Gulag (Artikkeli)

Gulag (Artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gulag  

Alaotsikko: Vankileirien saariston historia  

Kirjailija: Anne Applebaum  

Kääntäjä: Antero Helasvuo  

Kustantaja: Siltala  

Julkaistu: 2022  

Sidosasu: Sidottu  

Kieli: Suomi  

Sivuja: 720  

 

Anne Applebaumin Pulitzer-palkittu Gulag on kokonaisvaltainen selvitys Neuvostoliiton vankileireistä. Kirja kuvaa leirijärjestelmän rakentamista, ylläpitoa ja lukemattomia Stalinin aikaisia leiriverkoston laajennusprojekteja. Gulag-järjestelmä sai alkunsa vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin vankileirejä oli jo kymmeniätuhansia. Leirejä perustettiin Neuvostoliiton jokaiselle kahdelletoista aikavyöhykkeelle. Neljän vuosikymmenen aikana sivilisaation ulkopuolelle karkotetut rikolliset ja poliittiset vangit rakensivat asuinalueita ja edelleen käytössä olevia teitä. Käytännöt leireillä vaihtelivat, mutta brutaalit sääolot sekä ravinnon, vaatetuksen ja suojan puute vallitsivat kaikkialla. Vankiyhteisöt muodostivat omia erillisiä selviämisen kulttuurejaan. Vaihtelua oli paitsi leirien hallintotavoissa myös vankien keskuudessa kerrotuissa tarinoissa sekä olosuhteiden seurauksena korostuneissa arvoissa. Leirien läpi kulki arvioiden mukaan 18 miljoonaa ihmistä. Lähes kolmasosa heistä ei koskaan palannut kotiin. 

 

Gulag tai GULAG oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin NKVD:n osa, joka hallinnoi maan noin 30 000 ojennustyöleiriä. Yksittäistä leiriä kutsutaan Gulag-leiriksi tai gulagiksi pienellä alkukirjaimella. Gulag-leireille lähetettiin eri arvioiden mukaan ainakin 4–6 miljoonaa ihmistä, mahdollisesti enemmän, jopa 17–18 miljoonaa. Leireille lähetettiin kielletystä poliittisista toiminnasta tuomittuja, mutta niille päätyi myös muita vankeja.Yleisesti leireille tuomittujen tehtävänä oli rakentaa taloja ja yleisiä liikenneyhteyksiä, kuten kaupungeissa metroja, maaseudulla isoja rautatieyhteyksiä, patoja ja kanavia. Gulag ei koskaan ollut kannattava, mutta se dominoi kaivostyön ja metsätyön aloilla. Gulag-työvoima ei ollut yhteiskunnalle ilmaista. Työn tuottavuus oli 50–60 prosenttia matalampi, ja kymmentä vankia kohden oli yksi vartija. 

 

Ensimmäiset vankileirit perustettiin heti vallankumouksen alussa vuonna 1918, ensimmäisten joukossa perustettiin Nižni Novgorodiin tyhjillään olevaan nunnaluostariin. Syyskuun alussa vuonna 1918 sisä- ja oikeusasiain kansankomissaarit allekirjoittivat asetukset, joilla hallinnolliset puolue-elimet oikeutettiin Tšekan ja miliisin avulla vangitsemaan kaikki luokkaviholliset. Luokkaviholliset määrättiin eristettäväksi keskitysleireihin. Huhtikuussa vuonna 1919 keskitysleirijärjestelmä, kontsentratsionnyje lageri, määrättiin sisäasiain kansankomissariaatin alaisuuteen. Vuoden 1920 lopulla keskitysleirejä oli 84, kaksi vuotta myöhemmin jo 315. Leirit rakennettiin kymmenien vuosien tarpeita varten. Yksi ensimmäisistä varsinaisista ojennusleireistä perustettiin Solovetskin luostarin saarelle vanhaan munkkiluostariin 13. lokakuuta 1923. Solovetskin saarelta käsin perustettiin aluksi Vienan Karjalan alueelle eri tarpeisiin kymmeniä eri kokoisia leirejä.  

 

Yksi tunnetuimmista ja suurimmista Karjalassa olevista ojennustyöleireistä oli Vienanmeren kanavatyömaa, joka tunnettiin aikaisemmin Stalinin kanavana. Tällä BelBaltlag-leirillä kirjattiin olleen esimerkiksi joulukuussa 1932 yhteensä 107 900 vankia. Vaihtuvuus oli suurta ja leirillä kuoli eri lähteiden mukaan noin 200 000 – 250 000 ihmistä kahdenkymmenen kuukauden aikana. Ojennustyöleirejä syntyi kaikkialle entisen Neuvostoliiton alueelle. Leirit nimettiin yleensä paikkakunnan mukaisesti, kuten SvirLag (Syvärin leiri), UhtLag (Uhta), SevŽelDorLag (Pohjoisen rautatien leiri), SKMITL (Solovetskin ja Karjalan–Murmanskin ojentava leiri, Solovetskije i Karelo–Murmanskije lagerja, SKMITL, missä ITL=ojennustyöleiri). tai BelBaltlag (Vienanmeren–Itämeren ojentava työleiri, sanoista Belomoro–Baltiski ITL), Kokonainen kaupunki saatettiin tyhjentää alkuperäisistä asukkaista ja perustaa tilalle ojennustyöleiri (Bamlag).  

 

Neuvostoliiton sotilaita joutui talvisodassa Suomen vangiksi arviolta 5 546 – 6 116 henkeä. Viralliset tilastot jatkosodan sotavangeista ovat vieläkin ristiriitaisempia. Eri lähteiden mukaan neuvostoliittolaisia sotavankeja oli 64 188 – 72 000. Talvisodan päättymisen jälkeen melkein kaikki Neuvostoliittoon palanneet entiset sotavangit tuomittiin työleirille sisäasiain komissariaatin ylimääräisessä kokouksessa tekemän päätöksen mukaisesti. Näin ollen Neuvostoliitto piti lähtökohtaisesti omia, sotavankeuteen joutuneita kansalaisiaan rikollisina. Stalinin allekirjoittamalla politbyroon päätöksellä kaikki Suomen palauttamat sotavangit määrättiin lähetettäväksi Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin NKVD:n Juzan leiriin Ivanovon alueelle.  

 

Pian Stalinin kuoltua, maaliskuussa 1953, armahdettiin poliittiset vangit, joilla oli enintään viiden vuoden tuomio, ja ei-poliittiset vangit. Siksi useimmat vapautetut olivat tavallisista rikoksista tuomittuja. Vuonna 1954 alkoi laaja poliittisten vankien vapauttaminen. Siihen kytkeytyi suurimittainen rehabilitointi, kun Nikita Hruštšov oli tuominnut stalinismin salaisessa puheessaan NKP:n 20. kongressissa helmikuussa 1956. Gulag-nimisen instituution lakkautti muodollisesti sisäministeriön (MVD) määräys 020 tammikuun 25. päivänä 1960. Silti poliittisten ja muiden vankien pakkotyöleirit jatkoivat toimintaansa. Poliittisia vankeja pidettiin yhä Perm-36-leirillä, joka oli kaikkein kuuluisimpia, kunnes se suljettiin vuonna 1987. Toisin kuin natsien keskitysleireiltä, GULAG-leireistä ei juuri ole dokumentaarista tai muunkaanlaista filmimateriaalia. Leirit ovat lahonneet taigalle, tundralle ja kaukaisille aroille. Tavallaan järjestelmä on edelleen läsnä, sillä vangit rakensivat suuren osan nykyisen Venäjän teistä, rautateistä, kanavista, padoista ja kaupungeista. GULAG-uhreja ei ole paljoakaan muisteltu eikä kukaan ole joutunut järjestelmästä vastuuseen. Uudistuksista ja vankimäärän pienenemisestä huolimatta Venäjän rangaistusjärjestelmä harjoittaa muodollisesti ja epämuodollisesti useita Gulag-järjestelmän käytäntöjä, kuten pakkotyötä, vankien ahdistelua ja vankeja vartioimassa toisia vankeja. 2000-luvulla ihmisoikeusaktivistit ovat syyttäneet viranomaisia Gulagin muistomerkkien vähittäisestä poistamisesta esimerkiksi Perm-36-vankileirillä ja Solovkin vankileirillä.  

 

Anne Elizabeth Applebaum (s. 25. heinäkuuta 1964 Washington, DC, Yhdysvallat) on yhdysvaltalais-puolalainen toimittaja ja kirjailija. Applebaum sai vuonna 2003 ilmestyneestä teoksestaan Gulag: A History (Gulag: vankileirien saariston historia) Pulitzer-palkinnon. Applebaumin kirjoittama teos on kokonaisvaltaisen yksityiskohtainen esitys Neuvostoliiton vankileirijärjestelmän historiasta vallankumouksen vuodesta 1917 aina leirien purkamiseen Gorbatšovin aikakaudella 1980-luvulla. Gulag-vankileirien saariston voidaan sanoa olleen Neuvostovaltion sydän. Ne olivat Neuvostoliitossa sekä ihmisten rankaisua varten että taloutta ylläpitävä järjestelmän ydin. Vankileireille saattoi joutua vallitsevan järjestelmän vihollisena tai sitten täysin mielikuvitukseen perustuvin tuomioin. Applebaumin mukaan Gulag ilmensi Neuvostoliiton keskeistä piirrettä: mielivaltaista sortoa. Applebaumin Gulag - teos on maailmanhistorian todennäköisesti isointa kansanmurhaa perusteellisesti käsittelevä massiivinen historianteos!

 

Lähteet 

Gulag 

Wikipedia