Asevelimerkit ovat samaan joukko-osastoon kuuluvien aseveljien yhteisöllisyyttä kuvaavia merkkejä. Jokaisella merkillä on taustansa ja tarinansa. Kirja sisältää ennen julkaisematonta tutkimustietoa sekä kuvitusta asevelimerkeistä sotavuosien 1941-1945 ajalta. Siinä on myös uutta tietoa joukko-osastotunnuksista. Päämaja vastusteli, mutta se joutui nöyrtymään sotilaiden omien asevelimerkkien teettämisen vyöryyn. Erilaisia merkkejä tehtiin yli 500 kappaletta. Sotilaiden omien asevelimerkkien tehtailu aloitettiin heti jatkosodan alussa välirauhan ja talvisodan innoittamina. Pienet ryhmät komppanioista aina divisiooniin aloittivat merkkien suunnittelun ja myös toteuttivat niitä melko vaikeissa olosuhteissa ja materiaalipulan vallitessa ja kaiken lisäksi korkeimpien esimiesten innoittamina. Mittava teos antaa tutkijoille ja keräilijöille aivan uuden mahdollisuuden arvioida omia kokoelmiaan. Uudetkin harrastajat pääsevät mukaan merkkien maailmaan, ja toivottavasti piirongin laatikoista tehdään tärkeitä uusia löytöjä menneisyyden kartoittamiseksi. Erityisinä harvinaisuuksina esitellään muun muassa suurelle yleisölle tuntemattomat haavoittumismerkki, sodan 1941-1942 muistomitali sekä etulinjan sotilaan merkki, jotka jäivät toteutumatta.
Aseveljeys on ihmissuhde ja siihen liittyvä yhteenkuuluvuuden tunne, asevelihenki, joka syntyy ja vallitsee osapuolten välillä eri tavoin jaetun sotakokemuksen, erityisesti rintamakokemuksen, perusteella. Aseveljeyden osapuolet ovat siis pääsääntöisesti sotilaita. Heitä kutsutaan aseveljiksi. Aseveljeys on sosiaalinen ilmiö, johon yleensä liitetään yhteenkuuluvuus, keskinäinen luottamus ja auttaminen. Suppeimmillaan aseveljeys vallitsee taistelijaparin kesken. Aseveljeys voi myös vähentää sosiaalisia eroja esimerkiksi ikä- tai yhteiskuntaluokkien edustajien välillä. Laajemmin ymmärrettynä kyse voi olla kokonaisten sodan kokeneiden ikäluokkien yhteenkuuluvuuden tunteesta. Aseveljeys-sanaa käytetään myös valtioiden sodanaikaisesta liittolaisuudesta puhuttaessa.
Samaan joukko-osastoon kuuluvat saattoivat vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnettaan suunnittelemalla ja ottamalla käyttöön erityisiä asevelimerkkejä. Käsitteitä aseveljeys ja asevelihenki on alettu Suomessa viimeistään talvi- ja jatkosodan jälkeen käyttää myös ironisessa merkityksessä. Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas sotamies Rahikainen osoittaa Riitaojalle, missä hänen aseveljen auttamishalunsa rajat kulkevat: ”Lopulta täytyi Rahikaisen ottaa Riitaojan kiväärikin, sillä mies ei muuten kyennyt jatkamaan. Siitä huolimatta Rahikainen ei malttanut olla sanomatta: – Koitahan, jos saisit voatteesi kulukemaan. Miulla tuo asevelihenki ei ennää niijen kantamiseen riitä.” Suomalaisessa sotilasslangissa on käytetty sanaa asevelikorjaamo tarkoittamaan sotasairaalaa ja sodan jälkeen varuskuntasairaalaa. Sotaveteraanien keskinäistä ja erityisesti sotainvalideihin kohdistunutta auttamistoimintaa on kutsuttu asevelityöksi. Sanat aseveljeys ja aseveli esiintyvät lukuisien veteraanijärjestöjen ja niiden toimintamuotojen, kuten julkaisujen nimissä. Vaasan kaupunginosa Asevelikylä on saanut nimensä aseveljeydestä.
Matti Allonen on eläkkeellä oleva DI ja liikennelentäjä, Jari Nykänen tietoturvatehtävissä toimiva DI ja Joel Sjögren on VTK, ja kaikki ovat kokeneita aihepiirin harrastajia. Alloselta ja Nykäseltä on aiemmin ilmestynyt kirja talvisodan asevelimerkeistä. Jatkosodan asevelimerkit -teos on informatiivisesti ja kansantajuisesti kirjoitettu kattava historiateos. Kolmen kirjailijan kirjoittama teos on käsittelytavaltaan todella perusteellinen. Jatkosodan asevelimerkit -teoksessa käydään asevelimerkkienhistoria erittäin kattavasti lävitse, erinomainen hakuteos aihepiiristä kiinnostuneelle lukijalle ja merkkien keräilijälle/harrastajalle. Jatkosodan asevelimerki -teos edustaa on aihepiirinsä tieteellisen tutkimustradition edustaja ja täyttää kiitettävän hyvin paikkansa alansa historiateosten joukossa.
Kommentit
Lähetä kommentti