Syvärin takana (artikkeli)
Syvärin takana
Alaotsikko: Päämajan kaukopartio-osasto Vehniäinen 1941-1943
Kirjailija: Mikko Porvali
Kustantaja: Atena
Julkaistu: 2022
Kieli: Suomi
Sivuja: 634
Suositun sotahistorioitsijan teos sitoo suomalaiset kaukopartiot suursodan tapahtumiin ja kansainvälisen vakoilun maailmaan. Syksyllä
1941 Suomi pysäytti hyökkäyksensä Leningradin edustalle, ja
partiotiedustelun painopiste siirtyi Aunukseen ja Äänisjärven taakse. Syvärin
takana kuvaa Päämajan alaisen tiedusteluyksikön toimintaa kevääseen
1943 asti. Partiomatkojen ohella kuvaus keskittyy tiedustelutyön
johtamiseen ja yhteistyöhön liittolaisten kesken. Suomi hankki, jakoi ja
vastaanotti tietoja sodassa, joka laajeni yhä vahvemmin myös
radioaalloille.
Kohti itää -menestysteoksen jatko-osa perustuu alkuperäislähteisiin, kuten tiedustelupäiväkirjoihin ja sotavankikuulusteluihin.Suomen kaukopartiotoiminta oli Suomen armeijan lähinnä päämajan johdolla tai sen käskemänä tapahtunutta tiedustelu- ja tuhoamistoimintaa syvällä vihollisen selustassa jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Kaukopartiotoiminta erosi toiminta-alueensa puolesta lähipartioinnista: lähipartiointia harjoittavat taistelijat kuuluivat toiminta-alueensa taisteluyksikköön, kaukopartio puolestaan päämajan alaiseen yksikköön. Tätä korostaa nimitys päämajan kaukopartio, joka erottaa nämä esimerkiksi divisioonien alaisina toimineista partioista. Puhekielessä kaukopartiomiehiä saatettiin kutsua sisseiksi ja näin liittää 1940-luvun toiminta suomalaisten sissien historiaan. Suomen armeijassa oli erityisiä sissiosastoja, mutta nämä eivät olleet päämajan vaan yhtymien alaisia. Sissi-nimityksen voidaan ajatella viittaavan enemmän suoranaiseen taistelu- ja tuhoamistoimintaan, kun taas kaukopartioinnin tärkein osa-alue oli tiedustelu. Yksittäisten partio- tai sissiretkien kohdalla raja on kuitenkin liukuva.
Kaukopartiotoiminta
on myös eri asia kuin asiamiestiedustelu eli salainen tiedustelu,
kansanomaisesti sanottuna vakoilu. Partiomiehet toimivat
tiedustelijoina, mutta sotilaspuvuissa ja näkyvästi aseistettuina.
Toisaalta esimerkiksi puhelinkuuntelu, vakoilu tässä mielessä, kuului
kaukopartioiden menetelmiin. Kaukopartio- ja asiamiestoiminta kohtasivat
läheisesti esimerkiksi siten, että päämajan kaukopartio-osastojen
(myöhemmin Erillinen pataljoona 4:n komppanioiden) vahvuudessa (sekä
Äänislinnan Tiedustelijain koulussa) oli myös asiamiehiä ja tällaisen
tiedustelijan saattoi saattaa toiminta-alueelleen kaukopartio.
Erillinen
pataljoona 4 oli 1. heinäkuuta 1943 perustettu pääesikunnan
tiedusteluosaston alainen erillisyksikkö, jonka tehtävänä oli vastata
päämajan kaukopartiotoiminnasta Neuvostoliiton joukkojen selustassa.
Yksikköön koottiin komppanioina aiemmat kaukopartio-osastot 1. komppania
(osasto Vehniäinen, toiminta-alueena Karjalankannas) päällikkö majuri
Johannes Vehniäinen, 2. komppania (osasto Kuismanen), päällikkö majuri
Into Kuismanen, 3. komppania (osasto Marttina), päällikkö majuri Paul
Marttina ja 4. komppania (osasto Paatsalo), päällikkö majuri Harri
Paatsalo ja kesäkuusta 1944 alkaen kapteeniluutnantti Pentti Ahola.
Osasto
Vehniäistä johti majuri Johannes Vehniäinen. Se oli eteläisin Erillisen
pataljoona 4:n komppanioista. Osasto Vehniäisen alkuna oli
Tilastotoimiston Viipurin alatoimisto (U2/V), jonka ensimmäinen
päällikkö oli Toivo Salokorpi. Sillä oli raja-asemat Lappeenrannassa ja
Rautjärvellä. Lappeenrannan raja-asema siirrettiin 22. kesäkuuta 1941
Lappeen kunnan Iitiän kylään. Sen vahvuus oli 1+15+1. Rautjärven asema
siirrettiin samaan aikaan Ruokolahden Haloniemeen ja nimettiin osasto
Loukolaksi päällikkönsä Kustaa Loukolan mukaan. Osasto Loukolan vahvuus
oli 0+12+4. Neljä vuorokautta myöhemmin osasto Vehniäisen johtopaikka
siirrettiin Lahdesta Lappeen Iitiään, jonne Lappeenrannan asema oli jo
siirretty. Osasto Vehniäisen vastuualueena, Erillisen pataljoona 4:n
komppanioista, tiedustelussa/kaukopartiotoiminnassa oli talvisodassa
menetetty Karjalankannaksen alue. Kannaksen alueen ahtaus ja
pienipiirteisyys (Laatokan ja Suomenlahden välissä) muodosti omat
haasteensa tiedustelu ja kaukopartiotoiminnalle, verrattuna esimerkiksi
Laatokan pohjoispuoliseen alueeseen (niin sanotusti harvaan asuttua
laajaa metsävaltaista aluetta). Osasto Vehniäinen toimi asemasodan aikana myös kaukopartio tehtävissä Syvärin takaisella alueella.
Mikko Pietari
Porvali (s. 15. huhtikuuta 1980 Petäjävesi) on suomalainen kirjailija,
juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian
tutkija. Porvali on ammatilliselta koulutukseltaan poliisi ja
akateemiselta koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Porvali on
kirjoittanut useita sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja, jotka ovat
keskittyneet etenkin toisen maailmansodan aikaiseen tiedustelu- ja
vakoilutoimintaan. Hänen teoksensa Operaatio Hokki oli
Tieto-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2011. Aiemmin häneltä on ilmestynyt
jatkosodan tiedustelukoulutuksesta kertova, kiitetty ja keskustelua
herättänyt Vakoojakoulu sekä suomalaispojan matkasta Ranskan rannikon
taisteluihin kertova Kaatunut Normandiassa. Syksyllä 2012 ilmestynyt
Salainen tiedustelija syvensi entisestään lukijoiden tietämystä
sodanaikaisesta vakoilutoiminnasta. Syvärin takana -teos on
käsittelytavaltaan kattava, osasto Vehniäisen toiminta vuosina 1941-1943 on
tuotu laidasta laitaan esille: maailmansodan, jatkosodan ja kaukopartioiden historia (osaston partiopäiväkirjat) rinta rinnan esittäen. Edellinen vaatii hieman totuttautumista uudenlaiseen vertailevaan lukutapaan. Porvalin kirjoittama Syvärin takana -teos käsittelee
ensimmäistä kertaa perusteellisesti tiedustelun johtamista: mitä
käskettiin selvittää, miten tietoja hankittiin ja kenelle ne esitettiin.
Porvalin kirjoittaman teos edustaa aihepiirinsä sekä kuvailevaa että
tieteellistä tutkimustraditiota. Syvärin takana -teos on siis kattava
sotahistoriateos tiedustelusta omassa genressään!
Lähteet:
Syvärin takana
Wikipedia
Kommentit
Lähetä kommentti