Helsinki 1944 (Artikkeli)

Helsinki 1944 (Artikkeli) 

 

 

 

 

 

 

 

 

Helsinki 1944
Alaotsikko: Taistelu pääkaupungista
Kirjailija: Ville Jalovaara
Kustantaja: SKS Kirjat
Sarja: Kirjokansi
Julkaistu: 2023
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 356

Miksi Neuvostoliiton suurhyökkäys Helsinkiin epäonnistui? Helsinkiläiset viettivät 6. helmikuuta 1944 talvista sunnuntai-iltaa, kun kaupungin sireenit alkoivat soida ilmahälytyksen merkiksi. Stalin oli määrännyt Neuvostoliiton ilmavoimat aloittamaan massiivisen pommituskampanjan, jonka tarkoitus oli pakottaa Suomi irti sodasta Kremlin sanelemilla ehdoilla. Pian maan pääkaupungista olisivat jäljellä vain rauniot. Stalinin suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut. Moni suurkaupunki tuhoutui lähes kokonaan toisen maailmansodan valtavissa pommituksissa, mutta Helsinki pelastui vastoin kaikkia odotuksia. Miten pääkaupunki oikein selvisi siihen kohdistuneesta massiivisesta hyökkäyksestä?

Helsingin suurpommitukset olivat jatkosodassa helmikuussa 1944 Neuvostoliiton suorittamat kolme massiivista suurpommitusta Helsinkiin. Niiden tavoitteena oli murtaa suomalaisten puolustustahto ja pakottaa suomalaiset rauhaan. Pommitukset toteutettiin 6.–7., 16.–17. ja 26.–27. päivien välisinä öinä. Josif Stalin oli saanut Teheranin konferenssissa vuonna 1943 Yhdysvaltain ja Ison-Britannian edustajilta luvan massiivisiin pommituksiin, joilla Suomi pakotettaisiin irtaantumaan sodasta Saksan rinnalla ja suostumaan Neuvostoliiton rauhanehtoihin. Ensimmäinen pommitusyö oli tuhoisin. Ensimmäiset pommit putosivat kello 19:23. Noin 350 pommia putosi keskustan alueelle ja noin 2 500 pommia Helsingin ympärille. Kaikki, myös mereen pudotetut, yhteenlaskettuina pommeja oli noin 6 990 kappaletta. Pommitukseen osallistui yhteensä noin 730 puna-armeijan pommikonetta. Pommitus tapahtui kahdessa aallossa, 6. helmikuuta kello 18:51–21:40 ja 7. helmikuuta kello 00:57–04:57.Ilmatorjunta oli sangen tehokasta olosuhteisiin nähden. Ilmatorjunta ampui 122 sulkua, kevyt ilmatorjunta ampui yhteensä 2 745 laukausta ja raskas ilmatorjunta 7 719 laukausta.Pommituksessa sai surmansa runsaat sata ja haavoittui noin 300 henkilöä. Rakennuksia tuhoutui tai vaurioitui yli 160 kappaletta. Henkilöuhrien suuri määrä muihin pommituksiin nähden selittyy ehkä osittain sillä, että hyökkäys oli paljon voimakkaampi kuin osattiin odottaa; lisäksi pahana haittana juuri tärkeimmällä eli eteläisellä torjuntasuunnalla oli se, että Santahaminan johtopatterin tulenjohtokone oli sattumoisin korjattavana, joten patteriston täyttä tehoa ei voitu maksimaalisesti hyödyntää. Samoin etupäässä ilmajohtojen varassa olleet puhelinyhteydet katkeilivat johtojen kärsiessä pommituksista; seuraavaan hyökkäykseen mennessä viestintäjohtoja olikin saatu jo vedettyä maakaapeleina ja radiokalustoa oli pystytty saksalaisten avulla oleellisesti parantamaan.

Ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen kaupungin avuksi saapui saksalainen komennuskunta, 1./JG 302, jonka kalustona oli 12 Messerschmitt Bf 109 G-6 -konetta. Malmin lentokentältä operoiden saksalaishävittäjät ampuivat alas yhteensä neljä viholliskonetta kahden viimeisen hyökkäysyön aikana suomalaisten ilmatorjuntapatteristojen yhteydessä olevien valonheitinten avustamina. Normaali ilmatorjunta pudotti kaksi neuvostokonetta ja ampui 184 sulkua. Eriteltynä raskas ilmatorjunta ampui 12 238 ja kevyt ilmatorjunta puolestaan 5 709 laukausta. Nyt myös Santahaminan tulenjohtokone oli saatu korjattua ja patteristo ampuikin tarkkaa seuranta- eli tuhoamisammuntaa tutkansa avulla.Toinen muutos sitten ensimmäisen suurpommituksen oli se, että suuri osa kaupungin asukkaista oli poistunut vapaaehtoisesti kaupungista maalle ja kaupunkiin jääneet asukkaat olivat valmistuneet suojautumaan. Tämä pienensi henkilövahinkoja tuntuvasti. Lisäksi Vuosaareen oli pystytetty runsaasti kokkoja, jotka hyökkäyksen alettua sytytettiin palamaan. Täten luotiin vaikutelma, että kaupunki oli idempänä kuin se todellisuudessa olikaan. Tätä tehostettiin vielä sillä, että kaupungin länsiosan valonheittimet pidettiin sammutettuina. Lisäksi Vuosaareen oli sijoitettu erityinen hämäyspatteri ”Pommi” joka tulitti mahdollisimman tiheästi. Tuloksena moni pommikone hyökkäsi autioon Vuosaareen ja pommit pudotettiin metsiin.Tällä kertaa pommittaneita koneita oli 383 kappaletta. Kaupunkiin, merelle ja kaupungin läheisyyteen pudotettuja pommeja oli yhteensä 4 317 kappaletta. Kaupungin alueelle niistä osui vain noin sata. Ilmahälytys kaupungissa annettiin kello 20:12. Pommitukset tulivat jälleen kahdessa aallossa: 16. helmikuuta kello 20:12–23:10 ja 23:45 eteenpäin jatkuen aina 17. helmikuuta kello 05:49 asti. Ensimmäisessä aallossa pommikoneet pyrkivät keskitettyyn pommitukseen lähestyen Helsinkiä eri suunnista. Toisessa aallossa ADD:n koneet pyrkivät tuhotehtäviin muutaman koneen ryhmissä, lähestyen Helsinkiä idästä. Kuten ensimmäisen pommituksen yhteydessäkin, Helsingin puolustus oli hälytetty. Suomen radiotiedustelu sai tiedon ja varoitti ADD:n lentokoneista tunti ja 40 minuuttia ennen hyökkäyksen alkua. Ilmavalvonta antoi puolestaan varoituksen 49 minuuttia ennen h-hetkeä. Ilmatorjunta sai tutkaansa ensimmäiset koneet 34 minuuttia ennen pommituksen alkua. Tässäkin kohdin Malmille sijoitettu kaukotutka oli avainasemassa.Tällä pommituskerralla henkilövahingot olivat huomattavasti pienemmät. 25 henkilöä kuoli ja 29 haavoittui. Rakennuksia tuhoutui 27 kappaletta ja vaurioitui 53 kappaletta.

26. helmikuuta iltapäivällä havaittiin Helsingin yllä tiedustelukone, mikä enteili hyökkäystä. Vallinnut kirkas sääkään ei tällä kertaa olisi puolustajien eduksi. Taas aikaisimmat havainnot saatiin radiokuuntelulla.Viisi minuuttia myöhemmin, pääasiassa lotista koostuva, pitkin Suomenlahtea levitetty ilmavalvonta antoi varoituksen saapuvista pommikoneista. Kaupungissa pantiin toimeen niin sanottu hiljainen hälytys, kuten ennenkin hyvissä ajoin ennen pommituksia. Tämä merkitsi sitä, että katuvalot sammutettiin, raitiovaunu- ja junaliikenne pysäytettiin, ja jopa radiolähetykset katkaistiin, jotta vihollisen olisi vaikeampi löytää kohteeseensa. Toinen tarkoitus hiljaisella hälytyksellä oli se, että kaupunkilaiset tiesivät varautua tulevaan vaaraan entistä paremmin. Tällä kertaa Vuosaaressa oli myös kiivaasti tulittava raskas ilmatorjuntapatteri lisäämässä hämäystä.Ensimmäiset venäläiset pommikoneet joutuivat ilmatorjunnan tutkaseurantaan 25 minuuttia ennen pommituksen alkua, noin kello 18:30. Minuuttia myöhemmin yöhävittäjät nousivat ilmaan Malmin kentältä. Muutaman minuutin päästä myös ilmatorjunnalle oli annettu hälytys, ja kaupungissa oli annettu ilmahälytys noin kello 18:45. Ilmatorjuntapatterit alkoivat tulittaa noin kello 18:53 ampuen sulkuja. Kello oli 19:07 ensimmäisten pommien pudotessa kaupungin kamaralle.Tämä viimeinen taistelu Helsingistä poikkesi muutenkin kahteen aikaisempaan verrattuna. Taistelu kesti yhtäjaksoisesti 11 tuntia ja jakaantui kolmeen vaiheeseen: illan rynnäkkövaihe, yön uuvutusvaihe ja aamuyön loppurynnistysvaihe. Illan rynnäkkövaihe kesti neljä tuntia, jonka aikana ADD yritti jälleen keskitettyä hyökkäystä. Osa koneista pääsi pudottamaan pomminsa kaupunkiin. Yön uuvutusvaiheessa ADD:n rynnäkkökoneet yrittivät lamauttaa ilmatorjunnan, mutta tässä vaiheessa hyökänneet lentokoneet onnistuttiin poikkeuksetta torjumaan. Aamuyöllä vihollinen yritti suurilla pommikonemuodostelmillaan päästä kaupungin päälle, mutta lähes kaikki koneet saatiin käännytettyä pois tykistötulella ja yöhävittäjien häirinnällä. Taistelu ja sen myötä ilmahälytys kaupungissa päättyi noin kello 6:30.Tuhot olivat suurin piirtein samaa luokkaa kuin toisen suurpommituksen jälkeen, vaikka tämä taistelu olikin ollut massiivisempi. Pommien seurauksena kuoli 21 henkeä ja haavoittui 35. Rakennuksia tuhoutui 59 ja vahingoittui 135. Raskas ilmatorjunta ampui 14 240 laukausta ja kevyt ilmatorjunta puolestaan 4 432 laukausta. Yhden yön ammustarvikekulutus oli noin 25 rautatievaunullista.Tällä kertaa Helsinkiä oli pommittamassa 896 konetta, jotka pudottivat 5 182 kappaletta pommeja. Helsingin alueelle osui kuitenkin vain 290 pommia. Neuvostokoneita tuhottiin yhdeksän.

Jälkeenpäin tehtyjen arvioiden mukaan hyökkäyksiin lähteneiden pommikoneiden yhteismäärä oli muutaman kymmenen tarkkuudella samaa luokkaa kuin kuuluisassa Dresdenin pommituksessa noin vuotta myöhemmin, mutta suomalainen torjunta osoittautuikin paljon tehokkaammaksi kuin saksalaisten. Venäläiset koneet olivat lisäksi huomattavasti pienempiä ja kevyemmällä pommilastilla varustettuja kuin länsiliittoutuneiden suuret koneet ja venäläisten lentokuri oli huomattavasti heikompi. Venäläisten käytössä ei ollut – toisin kuin länsiliittoutuneiden – minkäänlaista tutkahäirintää. Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta Helsingin pommitusten tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi. Syynä oli, että vain noin sata konetta pääsi sulkutulen ja torjunnan läpi kohteisiinsa, 95 prosenttia koneista väisti sulkuja ja pudotti pomminsa muualle. Läpi päässeistä sadasta koneesta alas ammuttiin 20 pommikonetta. Kolmessa pommituksessa ihmisiä kuoli yhteensä 146 ja 356 haavoittui. Kuolleista kuusi oli sotilaita. Taloja tuhoutui täysin 109. Sirpalevaurioita tuli noin 300 taloon ja 111 taloa syttyi palamaan. Eräs merkittävimpiä aineellisia tuhoja oli Helsingin yliopiston päärakennukseen tullut pommiosuma, joka tuhosi muun muassa suuren osan lääketieteen historian museon kokoelmista sekä vaurioitti pahasti juhlasalissa ollutta Wäinö Aaltosen veistosta Vapauden jumalatar seppelöi nuoruuden (1940). Sodan päätyttyä Helsinkiin saapui puolta vuotta pommitusten jälkeen liittoutuneiden valvontakomissio. Komission puheenjohtaja kenraalieversti Andrei Ždanov oli hämmästynyt todetessaan hyökkäysten aiheuttamat vähäiset vauriot kaupungissa. Neuvostoliittolaisilla oli ollut käsitys, että kaupunki oli tuhoutunut ilmahyökkäyksessä pahoin, ja että juuri pommitukset olivat saaneet suomalaiset etsimään rauhaa.

Historiantutkija Ville Jalovaara on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja poliittisen historian dosentti. Hän on julkaissut kymmenen Suomen historiaa eri näkökulmista käsittelevää teosta. Historiantutkija Ville Jalovaara palaa sota-arkistojen alkuperäislähteille ja kertoo ennennäkemättömällä tarkkuudella, mitä Suomen kohtalonviikkoina tapahtui - niin vallan saleissa ja pommisuojissa kuin ilmatorjuntatykeillä ja yöhävittäjien tukikohdassa. Helsinki 1944-teos on selkeästi kirjoitettu. Historiantutkija Ville Jalovaaran kirjoittama teos on sisällöltään erittäin informatiivinen, siinä kerrotaan hyvin seikkaperäisesti Helsingin ilmapommituksista 1944. Helsinki 1944 -teos on hyvin yksityiskohtainen sisällöltään ja edustaa historiantutkimuksessa enemmän tieteellisempää tutkimustraditiota. Mukavan kokoinen tietoteos Helsinki 1944 täyttää siten kiitettävän hyvin paikkansa sotahistoriakirjojen joukossa.

Lähteet
Helsinki 1944
Wikipedia