Jättiläisen jälänjäljet (Artikkeli)

Jättiläisen jälänjäljet (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jättiläisen jälänjäljet
Alaotsikko: Alaviitteitä suomettumisen historiaan
Kirjailija: Jukka Tarkka
Kustantaja: Siltala
Julkaistu: 2023
Sidosasu: Sidottu
Kieli: Suomi
Sivuja: 315

”Me kuulumme pohjoismaihin. Meidän historiamme, valtiollinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestyksemme on pohjoismaista, lähinnä ruotsalaista. Me tahdomme päästä vaikeuksistamme säilyttäen vapautemme. Sen tähden olemme kääntyneet avunpyynnöllämme länteen. Emme halua kääntyä itään.” Näin kirjoitti presidentti Paasikivi Yhdysvaltain lähettiläälle kaksi vuotta ennen yya-sopimusta. Toiminnallaan ja lausunnoillaan Paasikivi vastusti suomettumista paljon ennen kuin siitä tuli maan tapa. Näin toimi myös Suomen sotilastiedustelu, joka aloitti yhteistyön Yhdysvaltain tiedustelun kanssa jo 1950-luvun puolivälissä. Vuonna 1959 Kreml lähetti Suomelle nootin, joka varmisti Urho Kekkosen vaalivoiton. Nootista jäi mainehaitta, joka hämmensi pitkään lännen käsitystä Suomesta ja Kekkosesta. Myöhemmin puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela taituroi valtuuksiensa äärirajoilla estääkseen Kekkosta tekemästä Suomelle epäedullisia yhteistyösopimuksia Neuvostoliiton sotilasjohdon kanssa. Vasta presidentti Koiviston Pax-tulkinnan myötä Suomi ilmoitti Neuvostoliitolle aikovansa ”pitää yllä tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Nämä viisi sanaa avasivat aivan uusia mahdollisuuksia Suomen puolustuksen tulevaisuuden kehitystyölle. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijan, VTT Jukka Tarkan uusi teos paneutuu suomettumisen historiaan, sen torjuntavoittoihin ja vaarallisiin pohjakosketuksiin. Tarkka kuvaa terävästi ja elävästi, kuinka Suomi sotien jälkeen rakensi muutamassa vuosikymmenessä eurooppalaisen identiteetin, toimivan hyvinvointivaltion ja Nato-kumppanuuteen tukeutuvan puolustusdoktriinin. Miltei huomaamatta Suomi liukui Kremlin johdon tavoittamattomiin.

Laillistettu kommunistipuolue SKP saavutti SKDL:n tunnusten alla neljänneksen kannatuksen eduskuntavaaleissa ja kommunistit nousivat hallitusvastuuseen. Myöhemmin vuosia 1944–1948 on kutsuttu vaaran vuosiksi. Myöhemmin on kuitenkin todettu, ettei Stalin halunnut geopoliittisen tilanteen vuoksi tukea suomalaisia kommunisteja, joten vallankaappauksen uhka oli pieni. Presidentit Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen saivat neuvostojohtajien luottamuksen. Suomessa suomettumisen ydinaikaa oli Kekkosen hallintokausi. Kekkosen ensimmäisellä presidenttikaudella alkanutta poliittista kehitystä Suomessa on myöhemmin kutsuttu suomettumiseksi. Tavallisesti suomettumisella tarkoitetaan sellaista poliittista kehitystä, jossa pieni demokraattinen maa alistuu suuremman, totalitaarisen naapurivaltion tahtoon. Myös etenkin 1960-luvun alkupuolen noottikriisi ja 1968–1982 eli jakso Tšekkoslovakian miehittämisen jälkeisestä Brežnevin opin mukaisesta neuvostopolitiikan tarkistuksesta Mauno Koiviston tuloon presidentin sijaiseksi vuonna 1981 ja presidentiksi vuonna 1982 olivat yhä väkevää suomettumisen aikaa. Suomalaisesta poliittisesta keskustelusta käsite ei kuitenkaan ole täysin hävinnyt 2000-luvullakaan, ja suomettuneisuuden tai ”uussuomettumisen” käsitettä on käytetty milloin puhuttaessa Suomen suhteista Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjään, milloin Euroopan unioniin, milloin Yhdysvaltoihin.

Pitkään Suomi oli Neuvostoliiton suurin läntinen kauppakumppani, mikä vaurastutti Suomea merkittävästi. Kylmän sodan aikana oli vallalla ”joko puolesta tai vastaan” -ilmapiiri suhteessa Neuvostoliittoon. Välivaihtoehtoja ei ymmärretty muualla maailmassa. Suomalaisen politiikan tapa puhua Suomesta ja Neuvostoliitosta ”ystävällisinä naapurivaltioina” toi lännessä hämmennystä, koska termi oli lännessä Neuvostoliiton vasallivaltioiden synonyymi. Neuvostoliitto piti presidentti Urho Kekkosta takuuna sille, ettei parlamentaarisista syistä Suomen ulkopoliittinen puolueettomuuslinjaus muutu. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan Stalinin kuoleman ajoilta periytynyt juhlapuheiden ontto ylätyyli jatkui vielä 1980-luvullakin. Presidentti Mauno Koivisto luonnehti televisiopuheessaan helmikuussa 1984 kuollutta Neuvostoliiton puoluejohtajaa Juri Andropovia ”suureksi valtiomieheksi ja rauhanrakentajaksi”, jonka kuolinviesti oli vastaanotettu Suomessa ”syvällä murheella”. Tarkka huomauttaa, että suomalaiset eivät tosiasiassa tienneet vain vajaat puolitoista vuotta Neuvostoliiton johdossa olleesta entisestä KGB:n päälliköstä edes sitä, oliko tämä naimisissa.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on toiminut Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana, Otavan kirjallisena johtajana ja Yhtyneiden Kuvalehtien varatoimitusjohtajana sekä kansanedustajana. Nykyisin hän on vapaa kolumnisti ja kommentaattori. Jukka Tarkka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1961 Kallion yhteiskoulusta, minkä jälkeen hän opiskeli poliittista historiaa Helsingin yliopistossa. Valtiotieteen tohtoriksi hän väitteli vuonna 1977 aiheenaan Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Jättiläisen jälänjäljet -teos on kokonaisesitys suomettumisen historiasta ja tapahtumista aina nykypäivään asti. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittama laaja teos on sisällöltään mukavan informatiivinen: suomettuminen jatkui pitkälle 1980-luvulle. Jättiläisen jälänjäljet -teos edustaa historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan teos täyttää siten erinomaisesti paikkansa historiantutkimusten joukossa.

Lähteet
Jättiläisen jälänjäljet
Wikipedia