Tigerit mudassa (artikkeli)

Tigerit mudassa (artikkeli)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tigerit mudassa
Kirjailija: Otto Carius
Kääntäjä: Raimo Malkamäki
Kustantaja: KOALA-KUSTANNUS
Sidosasu: sidottu
Julkaistu: 2015
Kieli: Suomi

Panssariässä Otto Cariuksen (1922-2015) muistelmateos on panssarisotakirjallisuuden klassikko. Hän tuhosi sotilasuransa aikana yli 150 vihollisvaunua, mutta myös muuta kalustoa - eritoten vaikeasti havaittavia panssarintorjuntatykkejä, joita hän piti pahimpana vastuksenaan. Carius palkittiin ritariristillä sekä tammenlehvällä, ja hän on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä vaununjohtajista. Otto Carius palveli kevyen panssarivaunun lataajana Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Pian hänet kuitenkin ylennettiin vaununjohtajaksi. Keväällä 1943 Carius komennettiin 502. raskaaseen panssarivaunupataljoonaan, joka oli varustettu Tiger I -vaunuilla. Lyhyen koulutuksen jälkeen yksikkö siirrettiin pikakuljetuksena Leningradin rintamalle, jossa Tigereitä käytettiin ”palokuntana” aina siellä, missä tilanne oli vaikein. Itärintaman olosuhteet kuluttivat vaunuja ja miehiä. Kesäisin kiusana oli pöly, talvisin pakkanen ja lumi, ja muulloin upottava muta. Keväällä 1944 Otto Carius osallistui kiivaisiin taisteluihin Narvan rintamalla. Heinäkuussa hän haavoittui vaikeasti taisteluissa Latvian alueella, ja toivuttuaan palveli länsirintamalla Jagdtiger-komppanian päällikkönä. Sodan jälkeen Otto Carius kouluttautui farmaseutiksi. Hänen sodanaikainen työkalunsa oli tehnyt entiseen panssarimieheen niin suuren vaikutuksen, että hän nimesi liikkeensä ”Tiger-apteekiksi”.

Tiger eli Panzerkampfwagen VI Tiger oli toisen maailmansodan aikainen saksalainen raskas panssarivaunu. Tiger otettiin käyttöön vuoden 1942 lopulla. Tigerin tuotanto alkoi elokuussa 1942 ja 1 355 vaunua rakennettiin elokuuhun 1944 mennessä, jolloin sen valmistus päättyi. Tuotanto oli aluksi 25 kappaletta kuukaudessa ja huhtikuussa 1944 suurimmillaan 104 kappaletta kuukaudessa. Suurin palveluksessa ollut vahvuus, 671 panssarivaunua saavutettiin 1. heinäkuuta 1944. Valtaosa Tigereistä palveli erillisissä raskaissa panssarivaunupataljoonissa, jotka voitiin armeijatason tai armeijakuntatason käskystä alistaa alemmille, divisioonatason yksiköille. Tigereillä varustetun raskaan panssarivaunupataljoonan määrävahvuus oli yleensä 45 vaunua, mutta käytännössä pataljoonat olivat huoltojen ja tappioiden takia harvoin määrävahvuisia. Tiger soveltui liikkuvaa hyökkäystehtävää paremmin hitaaseen puolustustaisteluun. Ajan puutteen vuoksi vaunu otettiin käyttöön useita kuukausia suunniteltua aiemmin vuoden 1942 lopulla, ja ensimmäiset mallit osoittautuivat siten teknisesti epäluotettaviksi. Ensimmäisessä taistelussaan 23. syyskuuta 1942 Leningradin lähellä suomaastossa Tigerin huonot puolet korostuivat. Saksalaisten harmiksi Tigerin voimansiirtojärjestelmää ei koskaan saatu kehitettyä riittävän kestäväksi ja luotettavaksi. Suuri osa Tigerien tappioista johtuikin teknisistä vioista tai polttoaineen loppumisesta. Jos vaunua ei saatu hinattua pois taistelukentältä korjattavaksi, jäi usein vaunumiehistön ainoaksi vaihtoehdoksi räjäyttää tai polttaa panssarivaunu, jotta se ei jäisi toimintakuntoisena vihollisen käsiin.

Tiger oli kuitenkin vahvan panssarointinsa ja erittäin tehokkaan tykkinsä vuoksi yksi toisen maailmansodan pelätyimpiä panssarivaunuja. Eräs Tiger sai kuuden tunnin taistelussa noin 200 osumaa, silti miehistön onnistui ajaa Tigerillä 40 kilometrin matka huoltoon lukuisista vaurioista huolimatta (muun muassa vaihdelaatikko, ketjut ja pyörät vaurioituneet). Oikeissa käsissä Tiger oli erittäin vaarallinen vastustaja. Hieman käsitystä vaunun tehokkuudesta saattavat antaa 502. raskaan panssarivaunupataljoonan (schwere Panzer-Abteilung 502) tuhoamislukemat. Kyseinen pataljoona tuhosi vuosina 1942–1945 noin 1 400 vihollispanssarivaunua ja menetti itse 107 Tiger vaunua, jolloin tuhoamissuhteeksi muodostuu 1:13 saksalaisten hyväksi. Liittoutuneiden sotilaat pelkäsivät Tigeria kun taas Tigerin ilmestyminen taistelukentälle lisäsi myös saksalaisten taistelutahtoa. Tigerin maineen ansiosta liittoutuneiden sotilaiden keskuudessa ajoittain melkein kaikkia saksalaispanssareita luultiin Tigereiksi. Kuuluisin Tiger I -kalustolla taistellut vaununjohtaja lienee ollut 1. SS-panssariarmeijakunnan 101. raskaan SS-panssarivaunupataljoonan 2. komppanian päällikkö SS-Hauptsturmführer (kapteeni) Michael Wittmann, joka tuhosi vaunuineen yhteensä noin 138 vihollispanssaria. Eräs syy Wittmannin menestykseen oli vaunumiehistön saumaton yhteistyö. Ajaja käänsi tarvittaessa, jopa oma-aloitteisesti, vaunua maalin suuntaan tulenavausta nopeuttaakseen ja ampuja Balthasar Woll saattoi pikatilanteessa avata tulen ilman vaununjohtajan tulikomentoa. Tunnetuin Wittmannin saavutuksista on Villers-Bocagen taistelu Normandiassa. Wittmann huomasi englantilaisen 7. panssaridivisioonan 22. panssariprikaatin olevan etenemässä kenenkään estämättä kohti saksalaisen armeijakunnan sivustaa ja Caenia tietä pitkin marssien. Wittmannille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyökätä, täysin ohjesäännön vastaisesti, yhdellä vaunulla 22. panssariprikaatin marssirivistön kimppuun. Wittmann ajoi vaunuineen marssirivistön vierellä vastakkaiseen suuntaan tuhoten 25 panssarivaunua, 14 puolitela-ajoneuvoa ja 14 Universal Carrier-kuljetuspanssarivaunua aivan lähietäisyyksiltä. Villers-Bocagen taistelun jälkeen Wittmannille myönnettiin miekat tammenlehvien lisäksi hänen aiemmin saamaansa rautaristin ritariristiinsä. Toinen hyvin kuuluisa Tiger-vaununjohtaja on Oberleutnant (luutnantti) Otto Carius. Carius taisteli pääasiassa 502. raskaassa panssarivaunupataljoonassa itärintamalla ja tuhosi yli 150 panssarivaunua ja 124 muuta ajoneuvoa ja panssarintorjuntatykkiä toisen maailmansodan aikana.

Otto Carius (27. toukokuuta 1922 Zweibrücken – 24. tammikuuta 2015) oli saksalainen panssarivaununjohtaja ja sotilasarvoltaan luutnantti. Hän tuhosi Tiger I -vaunullaan yli 150 vihollisen panssarivaunua toisessa maailmansodassa. Carius oli yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä panssarivaunujohtajista. Carius aloitti rintamapalveluksensa panssarimiehenä Saksan 20. panssaridivisioonan 21. panssarirykmentissä kesäkuussa 1941, jolloin hän toimi PzKpfw 38 (t)-panssarivaunun lataajana. Elokuun ensimmäisenä päivänä 1941 Carius ylennettiin alikersantiksi. Vuoden 1943 alussa Carius siirrettiin 502. raskaaseen panssarivaunupataljoonaan, joka oli varustettu Tiger I -panssareilla. Carius osallistui pataljoonan mukana Leningradin rintaman taisteluihin ja kesällä 1944 Narvan ratkaisutaisteluihin muun muassa Sinimäillä. Luutnantti Carius haavoittui vakavasti 24. heinäkuuta 1944 Daugavpilsin suunnalla Latviassa. Toivuttuaan hänet määrättiin järeillä Jagdtiger-panssarintorjuntavaunuilla varustetun 512. raskaan panssarintorjuntapataljoonan 2. komppanian päälliköksi. Cariusin komppania osallistui keväällä 1945 taisteluihin muun muassa Siegburgissa ja Reinillä. Cariusin sota päättyi hänen komppaniansa antautumiseen yhdysvaltalaisjoukoille 15. huhtikuuta 1945. Carius palkittiin muun muassa ensimmäisen ja toisen luokan rautaristeillä, rautaristin ritariristillä tammenlehvin ja hopeisella panssaritaistelumerkillä. Sodan jälkeen Carius kouluttautui apteekkariksi ja perusti Herschweiler-Pettersheimiin, Rheinland-Pfalziin, apteekin nimeltä Tiger-Apotheke. Hän kirjoitti 1960 myös kirjan Tiger im Schlamm: Die 2./schw.Pz.-Abt.502 vor Narwa und Dünaburg (”Tiikerit mudassa: 2. raskas panssariosasto 502 Narvassa ja Daugavpilsissä”) sotakokemuksistaan. Kirjan käänsi suomeksi vuonna 2015 Raimo Malkamäki.

Tigerit mudassa-teos on helppolukuista ja lennokasta kieltä. Raimo Malkamäen tekemä käännös on sujuvasti tehty. Otto Cariuksen kirjoittamat muistelmat on sisällöltään erittäin informatiivinen ja panssariässän elämäntarina on tuotu ansiokkaasti esille. Tigerit mudassa teos täyttää siten erinomaisesti paikkansa elämänkertojen joukossa, edustaen kuvailevampaa historiakirjallisuutta.

Lähteet
Tigerit mudassa
Wikipedia