Kentälle jääneet (Artikkeli)

 Kentälle jääneet (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kentälle jääneet
Alaotsikko: Kannaksella 1944 kadonneita sotilaita ja heidän etsintänsä
Kirjailija: Slava Skokov ja Mikko Porvali
Kuvittaja: Jussi Karjalainen
Kustantaja: Otava
Julkaistu: 2023
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 644

Ajankohtainen historiateos sodassa kadonneista suomalaissotilaista ja ponnistuksista heidän löytämisekseen. Kannaksen suurhyökkäyksessä kesällä 1944 katosi tuhansia suomalaissotilaita. Perääntyessä kaatuneet jäivät puna-armeijan haltuun. Osa heistä päätyi joukkohautoihin, osa jäi maastoon. Kadonneiden palauttaminen Suomeen aloitettiin 1990-luvulla. Merkittävimpiä sotavainajien etsijöitä on Karjalan Valli, sota-arkeologiaan erikoistunut venäläisryhmä. Se on löytänyt 135 suomalaista sankarivainajaa, joista jo puolet on tunnistettu DNA-testein. Karjalan Vallin johtaja Vjatšeslav Skokovin ja sotahistorioitsija Mikko Porvalin teos kulkee kahdessa ajassa, jatkosodassa ja vainajien etsinnöissä.

Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Jatkosotaa käytiin Suomen rintamalla samaan aikaan kun Saksa toteutti operaatio Barbarossan nimellä tunnettua laajaa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomen rintama oli jaettu saksalaisten ja suomalaisten joukkojen kesken siten, että suomalaiset olivat vastuussa eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta. Suomen ja Saksan välillä oli voimassa Antikomintern-sopimus 25. marraskuuta 1941 alkaen. Aluksi suomalaiset ja saksalaiset joukot menestyivät ja etenivät pitkälle Neuvostoliiton alueelle. Jatkosodan alussa Suomen armeija eteni Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941. Suomi otti haltuunsa Moskovan rauhassa menettämänsä alueet Karjalankannaksella ja Laatokan karjalassa. Suomen armeija ylitti talvisotaa edeltäneen rajan siten, että mutkaista rajaa oikaistiin puolustuksen kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi. Suomalaiset pysähtyivät Stalinin linjalle Leningradin pohjoiselle puolustusvyöhykkeelle, Karjalan linnoitusalueelle syyskuun alussa taistelujen laantuessa enimmäkseen asemasodaksi. Tällöin suomalaisjoukot pidättäytyivät ylipäällikkö Mannerheimilta saamansa ehdottoman käskyn mukaisesti kaikilta sotatoimilta Leningradia vastaan. Vähitellen maailmansota kuitenkin söi Saksan voimia ja Neuvostoliitto alkoi edetä kaikilla rintamilla, myös Suomen suunnalla. Vuoteen 1944 mennessä sota oli muuttunut suomalaisten osalta katkeriksi puolustustaisteluiksi. Taisteluissa kesällä 1944 suomalaiset joutuivat perääntymään taistellen Etelä- ja Länsi-Kannakselta. Lisäksi Suomi joutui vetäytymään Itä-Kannakselta Moskovan välirauhansopimuksen tultua voimaan syksyllä 1944. Sota päättyi torjuntavoittoon kesän lopulla vuonna 1944. Vaikka aselevon oli sovittu astuvan voimaan 4. syyskuuta 1944 kello 07.00, lopetti Neuvostoliitto sotatoimet vasta vuorokautta myöhemmin 5. syyskuuta. Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1944 ja se vahvistettiin Pariisin rauhassa 1947. Jatkosodan rauhanehtoihin kuului saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta, mikä johti Lapin sotaan Saksaa vastaan.

Puna-armeija lopetti Jatkosodan asemasotavaiheen suurhyökkäyksellä Karjalankannaksella 9. kesäkuuta 1944 ja kaksi viikkoa myöhemmin Maaselän suunnalla. 10. kesäkuuta, neljä päivää Normandian maihinnousun jälkeen, Yhdysvallat julisti Suomen ja sen johtajien olevan saksanmielisiä ja pyysi lähettiläs Procopétä poistumaan maasta. Suurhyökkäyksen alettua Neuvostoliitto vastasi Suomen rauhantiedusteluihin vaatien ehdotonta antautumista. Neuvostoliiton tykistökeskitykset ja ylivoima mursivat suomalaisen puolustuksen (Valkeasaaressa 10. kesäkuuta 1944). VT-linja (Vammelsuu–Taipale) murtui Kuuterselässä 14. kesäkuuta ja Viipuri vallattiin suomalaisilta lähes taisteluitta 20. kesäkuuta. Samana päivänä tehtiin Elisenvaaran asemalle sodan tuhoisin lentopommitus, jossa kuoli yli sata, ja loukkaantui yli 300 henkeä. Karjalan kannaksella Suomen armeijan rintamaorganisaatio kesti kuitenkin etulinjan suuriakin menetyksiä, jos tykistön tulenjohto, panssarintorjunta ja konetuliaseitten verkko vain säilyivät. Etulinjasta luvatta jopa yksiköittäin irtautuvat joukot olivat kuitenkin suomalaisille ongelma, joka vaikutti suuresti taistelun lopputulokseen. Valkeasaaresta on Viipuriin noin sadan kilometrin matka, jonka taittamiseen puna-armeija käytti kymmenen päivää. Vaikka suomalaisten vetäytymisvauhti oli siten keskimäärin noin kymmenen kilometriä päivässä, mitä voidaan pitää sotilaallisesti onnistuneena suorituksena, manööveri aiheutti suomalaisille suuria ongelmia. Ongelmat ilmenivät muun muassa Viipurin nopeana menetyksenä ja karkuruutena. Neuvostoarmeijan viivyttäminen mahdollisti toisaalta lisäjoukkojen hallitun siirron Kannaksen rintamalle.

Puolustustaistelussa suomalaisten tukena oli myös saksalaisia joukkoja. Erityistä merkitystä Kannaksen torjuntataisteluille on sanottu olleen Saksan jo aikaisemmin toimittamalla panssarintorjunta-aseistuksella, koska suomalaisten käytössä ollut pst-tykistö ei ollut tehokas neuvostojoukkojen uusimpia Klim Vorošilov ja Josif Stalin -panssareita vastaan. Kannaksen puolustustaistelun taistelulennoista suoritti lyhyen aikaa hyvin merkittävän osan saksalainen Lento-osasto Kuhlmey, erityisesti maataistelukoneita, huoltoyhteyksiä ja huoltoa vastaan suunnatuin iskuin, mutta materiaalinen ilmaherruus oli venäläisten. Yleisimmän arvion mukaan kenttätykistön taitava keskittäminen ja hyvä yhteistoiminta sitkeästi taistelleen jalkaväen kanssa auttoivat suomalaisia ainoina toisessa maailmansodassa pysäyttämään Neuvostoliiton strategisen suurhyökkäyksen Talin–Ihantalan taistelussa 25. kesäkuuta – 9. heinäkuuta 1944, Äyräpäässä–Vuosalmella ja Viipurinlahdella. Joidenkin historioitsijoiden mielestä Saksan tuki oli torjuntataistelun onnistumiselle ratkaisevan tärkeää. Suomella oli kesän 1944 torjuntataisteluissa käytössä 14 jalkaväkidivisioonaa, seitsemän prikaatia ja panssaridivisioona. Puna-armeija käytti Suomen rintamalla yhteensä 54 divisioonaa, 11 jalkaväkiprikaatia ja seitsemän linnoitusalueen joukkoja eli yhteensä 68 yhtymän verran joukkoja, yhteismäärältään noin 605 000 miestä, joiden taisteluvälineistö oli ylivoimainen. Suomalaisten kokonaistappiot olivat Kannaksella noin 44 500 ja Itä-Karjalassa noin 19 500 miestä kaatuneina ja haavoittuneina, Puna-armeijan tappiot olivat vähintään 96 400 miestä.

Slava Skokov on pietarilainen ydinfyysikko. Hän johti Karjalan Valli -ryhmää vuodesta 1997. Vuonna 2022 ryhmä joutui keskeyttämään toimintansa ja Skokov siirtyi Suomeen. Mikko Pietari Porvali (s. 15. huhtikuuta 1980 Petäjävesi) on suomalainen kirjailija, juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian tutkija. Porvali on ammatilliselta koulutukseltaan poliisi ja akateemiselta koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Porvali on kirjoittanut useita sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja, jotka ovat keskittyneet etenkin toisen maailmansodan aikaiseen tiedustelu- ja vakoilutoimintaan. Hänen teoksensa Operaatio Hokki oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2011. Aiemmin häneltä on ilmestynyt jatkosodan tiedustelukoulutuksesta kertova, kiitetty ja keskustelua herättänyt Vakoojakoulu sekä suomalaispojan matkasta Ranskan rannikon taisteluihin kertova Kaatunut Normandiassa. Syksyllä 2012 ilmestynyt Salainen tiedustelija syvensi entisestään lukijoiden tietämystä sodanaikaisesta vakoilutoiminnasta. Kentälle jääneet -teos on sopivan lennokasta ja helppolukuista kieltä. Skokovin ja Porvalin kirjoittama teos on sisällöltään informatiivinen ja kesän 1944 tapahtumat ja kentälle jääneet sankarivainajat on tuotu sopivan elävästi esille. Skokovin ja Porvalin teos kulkee kahdessa ajassa, jatkosodan kesässä 1944 ja vainajien etsinnöissä nykypäivänä. Kentälle jääneet teoksessa yhdistyy siten sujuvasti henkilö- ja sotahistoriatiedon yhdistelmä, edustaen kuitenkin historiantutkimuksessa enemmän kuvailevampaa tutkimustraditiota. Skokovin ja Porvalin kirjoittama Kentälle jääneet -teos täyttää siten hyvin paikkansa sotahistoriakirjojen joukossa.

Lähteet:
Kentälle jääneet
Wikipedia