Syvärin takana (Artikkeli)

 

Syvärin takana (artikkeli)

Syvärin takana

Alaotsikko: Päämajan kaukopartio-osasto Vehniäinen 1941-1943

Kirjailija: Mikko Porvali 

Kustantaja: Atena 

Julkaistu: 2022

Kieli: Suomi 

Sivuja: 634

 

Suositun sotahistorioitsijan teos sitoo suomalaiset kaukopartiot suursodan tapahtumiin ja kansainvälisen vakoilun maailmaan. Syksyllä 1941 Suomi pysäytti hyökkäyksensä Leningradin edustalle, ja partiotiedustelun painopiste siirtyi Aunukseen ja Äänisjärven taakse. Syvärin takana kuvaa Päämajan alaisen tiedusteluyksikön toimintaa kevääseen 1943 asti. Partiomatkojen ohella kuvaus keskittyy tiedustelutyön johtamiseen ja yhteistyöhön liittolaisten kesken. Suomi hankki, jakoi ja vastaanotti tietoja sodassa, joka laajeni yhä vahvemmin myös radioaalloille.

Kohti itää -menestysteoksen jatko-osa perustuu alkuperäislähteisiin, kuten tiedustelupäiväkirjoihin ja sotavankikuulusteluihin.Suomen kaukopartiotoiminta oli Suomen armeijan lähinnä päämajan johdolla tai sen käskemänä tapahtunutta tiedustelu- ja tuhoamistoimintaa syvällä vihollisen selustassa jatkosodan ja Lapin sodan aikana. Kaukopartiotoiminta erosi toiminta-alueensa puolesta lähipartioinnista: lähipartiointia harjoittavat taistelijat kuuluivat toiminta-alueensa taisteluyksikköön, kaukopartio puolestaan päämajan alaiseen yksikköön. Tätä korostaa nimitys päämajan kaukopartio, joka erottaa nämä esimerkiksi divisioonien alaisina toimineista partioista. Puhekielessä kaukopartiomiehiä saatettiin kutsua sisseiksi ja näin liittää 1940-luvun toiminta suomalaisten sissien historiaan. Suomen armeijassa oli erityisiä sissiosastoja, mutta nämä eivät olleet päämajan vaan yhtymien alaisia. Sissi-nimityksen voidaan ajatella viittaavan enemmän suoranaiseen taistelu- ja tuhoamistoimintaan, kun taas kaukopartioinnin tärkein osa-alue oli tiedustelu. Yksittäisten partio- tai sissiretkien kohdalla raja on kuitenkin liukuva. 

Kaukopartiotoiminta on myös eri asia kuin asiamiestiedustelu eli salainen tiedustelu, kansanomaisesti sanottuna vakoilu. Partiomiehet toimivat tiedustelijoina, mutta sotilaspuvuissa ja näkyvästi aseistettuina. Toisaalta esimerkiksi puhelinkuuntelu, vakoilu tässä mielessä, kuului kaukopartioiden menetelmiin. Kaukopartio- ja asiamiestoiminta kohtasivat läheisesti esimerkiksi siten, että päämajan kaukopartio-osastojen (myöhemmin Erillinen pataljoona 4:n komppanioiden) vahvuudessa (sekä Äänislinnan Tiedustelijain koulussa) oli myös asiamiehiä ja tällaisen tiedustelijan saattoi saattaa toiminta-alueelleen kaukopartio. 

Erillinen pataljoona 4 oli 1. heinäkuuta 1943 perustettu pääesikunnan tiedusteluosaston alainen erillisyksikkö, jonka tehtävänä oli vastata päämajan kaukopartiotoiminnasta Neuvostoliiton joukkojen selustassa. Yksikköön koottiin komppanioina aiemmat kaukopartio-osastot 1. komppania (osasto Vehniäinen, toiminta-alueena Karjalankannas) päällikkö majuri Johannes Vehniäinen, 2. komppania (osasto Kuismanen), päällikkö majuri Into Kuismanen, 3. komppania (osasto Marttina), päällikkö majuri Paul Marttina ja 4. komppania (osasto Paatsalo), päällikkö majuri Harri Paatsalo ja kesäkuusta 1944 alkaen kapteeniluutnantti Pentti Ahola. 

Osasto Vehniäistä johti majuri Johannes Vehniäinen. Se oli eteläisin Erillisen pataljoona 4:n komppanioista. Osasto Vehniäisen alkuna oli Tilastotoimiston Viipurin alatoimisto (U2/V), jonka ensimmäinen päällikkö oli Toivo Salokorpi. Sillä oli raja-asemat Lappeenrannassa ja Rautjärvellä. Lappeenrannan raja-asema siirrettiin 22. kesäkuuta 1941 Lappeen kunnan Iitiän kylään. Sen vahvuus oli 1+15+1. Rautjärven asema siirrettiin samaan aikaan Ruokolahden Haloniemeen ja nimettiin osasto Loukolaksi päällikkönsä Kustaa Loukolan mukaan. Osasto Loukolan vahvuus oli 0+12+4. Neljä vuorokautta myöhemmin osasto Vehniäisen johtopaikka siirrettiin Lahdesta Lappeen Iitiään, jonne Lappeenrannan asema oli jo siirretty. Osasto Vehniäisen vastuualueena, Erillisen pataljoona 4:n komppanioista, tiedustelussa/kaukopartiotoiminnassa oli talvisodassa menetetty Karjalankannaksen alue. Kannaksen alueen ahtaus ja pienipiirteisyys (Laatokan ja Suomenlahden välissä) muodosti omat haasteensa tiedustelu ja kaukopartiotoiminnalle, verrattuna esimerkiksi Laatokan pohjoispuoliseen alueeseen (niin sanotusti harvaan asuttua laajaa metsävaltaista aluetta). Osasto Vehniäinen toimi asemasodan aikana myös kaukopartio tehtävissä Syvärin takaisella alueella.

Mikko Pietari Porvali (s. 15. huhtikuuta 1980 Petäjävesi) on suomalainen kirjailija, juristi, rikostutkintaan erikoistunut poliisi ja tiedusteluhistorian tutkija. Porvali on ammatilliselta koulutukseltaan poliisi ja akateemiselta koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Porvali on kirjoittanut useita sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja, jotka ovat keskittyneet etenkin toisen maailmansodan aikaiseen tiedustelu- ja vakoilutoimintaan. Hänen teoksensa Operaatio Hokki oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2011. Aiemmin häneltä on ilmestynyt jatkosodan tiedustelukoulutuksesta kertova, kiitetty ja keskustelua herättänyt Vakoojakoulu sekä suomalaispojan matkasta Ranskan rannikon taisteluihin kertova Kaatunut Normandiassa. Syksyllä 2012 ilmestynyt Salainen tiedustelija syvensi entisestään lukijoiden tietämystä sodanaikaisesta vakoilutoiminnasta. Syvärin takana -teos on käsittelytavaltaan kattava, osasto Vehniäisen toiminta vuosina 1941-1943 on tuotu laidasta laitaan esille: maailmansodan, jatkosodan ja kaukopartioiden historia (osaston partiopäiväkirjat) rinta rinnan esittäen. Edellinen vaatii hieman totuttautumista uudenlaiseen vertailevaan lukutapaan. Porvalin kirjoittama Syvärin takana -teos käsittelee ensimmäistä kertaa perusteellisesti tiedustelun johtamista: mitä käskettiin selvittää, miten tietoja hankittiin ja kenelle ne esitettiin. Porvalin kirjoittaman teos edustaa aihepiirinsä sekä kuvailevaa että tieteellistä tutkimustraditiota. Syvärin takana -teos on siis kattava sotahistoriateos tiedustelusta omassa genressään! 

Lähteet: 

Syvärin takana

Wikipedia