Tehtävä Laatokalla (Artikkeli)

Tehtävä Laatokalla (Artikkeli) 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tehtävä Laatokalla
Alaotsikko: Italian, saksan ja suomen laivasto-osasto 1942
Kirjailija: Ville Vänskä
Kuvittaja: Mika Sammalvehrä
Kustantaja: Otava
Julkaistu: 2023
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 236

Vakuuttava historiateos aseveljien laivastosta jatkosodan Laatokalla. Kesällä 1942 Laatokalle syntyi historian merkittävin sisävesilaivasto, joka koostui saksalaisista, italialaisista ja suomalaisista aluksista. Mistä oli kyse? Neuvostoliitto huolsi piiritettyä Leningradia vesitse, ja aseveljien tavoitteena oli katkaista sen huoltoyhteydet. Laatokalle siirrettiin miinaveneitä, tykkilauttoja ja torpedoveneitä.
Merisodankäynnin asiantuntijan teos kertoo vähän tunnetusta sotahistoriasta: suomalais-saksalais-italialaisesta yhteistoiminnasta, iskuista Neuvostoliiton saattueita vastaan ja Suhon majakkasaaren valtausyrityksestä.

Laatokan laivastoa ryhdyttiin perustamaan uudelleen suomalaisten joukkojen saavuttua Laatokalle jatkosodan alussa. Läskelään perustettiin 2. elokuuta 1941 komentopaikka, ja jo 6. elokuuta mennessä Laatokalle oli siirretty 150 moottorivenettä, kaksi miinanlaskijoiksi muutettavaa hinaajaa ja neljä höyrylauttaa. Alukset varustettiin 47 mm:n tykeillä ja konekivääreillä. Laatokalle perustettiin myös muutamia rannikkopattereita. Maavoimien edetessä perustettiin vallattuihin kaupunkeihin uusia tukikohtia. Laivaston komentopaikka siirrettiin Sortavalaan, ja Lahdenpohjan satamasta tuli laivaston tärkein tukikohta. Kesällä 1942 Laatokalle luotiin Italian laivaston moottoritorpedovenelaivueesta, Saksan laivaston miinaveneistä ja Suomen laivaston moottoritorpedovene Sisusta Laivasto-osasto K. Lisäksi Laatokalle muodostettiin Saksan ilmavoimien Einsatzstab Fähre Ost. Laivasto-osastot toimivat Laatokalla aina jäiden tuloon, jolloin italialaisten ja saksalaisten toiminta Laatokalla päättyi. Suomi osti osan ulkomaisista aluksista. Vuoden 1942 jälkeen suomalaisten valtaamalla osalla Laatokkaa toimi vain suomalaisia aluksia. Moskovan välirauhan mukaisesti Laatokasta tuli Neuvostoliiton sisävesistö, ja Suomen Laatokan laivaston toiminta ei ollut enää näin mahdollista.

Laivasto-osasto K oli jatkosodan aikana syksyllä 1942 Laatokalla toiminut suomalais-saksalais-italialainen sotatoimiyhtymä. Laatokan Rannikkoprikaatin komentaja eversti Eino Järvinen laati keväällä 1942 muistion, jossa kaavailtiin laivastoyksiköiden siirtämistä Laatokalle. Kenraaliluutnantti Paavo Talvela vei idean eteenpäin Saksaan OKW:ssä yhteysupseerina ollessaan. Ajatus sopi saksalaisille, jotka suunnittelivat syyskuulle ”Pietarin motin” purkamiseen tähtäävää hyökkäystä. 17. toukokuuta 1942 muodostettiin ylipäällikkö Mannerheimin käskyllä Laivasto-osasto K, jonka komentajaksi määrättiin komentajakapteeni Kalervo Kijanen. Osasto alistettiin operatiivisesti Laatokan Rannikkoprikaatin komentajalle, ja sen vahvuuteen kuului neljä saksalaista KM-rannikkomiinavenettä, neljä italialaista MAS-moottoritorpedovenettä ja suomalainen moottoritorpedovene Sisu. Lisäksi Laatokalle tuotiin 21 Saksan ilmavoimien Luftwaffen raskasta Siebel-taistelulauttaa ja yhdeksän keveämpää alusta, sekä 2 323 miestä, joista muodostettiin Einsatzstab Fähre Ost (EFO) johtajanaan everstiluutnantti Fritz Siebel. Operatiivisen toiminnan osalta yksikkö oli alistettu Laatokan Rannikkoprikaatin komentajan johtoon. Partiointi suomalaisista tukikohdista aloitettiin Etelä-Laatokalla 14. elokuuta 1942. Syksyn aikana alukset upottivat venäläisiä sota-aluksia ja yhden huoltoproomun sekä miinoittivat kahdesti Leningradin saattuereittiä. Lähestyvä talvi lopetti Laatokan operaatiot kokonaan, Italia myi moottoritorpedoveneet Suomelle ja ne siirrettiin Suomenlahdelle, ja myös saksalaiset lautat kuljetettiin pois Laatokalta.

Ville Vänskä (s. 1974) on merivoimien upseeri. Hän on intohimoinen merihistorian harrastaja ja on julkaissut aiemmin kirjoja merisodankäynnin historiasta ja nykyajasta. Tehtävä Laatokalla on mukavan kokoinen sotashistoriateos. Tulivoimaisten saksalaisten tykkilauttojen käyttö piti perustua ennen kaikkea yllätykseen. Tässä ei kuitenkaan kertaakaan onnistuttu Laatokalla. Aina lokakuun 1942 lopulle asti kestäneen monikansallisen laivastotoiminnan tulokset jäivät kuitenkin pieniksi, eikä piiritetyn Leningradin huoltoyhteyksiä saatu katkaistua. Kaikkein vaatimattominta menestys oli jatkuvista teknisistä ongelmista kärsineillä ja alati telakalle korjaukseen joutuneilla saksalaisilla KM-rannikkomiinaveneillä. Veneet  onnistuivat lopulta laskemaan vain yhden miinoitteen ja senkin eri paikkaan kuin suunniteltiin. Italialaisen MAS-moottoritorpedovenelaivueen noin kaksikymmentä partiomatkaa Laatokalla tuottivat sen sijaan materiaalista menestystä. Joidenkin kirjattujen upotusten ja vihollisalusten luokitusten osalta esiintyy kuitenkin poikkeamia verrattuna venäläiseen sodanjälkeiseen historiankirjoitukseen. Saksalaiset Siebel-taistelulautat aiheuttivat myös joitakin tappioita Neuvostoliiton Laatokan laivastolle. Lisäksi alkujaan ilmatorjuntalaveteiksi suunnitellut tykki- eli taistelulautat saivat aikaan lukuisia vihollisen lentokoneen pudotuksia, aiheuttaen tuntuvia tappioita neuvostoilmavoimille. Siebel-tykkilauttalaivueen ja MAS-moottoritorbedoveneiden kautensa päätteeksi lokakuussa suorittama Suhon saaren valtausyritys taas oli suomalaisesra näkökulmasta täysin tarpeetonta verenvuodatusta – operaatiolla saavutetut hyödyt eivät vastanneet siinä syntyneitä menetyksiä. Tiivistettynä Laivasto-osasto K:n ja tykkilauttojen onnistuneen käytön edellytys olisi ollut ehdottomasti yllätys, mutta tässä ei missään vaiheessa onnistuttu. Tehtävä Laatokalla teoksen teksti ja kuvitus ovat hyvin tasapainossa ja tukevat teoksen lukemista. Kokonaisuutena teos sopii kaiken tasoisille lukijoille: havainnollisuudessaan, selkeydessään ja yleistajuisuudessaan myös sotahistoriaan perehtymättömille.

Lähteet
Tehtävä Laatokalla
Wikipedia