti sotilasneuvotteluja Neuvostoliiton kanssa 1939, hankki Neuvostoliitto lisäaikaa varustautumiseen Saksan vastaisen sodan varalle liittoutumalla Saksan kanssa 23. elokuuta 1939, mikä mahdollisti Saksalle hyökkäyksen Puolaan 1. syyskuuta 1939 ilman Neuvostoliiton väliintulon vaaraa. Neuvostoliitolle sopimus Saksan kanssa mahdollisti Viron, Latvian ja Liettuan yhdistämisen Neuvostoliittoon mahdolliseksi Saksan hyökkäyksen vastaanottoalueeksi, omalta ydinalueelta eteen työnnetyksi rintamaksi. Neuvostoliitto sai myös kolmasosan Puolan valtioalueesta.

Neuvostoliiton ja Saksan suhteet heikkenivät, kun vuoden 1940 lopulla Saksa osoittautui haluttomaksi tukemaan Neuvostoliiton pyrkimyksiä Itä-Euroopassa. Marraskuussa 1940 valtakunnankansleri Adolf Hitler ei myöntänyt ulkoasiainkansankomissaari Vjatšeslav Molotovin vierailun aikana lupaa Neuvostoliitolle käydä toista sotaa Suomen kanssa ja ottaa elokuun 1939 etupiirijaon hengessä myös Suomea haltuunsa. Keväällä 1941 Saksa ja Neuvostoliitto joutuivat vastakkain Jugoslavian kysymyksen vuoksi. Ranskan antauduttua 1940 Jugoslavia haki tukea Neuvostoliitosta solmimalla sen kanssa diplomaattisuhteet. Vaikka Jugoslavia Saksan painostuksen alla liittyi kolmen vallan sopimukseen 25. maaliskuuta, hyökkäsi Saksa 6. huhtikuuta 1941 Jugoslaviaan tukeakseen kreikkalaisten vastarinnan pysäyttämää Italian armeijaa. Käytännössä Neuvostoliitto ei pystynyt auttamaan Jugoslaviaa lyhyen sodan aikana. Aamuyöllä 22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi tuhansia kilometrejä leveällä rintamalla Neuvostoliittoon.

Eversti evp Ari Rautala (s. 1954) on julkaissut useita sotahistoriaa käsitteleviä teoksia. Helsinkiläinen Rautala toimi sotilasurallaan mm. Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentajana. Ennen siirtymistään reserviin hän palveli Moskovassa, jossa opiskeli kaksi vuotta Venäjän Yleisesikunta-akatemiassa ja työskenteli puolustusasiamiehenä Suomen Moskovan-suurlähetystössä. Hän julkaissut mm. teokset Jatkosota Stalinin kanavalla ja Aseveljet korpisodassa. Antero Uitto (s.1944) on insinööri ja tietokirjailija. Hän harrastaa kirjojen keräilyä ja on Bibliofiilien seuran jäsen. Uitto on toimittanut salanimellä Antero Kautto teokset Stalinin istunnot ja Puna-armeijan marssiopas Suomeen sekä omalla nimellään teokset Talvisota Puna-armeijan silmin ja Punalaivaston väyläoppaat Haminasta Hankoon 1954-1988. Epäpyhä liitto -teos on tasapainoinen, mukaansa tempaava ja kokonaisuutena sopii kaiken tasoisille lukijoille. Kokonaisesitystä Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyöstä vuosina 1922-1941 ei ole aikaisemmin suomeksi julkaistu. Epäpyhä liitto -teos on ainutlaatuinen teos historian ystäville. Uiton ja Rautalan teos edustaa aihepiirinsä tarkkaa tieteellisempää tutkimustraditiota ja täyttää erittäin hyvin paikkansa historiantutkimusten joukossa.

Lähteet
Epäpyhä liitto
Wikipedia