Sankari ja antisankari (Artikkeli)

Sankari ja antisankari (Artikkeli)

 
 

 

 

 

 

 

 

 

Sankari ja antisankari
Kirjailija: Tuomas Tepora
Alaotsikko: Mannerheim-kultin pitkä vuosisata
Kustantaja: Gaudeamus
Julkaistu: 2023
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 300

”Jossakin korkeuksissa lähellä Jumalaa ja Jeesusta”! Harva henkilö Suomen historiassa elähdyttää, kiinnostaa, raivostuttaa ja ärsyttää yhtä paljon kuin Gustaf Mannerheim. Tämä mielikuvien myyttinen sotasankari, päälahtari, menneen ajan aristokraatti ja kosmopoliitti sekä seksualisoitu suurmies on nostettu jalustalle yhä uudestaan - ja myös vedetty alas sieltä. Historioitsija Tuomas Tepora perkaa Sankari ja antisankari -teoksessaan Mannerheimista luotuja mielikuvia ja syitä siihen, miksi hänen ympärilleen on rakentunut valtava henkilökultti. Ketkä myyttiä rakentavat ja mitä tarkoituksia varten? Mannerheimin kykyä nostattaa suuria tunteita ilmentävät kirjassa esiteltävät patsashankkeisiin ja elokuviin liittyneet rajut kohut. Teos luotaa kiinnostavalla tavalla Mannerheim-kuvan yhteiskunnallista merkitystä. Poliittiset henkilökultit on totuttu liittämään autoritäärisiin hallintoihin, mutta miten tunteita ja mielikuvia hyödynnetään demokraattisten yhteiskuntien hallinnassa?

Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4. kesäkuuta 1867 Askainen – k. 27. tammikuuta 1951 Lausanne, Sveitsi) oli kuudes Suomen tasavallan presidentti (1944–1946), Suomen marsalkka ja yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä. Hän myös palveli lähes kolmekymmentä vuotta Venäjän keisarikunnan armeijassa, jossa osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan. Hän toimi ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa (Vapaussota 1918, Talvisota 1939-1940, Jatkosota 1941-1944 ja Lapin sota 1944-1945) sekä jälkimmäisenä valtionhoitajana Vapaussodan jälkeen. Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta Mannerheimista tuli puolustusvoimien ylipäällikkö ja hän perusti päämajansa Mikkeliin. Esikuntapäällikökseen Mannerheim nimitti kenraaliluutnantti Lennart Oeschin. Operatiivisista suunnitelmista vastasi kuitenkin päämajamestarina toiminut eversti Aksel Airo. Mannerheimin läheinen ystävä, kenraaliluutnantti Rudolf Walden toimi päämajan edustajana hallituksessa, jonka jättäessä toimensa Waldenista tuli puolustusministeri toimien aina vuoden 1944 lopulle saakka. Mannerheim jatkoi joukkoja komentavana ylipäällikkönä myös talvisodan jälkeisen välirauhan aikana ja koko jatkosodan, josta ajasta hän vietti suurimman osan Mikkelissä ja teki ajoittain tarkastuksia rintamalla. Jatkosodan lopulla elokuussa 1944 Mannerheimistä tuli presidentti. Mannerheimista tuli eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentti 4. elokuuta 1944. Presidentti Mannerheim sanoutui irti presidentti Rytin allekirjoittamasta erillisrauhan solmimisen kieltävästä sopimuksesta ja suostui aselepoon Neuvostoliiton kanssa. Mannerheimin nauttiman luottamuksen katsottiin varmistavan, ettei Neuvostoliiton kanssa käytyjä neuvotteluja pidettäisi petoksena. Lisäksi uskottiin, että Mannerheimin presidenttiys saisi koko armeijan varmasti noudattamaan rauhansopimusta. Syyskuussa 1944 Suomi solmi Moskovan välirauhan Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Tämän jälkeen alkoivat sotatoimet saksalaisten joukkojen häätämiseksi Lapista. Välirauhan solmimisen jälkeen Mannerheim pyrki löytämään Suomen kannalta edullisen ulkopoliittisen ratkaisun. Marsalkka Mannerheim kuoli 83-vuotiaana Lausannessa, Sveitsissä 27. tammikuuta 1951 klo 23.30 (Suomen aikaa 28. tammikuuta 1951 klo 00.30). Kun kuolinsanoma oli saapunut Suomeen, presidentti Paasikivi kertoi radiossa Suomen kansalle Mannerheimin kuolemasta sanoen, että ”yksi Suomen historian suurimmista miehistä ja loistavimmista hahmoista” oli mennyt pois. Mannerheimin arkku saapui Helsinki-Malmin lentoasemalle 2. helmikuuta, minkä jälkeen yleisöllä oli tilaisuus käydä Helsingin tuomiokirkossa osoittamassa kunnioitustaan kahden vuorokauden ajan. Mannerheim siunattiin Hietaniemen sankarihautausmaahan 4. helmikuuta kaikin kunnianosoituksin.

Mannerheim oli kiistatta Venäjän asiantuntija Suomessa 1918 käydyn sisällissodan aikana. Hän hahmotti Suomessa käydyt taistelut osana Venäjällä käynnissä ollutta vallankumousta ja osana ensimmäistä maailmansotaa. Hän oli antibolševikki ja koki sodan suomalaista punakaartia vastaan taisteluksi Pietarin bolševikkihallitusta vastaan.Mannerheimin tehtävänä oli sodankäynnin johtaminen, mutta hän osasi myös lujittaa sotilaiden taistelutahtoa ja ylläpitää sitä. Mannerheim loi valtiollisia perinteitä osin Venäjän hovikulttuurista lainatuin ratkaisuin ja instituutioita kuten kunniamerkkeihin liittyvät sotilas- ja siviiliansioritarikunnat sekä valtiollisen edustuksen sääntöjä. Mannerheimin tultua puolustusneuvoston (1924–2000) puheenjohtajaksi vuonna 1931 hän ryhtyi korostamaan ja kehittämään kansallista eheytymistä. Varsinkin talvisodan aikana, jolloin Suomen itsenäisyys oli vaakalaudalla, Mannerheim kohosi koko Suomen keulahahmoksi. Hän pystyi sekä armeijan ylipäällikkönä että lopulta presidenttinä kokoamaan suomalaiset yhdeksi rintamaksi viemään Suomen itsenäisenä läpi vaikeiden vuosien.

Kansa suhtautui Mannerheimiin sisällissodan jälkeen kahdella tavalla – valkoiset pitivät häntä isänmaan sankarina, mutta punaiset verisenä lahtarina. Vapaamieliset porvarit suhtautuivat Mannerheimiin epäilevästi. Mannerheim valittiin 2004 Yleisradion järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi. Mannerheimille on myönnetty useita kunnianosoituksia. Puolustusvoimat viettävät lippujuhlapäiväänsä hänen syntymäpäivänään 4. kesäkuuta. Mannerheim ylennettiin 1933 itsenäisen Suomen ainoaksi sotamarsalkaksi, ja 75-vuotispäivänään 1942 hänelle myönnettiin ainutlaatuinen Suomen marsalkan arvonimi, joka oli kehitetty vain häntä varten. Saman 75-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin kaupunki muutti pääkatunsa Heikinkadun/Turuntien nimen Mannerheimintieksi. Myöhemmin Mannerheim on saanut lukuisia nimikkokatuja ja -teitä myös muihin suomalaisiin kaupunkeihin. Mannerheim lienee eniten kunniamerkkejä saanut suomalainen. Hän on saanut viisi suomalaista suurristiä, joista kaksi jalokivien ja miekkojen kera, sekä muita erityisen harvinaisia suomalaisia kunniamerkkejä kuten vain kerran myönnetty Vapaudenristin ritarikunnan 1. luokan Vapaudenmitali ruusukenauhassa ja Mannerheim-ristin molemmat luokat. Suomalaisten suurristien lisäksi monet ulkomaalaiset ritarikunnat ovat myöntäneet Mannerheimille korkeita kunniamerkkejään. Mannerheimin muistoksi on pystytetty ratsastajapatsaat Helsinkiin ja Lahteen. Helsingissä vuonna 1960 järjestettyä ratsastajapatsaan paljastustilaisuutta on pidetty Mannerheimiin kohdistuneen kunnioittamisen huipentumana. Myös Mikkelissä, Seinäjoella, Turussa ja Tampereella on Mannerheimin patsas. Eräät patsaista ovat aiheuttaneet kaupungeissaan pitkällisiä patsaskiistoja. Sveitsin Montreux’ssä on hänen mukaansa nimetty puisto Parc Mannerheim sekä muistomerkki.

Ensimmäinen Mannerheimia käsitellyt fiktiivinen elokuva oli Matti Kassilan Päämaja (1970), joka perustui Ilmari Turjan samannimiseen näytelmään. Elokuvassa Mannerheimia esitti Joel Rinne, joka oli tehnyt saman roolin jo aiemmin Kansallisteatterin lavalla. Renny Harlin suunnitteli 2000-luvulla pitkään elämäkerrallista elokuvaa Mannerheimista. Elokuvaprojekti kuitenkin jäädytettiin. Mannerheimin rooliin elokuvassa oli kiinnitetty Mikko Nousiainen. Yleisradio teki vuonna 2012 Mannerheimista elokuvan Suomen Marsalkka. Keniassa kuvattu elokuva sai ilmestyessään Suomessa ristiriitaisen vastaanoton, mutta Keniassa se palkittiin Kenya Film Commissionin Kalasha-palkinnolla. Mannerheimin elämään liittyvistä aiheista on tehty myös useita televisiosarjoja ja -elokuvia. Paavo Rintalan romaanitrilogian pohjalta kuvatussa televisiosarjassa Mummoni ja Mannerheim (1971) marsalkkaa esitti Helge Herala. Toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia käsitelleessä draamasarjassa Sodan ja rauhan miehet (1978) Mannerheimina oli Rolf Labbart, Paavo Haavikon käsikirjoittamassa televisioelokuvassa Valtapeliä elokuussa 1940 (2002) Asko Sarkola ja historiallisessa draamasarjassa Presidentit (2005) Antti Litja. Åke Lindmanin elokuvissa Etulinjan edessä (2004) ja Tali-Ihantala 1944 (2007) Mannerheimia esitti Asko Sarkola. Viisiosainen Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana -dokumentti esitettiin YLE TV1:ssä tammikuussa 2011. Donner pyrki dokumentissaan Mannerheimin kokonaiskuvaan, joka on ristiriitainen.

Filosofian tohtori Tuomas Tepora (s. 1978) on sujuvakynäinen uudemman sukupolven tietokirjailija ja historiantutkija Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa sodan ja tunteiden kulttuurihistoriaa, nationalismia ja ryhmäsymboleja. Teporan aiempi teos Sinun puolestas elää ja kuolla palkittiin vuoden 2011 tiedekirjana. Sankari ja antisankari -teos yhdistää 2000-luvun ”uuden sotahistorian” tyylillä/keinoin Suomen marsalkan henkilöhistorian eri näkökulmista pitkällä aikajänteellä vuodesta 1951 vuoteen 2022. ”Uuden sotahistorian” edustajien näkökulma sotaan ja sotapäälliköihin ei ole vain kenraalien ja poliitikkojen strateginen toiminta, vaan sotapäälliköitä tutkitaan laajemmin, myös sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä ja yksilöllisenä kokemuksena. Menetelmä hyödyntää sosiologiaa, psykologiasta, antropologiaa ja kirjallisuudentutkimusta. Historioitsija Tuomas Tepora perkaa Sankari ja antisankari -teoksessaan Mannerheimista luotuja mielikuvia ja syitä siihen, miksi Mannerheimin ympärille on rakentunut Suomessa valtava henkilökultti 1950-luvun jälkeen: muun muassa patsashankkeet ja elokuvat. Ketkä myyttiä rakentavat ja mitä tarkoituksia varten näin tehdään? Mannerheimin kykyä nostattaa suuria tunteita ilmentävät kirjassa esiteltävät Mannerheim patsashankkeisiin ja -elokuviin liittyneet rajut kohut. Teos luotaa kiinnostavalla tavalla Mannerheim-kuvan yhteiskunnallista merkitystä ennen ja nykypäivänä. Mielipiteitä on moneen suuntaan ja monen tyylisesti? Poliittiset henkilökultit on totuttu liittämään autoritäärisiin hallintoihin, mutta miten tunteita ja mielikuvia hyödynnetään demokraattisten yhteiskuntien hallinnassa? Sankari ja antisankari -teos edustaa historiantutkimuksessa tieteellisempää tutkimustraditiota. Kokonaisuutena kirja siis kuitenkin sopii kaiken tasoisille lukijoille, jotka ovat lukeneet Suomen sotahistorian peruskysymyksistä!

Lähteet
Sankari ja antisankari
Wikipedia